Lesbomaa Suomi

  • Mirja Wuokko

Suomalaiset naiset ovat tyttörakkauden perään.

Jotain paitsioon jääneiden katkerien miesten Tarja Halos -kaunaa?

Ehei. Istun Akateemisessa kirjakaupassa mukavassa nahkatuolissa lukemassa seksitutkimusta. Aika aneemiselta vaikuttaa suomalaisten seksielämä. Kunnes Osmo Kontula pläjäyttää halukkuuslukemat tiskiin.

Melkein neljäsosa alle 35-vuotiaista naisista on tuntenut seksuaalista kiinnostusta naiseen. Siis onko tämä biseksuaalien ja lesbojen luvattu maa? Ei. Kansainvälisestikin on ihan normaalia, että nainen kiihottuu naisista, vaikka harrastaisi seksiä miesten kanssa.

Viestinnän tutkijat ovat huomanneet, että naiset katsovat elokuvia toisin kuin miehet: mimmit pystyvät samaistumaan toista sukupuolta olevaan sankariin. Ja jopa samaan aikaan siihen objektiin, eli naiseen.

Sama homma pornossa.

Nainen oppii kiihottumaan sekä alastoman miehen että naisen katsomisesta. Tai kuten Kontula kertoo: nainen kiihottuu ajattelusta, mies katsomisesta.

Miehistä vain muutama prosentti on halunnut miehiä. Mutta 8% nuorista miehistä on kokeillut homoseksiä.

Heteronaiset eivät halua miestensä homoilevan, mutta aika moni heteromies suhtautuu naisen tyttökokeiluihin suht ymmärtäväisesti. On vähemmän kamalaa jakaa kumppani naisen kuin toisen miehen kanssa.

10 kommenttia

Pipboy81

6.12.2009 15:44

"Siis onko tämä biseksuaalien ja lesbojen luvattu maa? Ei. Kansainvälisestikin on ihan normaalia, että nainen kiihottuu naisista..."

Tuolla teet otsikostasi ja plokisi ensimmäisestä rivistä turhia. Kiva tehtailla katteettomia lööppejä vai mitä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.12.2009 18:29

olisi ihan yhtä kamalaa jakaa kumppani naisenkin kanssa kuin miehen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.12.2009 09:49

Minä en luota Kontulan tutkimuksiin enää pätkän vertaa.

Nimittäin: joka kerta kun uusi suomalainen seksi -tutkimus ilmestyy (esim. Halu & intohimo - tietoa suomalaisesta seksistä 2008, Seksin trendit: Meillä ja naapureissa 2001 jne), revitään otsikoita siitä, kuinka suomalaisten seksikerta kestää keskimäärin n. kolme minuuttia.

Vain kolme minuuttia! Miten se voi olla mahdollista, pohdimme, ja olemme samaan aikaan tyytyväisiä siitä, että "meillä se nyt kestää ainakin 20 minuuttia".

Homma selvisi. Kontula kysyyy tutkimuksissaan YHDYNNÄN kestoa, mutta ilmoittaa tuloksissaan SEKSIKERRAN keston. Puhuin asiasta Kontulan kanssa ja hän ilmoitti, että kun hän kysyy YHDYNNÄN kestoa, hän tarkoittaa SEKSIKERRAN kestoa. Kommentoipa vielä, että "kyllä suomalaiset ymmärtävät, että kun kysyn yhdynnästä, tarkoitan myös esileikkiä".

Minulle on ainakin koko elämäni ajan toitotettu, että seksi ei ole sama asia kuin yhdyntä. Jos kyselykaavakkeessa kysyttäisiin yhdynnän pituutta, kertoisin yhdynnän, en kokonaisen seksikerran, pituuden.

Suhtautukaa ihmiset varauksessa Kontulan tutkimuksiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.12.2009 14:36

Eli yli 75% naisista EI tunne mitään seksuaalista vetoa omaan sukupuoleensa. Ollaanpas siis tosi lesboja kaikki.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Masa190

8.12.2009 22:24

Eli kaikki missä mies on edes mukana on likaista. Se kyllä selittää paljon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.12.2009 01:13

siis mikä tässä kirjoituksessa oli pointti? Wuokko voisi selittää mitä yrittää selittää

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nangiala

11.12.2009 10:19

Jotain oireellista on ehkä siinä että valitsee ammatikseen seksuaalisuuden tutkimisen akateemisessa mielessä.

