• Mirja Wuokko

Naisen kannattaa valita kumppani hyvästä perheestä

Mietitkö ensitreffeillä toisen lapsuutta? Kysytkö mahdollisen kumppanin perhesuhteista? Ehkä kannattaisi, sillä lapsuudenperhe näyttää vaikuttavan ihmisen parisuhdetaitoihin voimakkaasti.

Psykologiassa jo pitkään muodissa ollut kiintymyssuhdeteoria on jälleen saanut vahvistusta Yhdysvalloissa Harvardin yliopiston tutkimuksissa. Harvinaisen kauan kestänyt pitkittäistutkimus amerikkalaisista nuorukaisista vahvistaa hyvän lapsuuden ja tunne-elämän säätelytaitojen yhteyden.

Bostonin yliopisto tutki toisen maailmansodan aikana teinipoikien psykologista hyvinvointia ja poikien suhdetta vanhempiinsa. Tutkijat myös havainnoivat perheen ihmissuhteiden toimivuutta ja perheenjäsenten kommunikaatiotaitoja. Samoja poikia on seurattu läpi elämän.

Millaiset suhteet pojalla on äitiinsä ja isäänsä? Millainen ilmapiiri perheessä on? Tutkijat haastattelivat ja tarkkailivat erilaisista oloista tulevia teinipoikia. Jopa sotien ja muiden yhteiskunnallisten myllerrysten keskellä jotkut saavat kasvaa rakastavassa huolehtivassa perheessä, jossa perheenjäsenillä on lämpimät suhteet toisiinsa. Perheen kiintymyssuhteiden laatu saattaa ratkaista loppuelämän ihmissuhteiden tasapainoisuuden.

Hyvissä perheissä, eli sellaisissa perheissä, joissa vanhempien huolehtiva rakkaus on ravinnut jälkikasvua, kasvaa miehiä, jotka vielä keski-iässä ja vanhuuden kynnyksellä pystyvät muodostamaan parempia parisuhteita kuin huonossa kasvuympäristössä varttuneet.

Hyvän lapsuudenperheen opit ovat yhteydessä keskivertoa tasapainoisempaan tunne-elämään, parempaan tunteiden säätelykykyyn ja lämpimämpään parisuhteeseen. Hyvän perheen pojat pystyvät aikuisina suhtautumaan parisuhteen tai perheen ongelmiin rakentavammin, ja jopa huumorilla, verrattuna huonossa ympäristössä kasvaneisiin poikiin. Heikon lapsuuden saaneet eivät pysty yhtä hyvin muodostamaan luottamussuhteita myöhemmin elämässään.

Heikommat tunne-elämän säätelytaidot näkyvät esimerkiksi vihamielisyytenä, umpimielisyytenä tai aggressiivisuutena. Tunteita tukahdutetaan, niitä ei ymmärretä tai ne ryöpsähtävät yli.

Tunne-elämän säätelytaitojen on jo pitkään huomattu olevan yhteydessä sekä henkilön omaan hyvinvointiin että hänen ihmissuhteidensa laatuun. Tunne-elämän säätelykyky vaikuttaa selvästi parisuhdetyytyväisyyteen ja parisuhteen pysyvyyteen.

Tutkijoiden mukaan on ensiarvoisen tärkeää tukea lapsiperheitä kasvatustehtävässä ja puuttua ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Onnellisesta lapsuudesta näyttää seuraavan onnellisempia aikuisia ja parempia kumppaneita ja vanhempia.

Robert J. Waldinger & Marc S. Schulz: The Long Reach of Nurturing Family Environments. Links With Midlife Emotion-Regulatory Styles and Late-Life Security in Intimate Relationships. Psychological Science. September 2016.

Catherine Caruso: Men with Happier Childhoods Have Stronger Relationships in Old Age. Scientific American Mind 19.10.2016.

3 kommenttia

Mies322

6.11.2016 14:12

Tässä lienii hyvä ottaa huomioon kulttuurierot eli Suomessa arvostetaan miesten tunteiden hallintaa ja vähäeleisyyttä, kun taas Amerikassa ilmaisu on hieman vapaampaa. Miehille vihamielisyyden ja aggressiivisuuden ilmaisu on sallitumpaa kuin alla olevien tunteiden kuten pettymyksen, masennuksen tai ahdistuksen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

7.11.2016 10:23

Jotkut miehet ovat henkisesti sen verran vaurioituneita kasvatusvaiheen kaltoin kohtelemisen ja henkisen syrjään työntämisen takia, että heistä ei ole rakentavaan parisuhteeseen herkästi itseensä ottavien naisten kanssa tai ehkä jopa kenenkään kanssa.

Lisäneuvona kannattaa naisena (ja miksei miehenäkin) miettiä millaista olisi deittailla sellaista ihmistä kuin itse on. Pystyykö itse täyttämään omat vaatimuksensa jotka kumppanilleen asettaa. On melko turha vaatia sitä fitness mallia kumppaniksi jos ei itse kykene liikkumaan pidemmälle kuin jääkaapille eikä välttämättä kannata lähteä juoksuttamaan toista omilla asioilla jos itselle tekee tiukkaa tuoda samalla reissulla kaupasta jotain molemmille. Lyhyesti siis jos et pysty sietämään sellaista ihmistä kuin millainen itse olet etkä veny niihin suorituksiin joita toiselta vaadit niin sinun ei pitäisi altistaa muita itsellesi ainakaan parisuhteessa.
Omalla kohdalla voin sanoa tuntevani monta naista ja miestä joiden ei tarvitse olla tältä osin itsestään huolissaan, mutta tiedän monta sellaistakin jotka syyttävät järjestäen muita epäonnestaan vaikka vika hyvinkin yksinkertaisesti on lähes pelkästään heissä itsessään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuuli.hattu801

16.11.2016 10:40

Itse olen kyllä kokenut tunteiden säätelykyvyn haastavaksi opetettavaksi lapsille, vaikka mielestäni rakastan lapsiani täysillä. Tosin ehkä tunteiden ilmaisumme on paikoin liiankin kiihkeää. Mutta jos lapset raivoavat, pyrin itse olemaan rauhallinen ja opettamaan väkivallattomia reagointitapoja kiukkuun. Itsekin olen perheestä, jossa lapsia rakastettiin täysillä, mutta kyllä läpsin veljeäni kohtalaisen paljon. Kuin geenien ansiosta tyttärenikin reagoi helposti pettymykseen nyrkein. Ja poika sai nuorempana raivokohtauksia samasta syystä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi