• Mirja Wuokko

Pohjolan paskin maa lapsille

Maailman pienin äitiys- ja lapsikuolleisuus, maailman hienoimmat äitiyspakkaukset, maailman upein maa lapsille, joo-joo ja vähän muutakin.

Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch kirjoitti 25. helmikuuta Hufvudstadsbladetissa, että suomalaislapset ovat Pohjoismaiden huostaanotetuin sakki.

Erityisen suuret erot lasten huostaanotoissa verrattuna muihin Pohjoismaihin on 0-6 -vuotiaiden ryhmässä. Kun Islannissa pikkulapsia huostaanotetaan vanhemmiltaan alle promille ikäluokasta, ja Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa noin 4-5 promillea ikäluokasta, loistaa Suomi mahtavalla yli 7 promillen tuloksellaan Pohjolan ykkösenä.

Kaikkein tärkeimmässä iässä, pikkulapsena, kaikki väestömme nuorimmat jäsenet eivät siis saa tai voi asua siellä, missä jokaisen lapsen kuuluisi saada asua: kotona omien vanhempien kanssa. Turvassa.

Mahtavaa olla näin hyvin lapsistaan huolehtivan kansan jäsen. Mikä meitä vaivaa? Onko meille sattunut erityisen huonoja vanhempia vai mikä systeemissämme mättää?

Rotkirchin mukaan yksi syy Suomen kurjuuteen on erityisen suuri pitkäaikaistyöttömien määrä. Työttömyys ajaa talousahdinkoon, siitä sossun luukulle, ja osa vanhemmista sekoaa surkeassa jamassaan päihteisiin ja perheväkivaltaan, ja pian ei pystytä enää huolehtimaan lapsista.

Ennaltaehkäisevästä tuesta puhutaan koko ajan, mutta sitä ei tarjota.

Rotkirchin mukaan Heikki Hiilamon aikoinaan tekemä tutkimus huostaanotettujen lasten äideistä oli surkeinta luettavaa, mihin hän on törmännyt. Taulukot äitien alamäestä olivat karmeat.

Rotkirch kirjoittaa, että on selvää, että lasten etu menee vanhempien edun edelle, mutta miksi emme toimi molempien edun mukaan ja ajoissa? Hän kirjoittaa Helsingin Sanomien haastattelemista sosiaalityöntekijöistä, jotka saivat kertoa onnistuneista sossutapauksistaan. Rotkirchin järkytykseksi erityisen hyväksi esimerkiksi nostettiin vauvaperhe, jossa äidin luottamus omaan vanhemmuuteen oli heikko. Perhe sai tukea kotiin, molemmat vanhemmat saivat mielenterveysapua ja nyt kaikki kolme asuvat onnellisina kotonaan.

Eikö tämän käytännön pitäisi olla itsestäänselvä? Siis että autetaan ajoissa ja autetaan vanhempia huolehtimaan omasta lapsestaan.

Rotkirch kirjoittaa, että ihminen on yhteisen kasvatuksen laji. Kukaan ei pärjää lasten kasvatuksessa yksin. Ei edes pätevin ja tervein aikuinen. Ihminen tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä ja vanhemmat tarvitsevat tuekseen muita aikuisia.

Miksi emme tyydy yksinkertaisiin ja jopa itsestäänselviin hyviin ratkaisuihin tässä maassa? Vähän rakkautta, huolenpitoa ja hellää ohjausta alussa. Ei. Ensin katsotaan ohi. Sitten seurataan vierestä, miten perhe juoksee alas jyrkänteeltä. Ja jälkeenpäin laitetaan helvetin kalliit rattaat pyörimään raunioiden päälle.

Anna Rotkirch: De mest omhändertagna. Hbl 25.2.2014.

40 kommenttia

shiwan8

2.3.2014 15:35

Tuohon on varmaan moniakin syitä. En lähtisi yliviivaamaan tätä täydellisyyden tavoittelun pakkoa mikä meillä on kulttuurillisesti. Siihen samaan kasaan kun heitetään muotit joihin molemman sukupuolen olisi ikään kuin mahduttava tai seuraa satikutia. Aikuisen on siis monesti pärjättävä pidemmälle kuin oikeastaan rahkeet riittäisivat ja siinä samalla esittää olevansa jotain ihan muuta kuin on. Ja sitten ihmetellään miksi porukalla ei pää kestä.

Sattui juuri soimaan luureissa sopivasti aiheeseen sopiva kipale, Suolainen Kapteeni esittäjänä Turmion Kätilöt. Kipaleen kertosäe kaikessa piristävyydessään kuuluu seuraavasti:

Ei voimani lopu mutta lihakset repeää
Ilmiliekeissä palaa ihmisen pää ja kyynelvirta leviää
Olen majakkasi syntien merillä
Kädet verillä vedän laivasi satamaan
Ja sen sytytän palamaan
Tähän rakkauden paskalampeen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuuli.hattu801

2.3.2014 15:51

No miun mielestä kyllä Suomessa voidaan ottaa lapsia huostaan turhaankin. Miun poika meinattiin ottaa huostaan melkein suoraan synnytysosastolta (äidin mielenterveysongleman takia), vaikka hoisinkin lastani hyvin koko ajan. Ja tuo mielenterveydenongelmani oli puhjennut jo aikaisemmin eikä ollut tuona hetkenä edes mitenkään kovin huonossa jamassa. Lääkäri oli vaan saanut päähänsä, että en kykene huolehtimaan lapsestani, vaikkakin vanhempani olivat vahvasti tukena ja samoin ystäväni jo osastolla ollessa vastasyntyneen lapseni kanssa. No, sitten pääsin kuitenkin kotiin poikani kanssa ja sossun perhetyöntekijät kävivät luonani kerran viikossa ja varhaisen vuorovaikutuksen tuki ja arvionti vähän harvemmin. Sossun työntekijät eivät olleet lainkaan huolissaan pärjäämisestäni lapsen kanssa, kun he näkivät arkemme. Eivätkä käyneet sitten edes kovin pitkään luonamme.

Minulle on aina suorastaan tuputettu viranomaistukea ja meillä on sitä yhä edelleenkin, vaikka sairauteni on ollut vuosia hallinnassa. Lievää lääkitystä käytän silti edelleen ja hyvä niin. Tosin asun pienellä paikkakunnalla ja suuremmilla ei ehkä aina ole niin helppoa saada apua tai tukea ongelmiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuuli.hattu801

2.3.2014 15:53

Ja nyt juuri ystäväni kuuli radiosta,että köyhät lapset ovat kuulema Suomessa taloudellisesti hyvin tuettuja. On lapsilisiin yksinhuoltajakorotus ja korotus myös työttömyyspäivärahaan tai työmarkkinatukeen lasten takia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

6.3.2014 19:41

Eri kysymys on se, mikä osa niistä rahoista sijoittuu perheen hyvinvointiin ja mikä ei.

Dia

2.3.2014 17:25

Ihmisten olisi osattava pitää kunnossa omat asiansa ja oltava ainakin teoriassa valmiita hakemaan uusia ratkaisuja mahdollisiin eteen pamahteleviin pulliin ENNEN kuin he päättävät tehdä uuden elämän maailmaan.

Mitä olen joitakin ihmisiä kuunnellut, niin he eivät tunnu ymmärtävän, miten henkisesti kypsä pitääkään olla voidakseen sekä tasapainoisesti kasvattaa uutta elämää että pitää omaansa siitä sopivasti erillään, jotta omakin pää pysyisi kunnossa kaikkien haasteiden keskellä.

Jos ei osaa pitää huolta itsestään, miten sitä voisikaan (pätevästi) pitää huolta muista?

Tämäkin on varmaan vain osasyy huostaanottoon johtavalla polulla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

2.3.2014 18:47

Olet varmaankin oikeassa. Tragikoomista on se, että nykyiset vanhemmat ovat ilmeisesti vähemmän kypsiä kolmekymppisinä kuin vaikkapa kaksikymppiset ennen sotia. Villinä arvauksena heitän nyt tähän, että tämä vastuun välttelyyn perustuva kulttuurisuuntaus mikä nyt on voimassa hidastaa ihmisten kypsymistä. Hankala on oppia kantamaan vastuuta kun ei siihen hommaan koskaan joudu minkään "oikeasti tärkeän" asian suhteen. Koita siinä nyt sitten kantaa vastuu jälkikasvusta kun aikaisemmin suurin vastuu on ollut suunnilleen valinta siitä mitä ohjelmaa katsoo televisiosta.

maver

2.3.2014 19:27

Tai jospa meillä on aina kohdeltu lapsia huonosti, mutta ennen ei kukaan ollut huostaanottamassa? Alan asiantuntijat sanoo, että enemmistöllä lapsia menee paremmin kuin koskaan.

Dia

2.3.2014 19:30

Ei helvetti. Hienosti typotin tuossa edellisessä kommentissa. Piti olla "eteen pamahteleviin pulMiin" ja kirjoitin "pulLiin". :D

Dia

2.3.2014 19:50

Shiwanin kommenttiin:

Hyvin mahdollista ja varmaan myös todennäköistä, että sota-aikojen (40-luvulla nyt ainakin) parikymppiset olivat eri tavalla elämään valmistautuneita kuin 2010-luvun kolmekymppiset. Silloin maailmakin oli erilainen kaikkine ihanteineen ja edellytyksineen.

Maailma muuttuu ja sen mukana muuttuu myös ihmisten osaaminen. Mitä tarinoita olen isovanhemmiltani ja heidänkin lastensa elämästä kuullut, niin vaikkapa silloin kyläyhteisössä 60-luvulla päivä oli täynnä fyysisesti rankkaa työtä (sienestys, marjastus, kalastus, metsä-, metsästys, lumi-, pelto- ja heinätyöt, eläintenhoito jne), jos mielsi syödä muutakin kuin käpyjä - ja nekin olisi pitänyt itse hakea metsästä ja ehkä vielä tapella niistä oravien kanssa. :D

Eikä tuo 70-80-luvunkaan kaupunkielämä sen helpompaa ollut, koska ainakin silloin naisvaltaisilla tehdas- ja toimistoaloillakin työajat olivat jotain ihan muuta kuin nykyiset lakisääteiset kaikkine tuntirajoineen ja lepotaukoineen.

Osa vanhemmista onkin halunnut tarjota lapsilleen helpompaa elämää kuin mitä itse on elänyt, ja se onkin ymmärrettävää. Osa vanhemmista on osannut olla siinäkin järkeviä ja osa on sitten mennyt toiseen ääripäähän. Missä sitten meneekään se "helppouden" raja, jota ei saisi ylittää toistuvasti, jotta lapsi oppisi ihan itse kohtaamaan haasteita ja selviytymään niistä kasvaakseen? En tiedä. Lienee tapauskohtaista.

Tämä päivä tarjoaa ainakin länsimaissa asuville kohtuullisen helppoa elämää sekä paljon, paljon monipuolisempaa viihde-elämää. Sekin houkuttelee elämään rennommin - eikä siinä olekaan mitään vikaa, kunhan huolehtii olennaisista asioista eikä mene ihan retuperälle. Käsittääkseni ainakin termillä "kidult" (kid+adult) on kuvailtu näitä "aikuisia lapsia".

Ajatkin muuttuu. Tänä päivänä ne ekat muksut tehdään vasta 30 kieppeillä, kun ollaan saatu rauhassa käydä koulut ja varmistaa mieluisa duuni sekä matkustella tai muuten vaan relailla koulujen ja töiden ohella. Plus kumppaninvalinta on muuttunut matkalla pitäjistä suurkaupunkeihin.

Minusta on jokaisen oma valinta, miten elämänsä elää. Siis nimenomaan sen omansa. Kuitenkin jos ja kun sitä aletaan yhdistelemään toisen elämään tai vaikkapa tuotetaan täysin uusi elämä, pitäisi olla tarkkana päätöksissään ja teoissaan. Eivätkä kaikki sitä osaa.

Elämä ja sen sisältö on pitkälti myös valintoja. Kaikilla ei vain ole riittävästi tietoa ja maalaisjärkeä tehdäkseen omansa riittävän tarkoin perustein.

Dia

2.3.2014 19:52

Tarkennus alla olevaan kohtaan:
"Eikä tuo 70-80-luvunkaan kaupunkielämä sen helpompaa ollut, koska ainakin silloin naisvaltaisilla tehdas- ja toimistoaloillakin työajat olivat jotain ihan muuta kuin nykyiset lakisääteiset kaikkine tuntirajoineen ja lepotaukoineen."

"Naisvaltaisilla", koska olen kuullut lähinnä niasten kertomia tarinoita sen ajan työelämästä. Varmasti miehilläkin on ollut ihan yhtä rankkaa, ellei rankempaakin. En ota kantaa, koska en tiedä.

shiwan8

2.3.2014 22:14

Kuulostaa järkevältä. Tosiaan tuo kun elämä on ollut joskus hankalampaa niin harvemmalla on ollut samanlaista perspektiiviä mitä koitetaan saada jotakuinkin kaikille tänä päivänä: Mistään ei olla itse vastuussa ja kaikki heti nyt mulle.

Kun miettii millaisia tarinoita itse olen kuullut menneiltä ajoilta niin esimerkiksi se, että ruoka oli silloin kun oli sen ilmoitettu olevan. Jos ei ollut syömässä niin söi kylmää tai kynsiään. Jos oli syömässä niin söi sitä mitä oli tarjolla tai kynsiään. Tässä kun on kuunnellut nykypäivän tarinoita siitä millaista perheissä tämäkin yksinkertainen tapahtuma on, niin on hankala välttyä mielikuvalta jonka mukaan vanhemmat ovat lastensa palvelijoita sen sijaan että olisivat vanhempia lapsilleen. Itse asiassa tiedän näin lonkalta vain yhden perheen jossa vanhemmat ilmoittavat mitä ruokaa on ja lapset syövät juuri sitä mitä on. Muuten homma, sikäli kun on tullut puheeksi, tuntuisi menevän pääsääntöisesti niin, että jos nyt lapsilla ei ole suoranaista vapautta vapaasti valita niin ainakin heille tarjotaan se 3-5 vaihtoehtoa, ihan niin kuin jossain lounaspuffassa. Itse olen sitä mieltä, että kokki päättää ja loput syövät tai ovat syömättä. Jos tiskaa itse niin saa toki tehdä muuta sen kokin pöperöiden lisäksi.

Tuo nyt on vain yksi esimerkki. Monesta muustakin asiasta summana tulee noiden aiemmin mainittujen lisäksi mieleen, että varmaan moni vanhempi kokee tietoisesti tai tiedostamattaan jonkin sortin hallinan menetystä lasten astuttua kuvioihin. Uskon, että tuo määräysvallan antaminen lapsille on iso osa sitä yhtälön osaa. Vanhemman kuitenkin pitäisi olla se, joka sanoo viimeisen sanan ja varmaan on vaikea ylläpitää sitä auktoriteettiakin jos lopulliset päätökset annetaan lapsille.

Saattoi tulla päällekäisyyksiä, mutta uskoakseni tuollakin on vaikutuksensa. Liian moni vanhempi ei ole ymmärtänyt mitä vapaalla kasvatuksella tarkoitetaan tai edes sitä, että vanhemman homma on olla se lasten esimerkillinen johtaja. Vaikka olisikin ymmärtänyt niin pohjalla on noiden täytäntöön panoon mahdollisesti kykenemätön ihminen, että pieleen menemisen riski on korkea.

Oikeastaan on aika ihmeellistä että luku on noin pieni. 7 promillea on todella vähän siihen verrattuna mitä itse kuvittelin sen luvun olevan.

Dia

2.3.2014 22:46

Mun kohta eläkeikäinen naispuolinen työkaveri päivitteli jokin aika sitten ravintolassa kuulemaansa. Nainen oli kuulemma kysynyt 4-vuotiaalta lapseltaan, että mitä tämä haluaa syödä. Kollegani kommentti oli. "Mitä tuon ikäinen muka ymmärtää!"

Järkyttävää. Siis jos ei ajattele, että tuokin nainen on itse kasvatettu ihan eri maailmassa ja ihan eri metodein, eikä hänellä yksinkertaisesti ole päivitettyä tietoa siitä, millainen lapsen kehitys on. Nelivuotias ymmärtää jo aika helvetin paljon.

Ihmisiä on moneksi.

shiwan8

3.3.2014 14:18

Kyllä 4v. ymmärtää jo mistä tykkää ja mitä haluaa syödä. Se on sitten eri asia pitääkö sen 4v. tahdon mukaan aina mennä kun kotona tehdään ruokaa. Koska edelleen mielestäni kokki päättää mitä syödään -> minun mielestäni ei. Ravintolassa samaa sääntöä ei voi soveltaa tuolla tavalla.

Mirja Wuokko

5.3.2014 12:39

Lasten kasvatuksessa näyttää toimivan kaksi ääripuoluetta, vaikka harva vanhempi edustaa ääripäätä. Ihan kuin vaihtoehtona olisivat vain täysin autoritäärinen tyyli ja täysin vapaa, rajaton meininki.

Autoritäärinen tyyli tuottaa huonon tuloksen, tämä on selvästi osoitettu. Täysin vapaa kasvatus ei myöskään tuo lapselle turvaa, ja harvoin kovin hyviä käytöstapoja.

Keskusteleva kasvatustyyli on varsin mainio, vaikka se vanhempaa polvea tuntuu ärsyttävän. Jotkut vanhemmat menevät joustossaan liian pitkälle vaikeuttaen omaa elämäänsä ja aiheuttaen lapselleen turvattomuutta, ja harmia ympäristöllistä.

Pikkulapselta voi ihan hyvin kysyä ravintolassa mikä hänelle maistuisi, onhan lapsi ihminen siinä missä muutkin. Pienillä päätöksillä ja valinnoilla lapsi oppii tekemään itsenäisiä valintoja ja kantamaan pikku hiljaa niistä vastuuta. (Tosin tarjoilijat tyrkyttävät valitettavan usein juuri kuhaa ja perunaa tilanneelle lapselle nauravia nakkeja tilalle.)

Jos on kurakeli, pannaan 2-vuotiaalle kurikset, halusi tai ei. Jos kotona on värivaihtoehtoja, voi uhmaikäiselle tarjota sinisiä tai punaisia hanskoja, kummat valitset? Miksi lasta pitäisi komentaa huvikseen ja töykeästi vain koska voi?

Näin lähijunassa vähän aikaa sitten hienon esimerkin keskustelevasta, mutta täysin tilanteen hallitsevasta äidistä. Lasta kunnioittaen ja nöyryyttämättä hän ohjasi rauhallisesti lapsen tekemään niin kuin pitää. Arvostan!

Järkevästi kieltoja viljelemällä lapsi opetetaan jo hyvin pienenä tietämään, että aikuiset laittavat rajoja ja elämässä ei aina saa, mitä haluaa, esim. karkkia lounaaksi.

shiwan8

6.3.2014 18:11

Ihmiset eivät ymmärrä porrastamista. Se on "pakki ja täysii"-vaihteet joilla mennään...

Dia

8.3.2014 00:08

Mirjan kommenttiin: olen samaa mieltä siitä, että keskusteleva kasvatustyyli on toimivampi kuin lapsen kyykyttäminen. Mielestäni ne, joiden laopset eivät ole kyseessä, voisivat pitää huolta omista asioistaan, jos ja kun vieressä on keskustelevaa kasvatustyyliä soveltava vanhempi lapsineen.

Shiwanin kommenttiin: jotkut osaa/haluaa, jotkut ei. En itse yleistäisi, että "ihmiset eivät halua/osaa".

tuuli.hattu801

3.3.2014 10:36

Sen verran sanon, että kyllä hulluillakin on oikeus saada lapsia. Suurin osa mielenterveysongelmaisista on todennäköisesti vähäoireisia (lääkityksellä). Ainakin omassa sairaudessani on näin netistä lukemani perusteella. Ja kykenee täten huolehtimaan lapsistaan normi-ihmisen tavoin. Syyllistäminen lastenteosta on väärin heitä kohtaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

4.3.2014 01:10

Kai asia on enemmänkin niin, että jos ei hallitse itseään ei voi huolehtia muista.

aika muuhun

3.3.2014 14:41

Onko Diabesse ja shiwan8 cityn toimittajia? Muut ei paljon palstalle kirjoittele.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

3.3.2014 23:33

Eivät ole.

Franny_Berry

4.3.2014 18:23

Hyvä vaan, että täälläkin on jotain sutinaa! :D

Dia

8.3.2014 00:09

En ole Cityn toimittaja. Harrastan cityilyä ihan omaksi huvikseni (ja näköjään joidenkin ihmetykseksikin). Saahan sitä ihmetellä :)

Anonyymi

3.3.2014 15:00

Vaikka kuinka se pieni 15 vuotias aktivisti minussa nyt aikuisessa vielä ehkä hieman anarkistisessa miehessä haluaa huutaa ja osoittaa valtiota, palveluiden heikkoutta yms. On myös harhaa että kyse olisi pelkästään apujen puuttumisesta. Usein on myös kyse siitä, että monet perheet, ja myöskin yksityiset ihmiset eivät itse halua hakea apua, oli syitä siihen sitten monenlaisia kuten leimaantumisen pelko, "heikkouden myöntäminen". On aivan järkyttävää kuinka monet aikuisetkaan ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä kaikkea etuuksia meillä on saatavilla. Monet opiskelijat esim. koulujen suorittamisen jälkeen joutuvat hyvin nopeasti velka kierteeseen, koska eivät osaa mennä oikeille tahoille hakemaan apua, tai eivät osaa hakea sitä oikeaa apua, eivätkä saa oikeanlaista ohjeistusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

3.3.2014 16:10

Tämä olisi ratkaistavissa niinkin yksinkertaisella tavalla, kuin valistamalla kansaa. Sitä ei kuitenkaan haluta tehdä, koska se tuottaa kustannuksia valtiolle kun porukka tajuaa voivansa itse asiassa saada jotain apuja.

tuuli.hattu801

4.3.2014 09:14

Ja vielä tuosta alkoholinkäytöstä, että myös monet työssä olevat käyttävät runsaasti alkoholia (ns. vapaa-ajan alkoholinkäyttäjät) ja riehuvat sitten perheidensä parissa humalassa. Ei se ole ainoastaan työttömien ongelma. Ja olen aina ihmetellyt sitä,että millä rahalla ne työttömät oikein juovat. Jos ostan yhden pienen purkin siideriä kaupasta, niin minusta siihenkin menee liikaa rahaa, pienistä tuloista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

5.3.2014 01:49

Heillä ei ole muita menoja...

tuuli.hattu801

4.3.2014 09:20

Minä ainakin olen tyytyväinen, että hankin lapset sairaudestani huolimatta. Ja vastikään puhuimme ystäväni kanssa mielenterveyden ongelmista ja poikani sanoit, että ethän sinä äiti ole ollenkaan hullu. Se oli varmasti parasta palautetta minulle, että lapseni ei ainakaan ole joutunut kärsimään sairaudestani millään tavalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mielipide

5.3.2014 09:15

Mielenterveysongelmien teoria on psykiatrisessa mielessä ongelmallinen, koska käsite ”sairaus" voidaan määrittää vain käytöksen kautta. Korostan ja osoitan, että tämä on ainut tapa. Esimerkiksi kemiallisen epätasapainotilan teoriaa "sairauksien" aiheuttajana ei ole kyetty todistamaan, se on avoin hypoteesi. Ei ole olemassa esimerkiksi verikoetta, jolla todetaan skitsofrenia.

Psykiatriassa, diagnooseilla ja ainoastaan niillä operoivassa "tieteessä", käsite mielenterveysongelma sairautena on toistaiseksi tyhjä. Mielenterveysongelma aiheuttaa psykiatrian mukaan epänormaalin käytöksen. Koska "sairauden" toteamiseen ei ole keinoa (diagnoosi ei ole keino, se on kuvaus oireista), mielenterveysongelma voi tarkoittaa ainoastaan epänormaalia käytöstä. Toisin sanoen epänormaali käytös aiheuttaa epänormaalia käytöstä. Hieno määritelmä.

Yllä olevan ymmärtäminen on saanut minut kyseenalaistamaan kokolailla nykyisen mielenterveydenhoitojärjestelmän. Jos joku on saanut apua sieltä, en tuomitse asiaa häntä, vaan kannustan jatkamaan sopivaksi kokemallaan tiellä.

Ymmärrän, että sanoillani anonyyminä nettikirjoittajana ei ole arvoa verrattuna vaikkapa psykiatriin vastaanotollaan. Uskon kuitenkin, että tulevaisuudessa myös näkökulmani tulee jossain vaiheessa vahvasti esille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

6.3.2014 12:58

Ihan validi pointti.

shiwan8

5.3.2014 11:34

http://www.laakarilehti.fi/files/lehdisto/SLL62009-autti-ramo.pdf

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

5.3.2014 12:58

Mielenkiintoinen tutkimus. Ihan tuoreet tiedot puuttuvat, mutta suuntaus taitaa jatkua.

Monet psyko-asiantuntijat ovat kommentoineet tuohon lisääntyneeseen tarpeeseen, että ainakaan masennusta ei ole enempää kuin ennen per kapita, mutta sitä hoidetaan herkemmin.

USA:ssa on epäilty miesten masennuksen olevan useammin piilevää. Miesten masennusoireet ovat usein erilaisia kuin naisten. Esim. monet aggressiivisesti tai itsetuhoisesti käyttäytyvät miehet nähdään vaan sosiaalisena haittana tai rikollisina, vaikka joidenkin asiantuntijoiden mielestä heillä on mielialaongelmia tai mielenterveysongelmia.

Viitteitä lääkityksen lisääntymisestä ja muun avun uupumisesta on ollut. Tämä ei käsittääkseni ole hyvä suuntaus. Molempia tarvitaan.

Vaikuttavien tekijöiden listasta uupuu kokonaan ympäristön vaikutus. Lisääntyneet ongelmat voivat johtua myös nuorten ihan terveestä reagoinnista sairaaseen meininkiin.

Neurologi Kiti Muller on toistuvasti sanonut, että esim. nykylukio on huono systeemi, tai että nuorten elämä on täynnä uusia haittatekijöitä. Lähes kaikki ihmiset nukkuvat liian vähän. Sosiaaliset taidot eivät kehity riittävän hyvin ilman oikeaa ihmiskontaktia.

