Max don’t have sex with your ex

  • Henriikka Rönkkönen

Onpa kerran Max.

Max on eronnut. Max on alakuloinen, mutta tavallaan myös helpottunut. Maailma avautuu edessä uudella tavalla. Voi tehdä, mitä vaan. Voi panna, ketä vaan. Jee!

Uusi asunto, biletystä, kivaa. Naisia, ihania naisia. Tissejä, perseitä, hirveästi erilaisia tyylejä ottaa suihin ja olla ottamatta. Hirveästi erilaisia tapoja panna ja ääntelehtiä. Uutta! Jee!

Mutta uudet tissit heiluvat eri tavalla, eivät yhtään niin kivasti kuin ne vanhat.

Uusi suu tekee jotenkin oudosti ja haisee pahalta. Ja tupeeratun tukan alla tuntuu vallitsevan tyhjyys. Se ei tajua vitsejä eikä mitään muutakaan.

Niinpä siksi.

Max palaa aina ja uudestaan panemaan exänsä kanssa.

Eikä se väärin ole. Sehän on mukavaa, tuttua ja turvallista. Ja lisäksi. Se on niin siistiä! Ei parisuhdejurputusta. Ainoastaan helvetin hyvää seksiä.

Mutta miksi näin?

Miksi seksiä exän kanssa?

Väistämättä, exän kanssa paneskellessa, toisella on vielä tunteita. Eivätkä monet tätä edes tiedosta. Kavereille sanotaan, että ihan vaan pannaan, vaikka iltaisin on oikeastaan aika ihanaa nukahtaa exän tuoksu tyynyliinassa.

Niin eikö se ole suhteellisen itsekästä siltä, jolla ei ole enää juurikaan tunteita, antaa toiselle rakkautta vaan sen takia, että panettaa. Eikä välttämättä edes paneta, on vaan niin mukavaa, kun toinen haluaa ja ihannoi.

Kyllähän se ero sattuu. Mutta sen kuuluukin sattua. Paska suhde, jos ei satu.

Ja yksin jääminen pelottaa, mutta jos pelkää itseään, on vähintäänkin aika pysähtyä miettimään että miksi.

Eikö jo lapsena opetettu, että laastari kannattaa repäistä nopeasti irti.

Sillä jossakin vaiheessa toinen ei haluakaan enää. Sillä toisella on uusi, rakkaampi pano.

Ja jos itse rämpii paikallaan, kun ei ole uskaltanut repäistä irti. Se vasta sattuukin.

Auts.

Kirjoitettaessa soi Johnny Cash: Cry Cry Cry

13 kommenttia

Anonyymi

18.10.2011 11:46

nyt en oikein tajunnut tän jutun pointtia... ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.10.2011 12:28

Niin, kirjoituksen pointti rautalangasta väännettynä on, että kannattaa miettiä harrastaako seksiä exän kanssa, koska siitä seuraa lopulta ainakin toiselle mielipahaa. Ehkä se menee penis-ja pillu-ja sedulakeskeiseltä City-lehden peruslukijalta hieman ohitse.

Hyvä kirjoitus, muuten.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heiskane_

18.10.2011 17:50

Mun mielestä laastareita pidettiin skideinä niin pitkään kun ne vaan pysyi kiinni.. se oli siistiä, melkein kuin joillain nykyisin noi tatskat, eli ns. mielikuva-cooliutta :DD. Nyt jo hieman varttuneempana, toki käytän monenlaisia laastareita, cooleimpia ovat lasten sarjislaastarit, ne on jotenkin katu-uskottavia ja ne kiinnittää sopivasti huomiota. Oisko laastarit mulle hieman kuin joillekin tatskat: "hetken aikaa ihan jees, mutta sitten niistä haluu eroon... viimeistään suihkun jälkeen!" :D

Laastarit verovapaiksi!! ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.10.2011 18:44

Tästä saisi muuten varmaan tarttuvan biisin aikaiseksi joku..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriikka Rönkkönen

18.10.2011 18:57

http://www.youtube.com/watch?v=08alW4Z9hEc

Ala-asteen discossa muistan tämän olleen kovaa huutoa. Ysäri, pusubingo, aah!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.10.2011 20:01

hehe, hyvä biisi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.10.2011 20:42

Muhun tää kirjoitus jotenkin uppos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.10.2011 07:15

exän kanssa on hyvä olla, oltiin muutama vuosi erossa, paneskelin muita naisia, mutta nyt taas tutusti ja turvallisesti yhdessä. Olen siirtänyt nämä seksikokemuksieni parhaat puolet nykyiseen seksiin exän kanssa ja hyvin menee :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.10.2011 12:31

"exän kanssa on hyvä olla, oltiin muutama vuosi erossa, paneskelin muita naisia, mutta nyt taas tutusti ja turvallisesti yhdessä. Olen siirtänyt nämä seksikokemuksieni parhaat puolet nykyiseen seksiin exän kanssa ja hyvin menee :)"

Niin siis sun exä on nyksä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.10.2011 14:28

niin on :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.10.2011 15:39

"Niin eikö se ole suhteellisen itsekästä siltä, jolla ei ole enää juurikaan tunteita, antaa toiselle rakkautta vaan sen takia, että panettaa."

Kysymysmerkki puuttuu lopusta, mutta vastaan silti: ei ole suhteellisen itsekästä. Nimenomaan se on epäitsekkäämpi, joka jakaa ajastaan osan toisen kanssa, vaikka saa itse vähemmän. Se saa enemmän, jolla on enemmän "tunteita".

Olen kiusauskon kanssa eri mieltä: kirjoitus on kuin onkin hyvä, koska se toistaa jälleen kerran saman vanhan ja kuluneen väärän mantran, ja näin tarjoilee meille jälleen yhden mahdollisuuden käsitellä asia uudelleen ja sanoutua irti tuosta väärästä mantrasta.

Terveisin, postmanrings

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.10.2011 17:10

Toi on niiiiin totta!!!!:>

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.11.2011 12:55

Mainio teksti, niin osuva!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi