Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on pariutumisarvo.

Pariutumisarvo määritellään lapsuudenkodissa  8

Isien tytöistä on puhuttu kauan. Isän ihailema tyttö pärjää koulussa, töissä ja elämässä.

Tutkimusten mukaan isät vaikuttavat lasten hyvinvointiin ratkaisevasti. Isien panostus näkyy lasten terveydessä, koulumenestyksessä ja jopa murrosiän alkamisessa. Ilman isää kasvaneilla lapsilla voi olla elämässä suuria haasteita.

Nyt Åbo Akademin tutkimus vahvistaa lapsuudessa saadun huolenpidon vaikuttavan myös ihmisen kokemaan arvoon parisuhdemarkkinoilla. Mitä enemmän lapsi on saanut vanhemmiltaan hoivaa ja huolenpitoa, sitä lujemmin hän uskoo suosioonsa parisuhdemarkkinoilla.

Jan Antfolkin ja Anita Sjölundin psykologian tutkimuksessa huomattiin, että myös äideillä on suuri vaikutus lasten myöhempään statukseen parisuhdemarkkinoilla. Äidin vaikutus saattaa olla jopa isän vaikutusta suurempi.

Tutkimukseen osallistui 1 244 aikuista. Osallistujien saamaa huolenpitoa verrattiin heidän kokemiinsa pariutumismahdollisuuksiin. Lapsuudenperheen kokemuksilla ja käsityksellä omasta asemasta parisuhdemarkkinoilla on vahva yhteys.

Ihmisen luottamus omaan arvoon ja haluttavuuteen vaikuttaa hänen käytökseensä. Hyvä itseluottamus ja usko asioiden lutviutumiseen saa mahdollisesti myös muut uskomaan ihmisen ”arvoon”.

Useimmissa kulttuureissa vanhemmat ovat jossain vaiheessa yrittäneet sotkeutua lastensa pariutumiseen. Länsimaisessa kulttuurissa jälkikasvun seurustelusuhteiden tai avioliittojen järjestämistä ei nykyään pidetä täysijärkisenä.

Jokainen vanhempi voi kuitenkin edesauttaa jälkikasvunsa asemaa parisuhdemarkkinoilla yksinkertaisesti huolehtimalla omasta lapsestaan kunnolla.


Tunnetko pariutumisarvosi?  8

Tutkijat ovat erilaisissa koeasetelmissa selvittäneet nuorten aikuisten pariutumisarvoa samanikäisten vastakkaisen sukupuolen edustajien keskuudessa.

Aika monet luulevat tietävänsä, miten viehättävinä potentiaaliset kumppanit pitävät heitä. Osa on oikeassa.

Oman haluttavuuden asteen tunnistaminen on tärkeää lisääntymismenestyksen kannalta, väittävät mm. saksalaisen Johannes Gutenbergin yliopiston psykologian laitoksen tutkijat. 190 miestä ja 192 naista pyydettiin persoonallisuustestiin, jonka jälkeen he osallistuivat pikadeittitapaamiseen. Välittömästi jokaisen deitin jälkeen koehenkilöt vastasivat kyselyyn, jossa arvioivat menisivätkö henkilön kanssa treffeille ja olettivatko itse kelpaavansa kyseisen kokelaan kiinnostuslistalle.

Tulokset osoittavat, että sosioseksuaalisesti vapautuneet miehet ja miellyttävät naiset ovat paljon parempia arvioimaan pariutumisarvoaan kuin estyneet miehet tai vähemmän miellyttävät naiset.

Psykologien mukaan tulokset antavat tärkeää tietoa sekä pariutumisen sukupuolieroista että myös eroista sukupuoliryhmän sisällä.

Miehet ja naiset, jotka katkerina valittavat typeristä potentiaalisista partnereista ovat ehkä vain itse hieman kehnoja arvioimaan omaa suosiotaan pariutumismarkkinoilla. He eivät yksinkertaisesti tajua muiden aitoja reaktioita, eivätkä osaa asettaa omaa vaatimustasoaan sopivaksi.

Onko kokemuksia vastaavasta?

Mitja D. Back et al. :Knowing Your Own Mate Value. Sex-Specific Personality Effects on the Accuracy of Expected Mate Choices. Psychological Science, August 2011.