Eräs kardiologi kertoi juuri, miten nykyelämä ei sovi lainkaan sydämelle. Kaikenlainen jatkuva höösääminen ja stressaaminen vahingoittaa sydämen terveyttä. Meidän pitäisi kuulemma elää enemmän metsästäjä-keräilijöiden rytmissä. Pakolliset työt hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat.

shiwan8

5.3.2014 20:39

Niin siis ihmisille tulee jatkuvasti lisää paineita. Ei tästä ole kauaakaan kun mediassa syyllistettiin niitä joiden kiinnostus superosaajaksi opiskeluun ei riitä. Pitäisi kuulemma olla huippuosaaja jotta voidaan laskea ihmiseksi tässä maassa. Koita nyt sitten tuollaisten ilmoitusten keskellä nuorena olla stressaamatta.

Ihmisen sosiaalisen piirin realistinen maksimi on noin sata henkilöä. Paljon sitä suuremmat yhteisöt ovat haitaksi kaikille muille paitsi niille joita ei omassa yhteisössään suurin osa porukasta nappaa.

tuuli.hattu801

6.3.2014 09:13

Joo, varmaan psyykkisiin ongelmiin puututaan nykyään herkemmin, jos ne joku taho huomaa. Se on tietysti ihan ok suuntaus, vaikka siinäkin voi tulla ylilyöntejä.

Apua on tosiaan saatavilla kyllä myös, jos ihminen sitä itse huomaa tarvitsevansa.

Nykyään asutaan helposti kaukana suvusta opiskelujen tai töiden takia. Sen takia jää helposti yksin perheenä tai lastensa kanssa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

7.3.2014 14:43

Taitaa olla niin, että jos ei joudu ns. pakkohoitoon niin sitä apua ei kyllä saa...ainakaan jos ei ole varaa pistää sitä 300-400€ kuukaudessa siihen touhuun omasta lompakosta.

tuuli.hattu801

6.3.2014 10:09

Nyt luin paikallisesta lehdestä pienen uutisen, että päihdeäitien kuntoutuksesta on pääasiassa positiiviset tulokset ja suurimmalla osalla kuntoutus onnistuu ja motivaatio on kohdallaan (oma lapsi).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mielipide

8.3.2014 09:50

Alla on hauska esimerkki psykiatrian tasosta:

HS otsikoi "Tutkimus: Yli viisi tuntia ruudun ääressä voi aiheuttaa nuorelle masennusta"
Artikkelissa on mm. Hus:n psykiatrin kommenteja aiheesta.

Tutkimus, johon tässä viitataan löytyy osoitteesta:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3918027/

Otsikko tasolla jo mennään täysin metsään: käytetyllä latent class-analyysillä ei voida tutkia kausaliteettia. Myös tutkimuksessa todetaan, että kausaliteetista ei tiedetä mitään. Sen toteaminen on matemaattisesti ja tilastollisesti mahdotonta ko. menetelmällä.

En tosin tiedä onko Hesarinkin jo alentunut journalismissa iltapäivälehtien tasolle lukijamäärien laskettua vai onko tämä ihan tosissaan kirjoitettu asiantuntijan näkemys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

9.3.2014 09:00

Ja sitten tuollaisten otsikointien perusteella tätäkin maata johdetaan kun ei oikeasti jakseta ottaa asioista selvää...

Helppo-Heikki

10.5.2014 01:55

Diablesse ei ole käsittänyt, että 80-luku oli työläisen parasta aikaa siihen asti ja koskaan enää sen jälkeen. Koskaan ei ole työelämässä ollut niin helppoa aikakautta kuin 80-luku. Kaikilla töitä haluavilla oli töitä, elämä edessä ja tukka takana. Vain ahkeruus määritti menestyksen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pacode

13.1.2015 10:12

Aliarvioitte lapsenne. He luottavat teihin ja te tulette osoittamaan huonon yhteisön ja yksilön epäonnistumisen. Monopoleihin jaettu huijaamiseen perustuva "todellisuus" joka valkenee mussukallenne. Mitenkä sitten suu pannaan? Suosittelen että kuuntelette kun lapsenne opettaa teille minkälaisen maailman olette allekirjoittaneet ja hyväksyneet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi