Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on moraali.

Kultainen kumppani

Kaikki muistanevat koulussa opitun kultaisen säännön: tee toiselle se, mitä toivot itsellesi tehtävän.

Monet uskontokunnat ovat ottaneet säännön omiin nimiinsä, mutta se tunnetaan kautta maailman eri kulttuureissa yksinkertaisena alkeismoraalisääntönä.

Kliinisen psykologian tohtori ja UCLA:n apulaisprofessori Stan Tatkin kehottaa testaamaan kultaista sääntöä parisuhteessa, sillä hänellä on hyviä kokemuksia siitä omassa neuvontatyössään. Riitaisat parit saattavat hyötyä lähestymistavasta.

Monet noudattavat ihmissuhteissaan ennemmin hammas hampaasta -periaatetta. Parisuhteessa tällainen koston ja ikävyyden kierre ei johda mihinkään hyvään. (Tuskin toimii muissakaan ihmissuhteissa, saatikka valtioiden välisissä suhteissa.)

Kun kuuntelee ihmisten kertomuksia päivästään, saattaa tarinassa esiintyä montakin päivän pilannutta toista ihmistä. Puoliso oli kiukkuinen aamulla, työkaveri on typerä, pomo on ihan idiootti, kaupan kassa oli huonokäytöksinen...(mutta minä olin taas oikea enkeli?).

Jos vain koko muu ihmiskunta muuttuisi ystävällisemmäksi ja älykkäämmäksi, olisi oma elämä paljon helpompaa. Tätä saa valittaja odottaa maailman tappiin.

Ainoa asia, johon voi heti vaikuttaa, on oma käytös ja oma suhtautumistapa. Oman elämän saa saman tien ihanammaksi, kun aloittaa lähimmästä ihmissuhteestaan. Parisuhteessa olevalla se on yleensä oma kumppani.

Miten haluaisit, että kumppani kohtelisi sinua? Ystävällisesti, rakentavasti ja lämmöllä? Empaattisesti, avuliaasti ja rakastavasti? Miksi niin moni sitten toimii itse epäystävällisesti, kylmäkiskoisesti, ajattelemattomasti ja ilkeästi? Tai välinpitämättömästi ja itsekkäästi?

Omaa huonoa käytöstä ei yleensä huomaa, ennen kuin se menee aivan mahdottomuuksiin, mutta silloinkaan ei ole helppoa pyytää anteeksi ja vaihtaa suuntaa. Jopa oma moka ja kohtuuttomuus projisoidaan kumppaniin: jotenkin tämä oma typeryys on toisen syytä. Jos hän olisi lämpimämpi ja parempi puoliso, olisin minäkin toisenlainen.

Parisuhteessaan pettyneen täytyy käyttää paljon henkisiä voimavaroja suhteen ilmapiirin muuttamiseen. On vaikeaa olla ystävällinen ja empaattinen, jos tuntee vihaa ja katkeruutta, eikä luota toiseen. Usein suhde ei kuitenkaan ole tuhoon tuomittu, vaan pari on joutunut negatiiviseen kierteeseen. On opittu katsomaan asioita vain omasta näkökulmasta.

Kultaisen säännön soveltaja voi aloittaa lopettamalla valittamisen. Omaa käytöstä voi muuttaa hyvään suuntaan olemalla itse rauhallinen, luotettava ja turvallinen, vaikka kumppani ei heti vastaisikaan nätisti. On hyvä jos parisuhteessa ainakin toinen alkaa käyttäytyä aikuisen lailla. Usein kumppani seuraa perässä. Hyvästä seuraa hyvää.

Ennen kuin aloittaa kultaisen säännön noudattamisen, voi tietysti yrittää selvittää mitä kumppani todella toivoo ja kaipaa. Joskus toinen ei haluakaan täsmälleen samoja asioita kuin mitä itse arvostaa.


Paljas pylly - paljaat salaisuudet?  6

Oliko todella niin, että Bill Clinton ensi töikseen alkoi luetella ydinaseiden laukaisukoodeja, kun sai Monica Lewinskyn pikkuhousuja raolleen? Kuinka monta sellaista tapausta lähihistoriamme tuntee, jossa seksin avulla on saatu selville näitä paljon puhuttuja salaisuuksia? Ja että ne ovat johtaneet johonkin, mitä ei ole haluttu. Tarkoitan, että kuinka todellinen on uhka, että seksiä harrastava mies vuotaa merkittäviä tietoja? En muista otsikoissa nähneeni ihan hiljan. Mutta perinteinen tapa oikeuttaa syyttäminen on vedota salaisuuksien paljastumiseen.

Miksi poliisin virka-autossa harrastama seksi sitten nostettiin Suomessa otsikoihin? Mikä oli todellinen syy tähän? Seksin harrastaminen on periaatteessa ihan yhtä normaalia toimintaa kuin syöminen tai nukkuminen. Ymmärrän, että poliisia nuhdellaan, jos hän nukkuu, kun pitäisi tehdä töitä. Mutta ei siitä vankilaan joudu. Syömisestä ei edes nuhdella, sillä donitsit kuuluvat ainakin amerikkalaissarjojen perusteella virkavarustukseen.

Entäpä jos poliisimies olisi ollut lounaalla naisen kanssa ja hänelle olisi tullut työpuhelu? Olisiko siitä nostettu syyte? Olisiko mies yhtä innokkaasti luetellut valtionsalaisuuksia kuin paljaan takapuolen edessä? Pitäisikö kaikissa tärkeissä viroissa edellyttää seksikoulutus, jossa opetetaan, että kun ryhtyy harrastamaan seksiä, pitää panna suu suppuun.

Kaiken taustalla on kielteinen suhtautuminen seksiin. Paateron julkisuudessa kuvailtu reagointi tapaukseen kuvastaa vanhakantaista suhtautumista seksiin. Jos hänet olisi kasvatettu suhtautumaan myönteisesti seksiin, hän olisi nostanut vähän kulmakarvojaan, hymyillyt ja sanonut: "Niin sitä pitää. Kyllä minäkin nuorempana. Mutta sanotko Toropainen sille kynämiehelle, että jättää nuo hommat työajan ulkopuolelle, ettei tule enempää sanomista."

Paateron toimintaa vähän puolustaa se, että hän edustaa instituutiota, joka on sidottu vallitsevaan valtavirran ajatteluun. Hänen on toitotettava virallista mantraa, jotta saa pitää työnsä. Toki tämän lisäksi hän saattaa vanhempana herrahenkilönä ja perinteiselle alalle hakeutuneena henkilökohtaisestikin ajatella vanhakantaisesti – eli kielteisesti – seksistä.

Uros panee silloin kun siihen tulee tilaisuus. Sana 'tilaisuus' sisältää erilaisia varauksia, mutta silti. Vaikka virallisesti puhutaan siitä, kuinka seksiä tule harrastaa 'korrektisti', esimerkiksi vaikka vain naimisissa ja peiton alla pimeässä, oikeassa elämässä on toisin. Elämä on ainutkertaista ja jos on mahdollista kokea jotain ainutlaatuista ja innostavaa, intohimoista, mies käyttää tilaisuuden hyväkseen. Hänet on luotu siihen. Moraali on hyvä asia pääsääntöisesti, mutta aina sen noudattaminen ei tuota parasta lopputulosta. Tästä ei tietenkään julkisesti puhuta mitään, eikä pidäkään.

Työpaikoilla on kautta aikojen sekstailtu. Mutta onkohan muita ammattikuntia, joiden työntekijöitä uhkaisivat syytteet seksin harrastamisesta töissä? Putkimies, laborantti, kirjastonhoitaja, opettaja? Sairaaloissa, ainakin saippuasarjojen perusteella, lääkärit ovat iät ajat saaneet piparia hoitajilta. Pitäisikö tästä nostaa syyte? Siinähän on vaarannettu potilasturvallisuutta. Taksikuskit ovat saaneet maksuja luonnossa. Siinä ei liene syytteen sijaa, kunhan ovat malttaneet pysäyttää auton.

Kun ihmisellä on syvään iskostunut, lapsesta asti opetettu kielteinen asenne seksiä kohtaan, ei hän kykene näkemään seksiin liittyviä asioita muuta kuin kielteisinä. Ei vaikka rautalangasta vääntäisi.

Olen yrittänyt saada ihmisiä järkiintymään tämän asian suhteen kehottamalla heitä vertaamaan seksiä syömiseen tai nukkumiseen. Korvatkaa sana 'seksi' syömisellä tai nukkumisella, ja maistelkaa sen jälkeen, tuntuuko lause edelleen 'törkeältä'.

Tällä hetkellä tilanne on edelleen liian usein sellainen, että kun tavallinen tallaaja kuulee sanan 'seksi', hänellä alkaa niska punoittaa, sitten posket ja suusta puskee epämääräistä muminaa. Eikä tämä johdu seksuaalisesta kiihottumisesta. Tai jos sanottavaa löytyy, lauseet edustavat jotain pahaa ja kielteistä. Mutta sen ei tarvitsisi olla niin.

Ihmiset ovat erilaisia.