Toiset panee ja Osmo tutkii ??

Tutuistuin tähän cityn blogi tarjontaan ja täytyy sanoa että nyt on kyllä saatu haavattua kaikki viisaat ja omaperäiset nokkelat saman katon alle.

Toisin samantasoista sanaakrobatiaa löytyy tänä iltana aika monesta kuppilasta, muka älykästä lätinää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

11.12.2009 11:37

Pb, kylläkyllä, nimenomaan yritin valita vetävän otsikon.

Anonyymille, joka ei ymmärtänyt: alussa on väite, jonka olen nähnyt esitettävän aika monessa nettikeskustelussa, eli että suomalaiset naiset ovat lesbahtavia tai ainakin näyttävät siltä. Tarja Halos -heitto on vitsi. Presidenttimme väitetään olevan syypää kaikkiin ongelmiin Suomessa. Hän ajaa telaketjufeministin lailla miehet lyttyyn, joidenkin mukaan siis. En usko hänellä olevan tähän halua tai mahdollisuutta. Sori, huonoa pilaa naisvihaajien kustannuksella.

Toiseksi: olin aidosti hämmästynyt Kontulan löydöksistä. Aiemmin Suomessa on annettu ymmärtää, että homoja on "paljon", ainakin viisi prosenttia miehistä, mutta lesboja vähän vähemmän. Kontulan tutkimuksen mukaan miehiin verrattuna moninkertainen joukko naisia on halunnut saman sukupuolen edustajaa. Naisilla on myös miehiä enemmän homoseksuaalisia kokeiluja. Minusta tämä on mielenkiintoista.

Miesten kireämpi suhtautuminen vaimon kieriskelyyn miehen kuin naisen sängyssä on myös suoraan Kontulan tutkimuksesta. Mielestäni olisi mielenkiintoista kuulla miesten kommentteja tähän. Onko todella näin ja miksi?

Jutussa en varsinaisesti halua ottaa kantaa. Ihmettelen. Ja tuon tulokset esille, keskustelun herättämiseksi. Kiitos Lifemocker ja häntä seuraava anonyymi keskustelusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nangiala

11.12.2009 12:25

"Miesten kireämpi suhtautuminen vaimon kieriskelyyn miehen kuin naisen sängyssä on myös suoraan Kontulan tutkimuksesta. Mielestäni olisi mielenkiintoista kuulla miesten kommentteja tähän. Onko todella näin ja miksi?"

Vastaus on perin yksinkertainen, väittäisin että ainakin 90%.lla meillä miehistä on seksuaalifantasia jossa harrastetaan seksiä kahden naisen kanssa ja näin ollen oman naisen sekstailu saman sukupuolen kanssa antaa jonkunlaisen toivonkipinän siihen mukaan pääsystä.

Seksuaalifantasia jossa omaa vaimoa naidaan yhdessä naapurin Osmon kanssa ei ole niin yleinen ja näin ollen suhtautuminenkin suhteeseen toisen miehen kanssa on täten kielteisempää.
Tämä johtunee siitä että tämä fantasia vaatii mieheltä huomattavasti paremman itsetunnon ja varmuuden omista kyvyistään petikumppanina, ts taustalla vaanii pelko ettei vaan vaimokulta lähde naapurin isokullin matkaan.
ps, vastaan jo ennakoon empiriaan vedoten että kaikista lehtien paskapuheista huolimatta koolla on todellakin merkitystä naisille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

12.12.2009 12:02

kyllä se on niin että oikeaa kumppania EI jaeta KENENKÄÄN kanssa. parisuhteessa on KAKSI ihmistä, jos enemmän niin sitten koko homma menee täysin säätämiseksi ja pelleilyksi eikä enää voida puhua parisuhteesta, koska koko homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa. siinä kun toinen ihan välttämättä jossain vaiheessa kokee luisuvansa toisen elämästä pois eikä "suhde" voi enää hyvin. joten ei ole mitään väliä kumman kanssa toinen haihattelee, oli se mies tai nainen, pääasia on se, ettei oma "kumppani" ole juuri sinun kanssa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi