Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on malli.

Muuttuvatko naiset malleiksi?  6

Durhamin yliopiston tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että tulevaisuuden naiset alkavat muistuttaa malleja. Naiset tulevat aiempaa pidemmiksi ja hoikemmiksi.

Tutkimuksen kohteena olivat tuhannet maalaisnaiset Gambiassa vuosina 1956-2010. Maan terveyspalvelujen kohentaminen ja kaikenlainen modernisoituminen muuttivat väestön ominaisuuksia ja ohjasivat parinvalintaa.

Gambialaiset suosivat aiemmin lyhyitä ja pulleita naisia. Eliniän pidentyminen ja syntyvyyden raju lasku näyttävät selittävän eniten naisten muutosta pitkulaisempaan suuntaan.

Myös länsimaissa ihmiset ovat pidentyneet. Monien tutkijoiden mukaan naiset ovat muuttuneet muutenkin. Nykynainen on aiempaa leveäharteisempi, vahva keskivartaloltaan ja kapealanteisempi kuin naiset 50 vuotta sitten. Tiimalasinaiset ovat hävinneet atleeteille. Naiset ovat siis alkaneet muistuttaa miehiä.

Luin jokin aika sitten suomalaisten naisten mahdolllisesti saavuttaneen jo pituuskasvunsa huipun. Monilla nuorilla on aiempaa heikompi ruokavalio, joten joidenkin arvioiden mukaan kaikki eivät ehkä enää saavuta potentiaalista pituushuippuansa.

Nuorten naisten jatkuvat laihdutuskuurit ja omituiset ruokavaliot voivat pitkään jatkuessaan vaikuttaa kasvuunkin. Nuoria miehiä moititaan runsaasta ylipainosta ja pizza-kalja -dieetistä. Useimmat miehet syövät silti riittävästi proteiineja ja sentään joskus myös ruisleipää ja muuta luustoa ja lihaksia ruokkivaa ravintoa (ainakin näin olen lukenut ravitsemustieteilijöiden sanoneen). Monet nuoret naiset taas nauttivat lähinnä salaattia, kevyt-kokista, siideriä ja karkkia.

Durhamin tutkimuksessa tutkijat arvelevat, että evoluutio ei välttämättä lopu, mutta se muuttuu. Miten tätä tulisi tulkita?

Entä Suomessa? Mihin suuntaan olemme matkalla?

http://www.dur.ac.uk/news/newsitem/?itemno=17471


Paksumpia malleja, kiitos!  32

Länsimainen naisihanne on aikakauslehtien kuvien perusteella laiha. Syömishäiriöitä hoitavat asiantuntijat eivät suoraan syytä mediaa, mutta sanovat anorektisten mallien lisäävän painetta laihduttaa.

Durhamin yliopiston tutkijat ovat yhdessä Newcastlen ja Amsterdamin VU-yliopiston tutkijoiden kanssa saaneet mielenkiintoisia tuloksia alustavissa tutkimuksissaan mallien paksuuden vaikutuksesta naisiin.

XL-mallien lisääminen näyttää vähentävän naisten pakkomiellettä laihuuteen:

http://www.dur.ac.uk/news/newsitem/?itemno=15821

Pilottitutkimus saa jatkoa. Tutkijoita kiinnostaa, josko hieman pyylevämpien ihmisten kuvien katselu muuttaisi ihmisten suhtautumista hoikkuuteen pysyvästi. Tarkoitus on ympätä tutkimukseen myös miehiä.

Päätutkija tohtori Lynda Boothroid Durhamista kommentoi, että jatkuva superlaihojen julkkisten ja mallien kuvatulva lisää todistetusti tyttöjen ja naisten epätervettä suhtautumista omaan kroppaan. Paksumpien mallien käyttö saattaisi helpottaa naisten pakkomiellettä ohuuteen.

Durhamin artikkelissa muistutetaan WHO:n määrittämistä normaalipainon rajoista. BMI 18,5 – 25 on normaali. BMI lasketaan näin: paino jaettuna pituuden neliöllä. 60 kiloa painava 1,65 metriä pitkä henkilö saa arvon n. 22 (60: 1,65 x 1,65).

Naisten liioiteltu hoikkuuskaipuu liittyy varmaan enemmän tunne-elämän häiriöihin ja elämänhallinnan ongelmiin kuin varsinaiseen kauneusihanteeseen. Ainakaan miesten kauneusihanteeseen. Naiset ihailevat hoikkia naisia.

Miestenkin mielestä hoikka nainen on usein kaunis. Luin kerran yliopistotutkimuksesta, jossa miesten mielestä naisella bmi 21 ja risat oli kaunein. Miehet valitsivat ihannenaisensa kuvan perusteella. Moni mies haluaa kuitenkin omaan kainaloonsa hieman pehmeämmän puristeltavan.

Ja vakituisessa parisuhteessa ratkaisee luonne, ei ulkonäkö.