Keski-ikäinen nainen, joka ei saa, salillinen naisia ja muutama puolipelästynyt aviomies. Anna-Leena Härkösen Ei kiitos -romaanin näyttämösovitus Hämeenlinnan kaupunginteatterissa jatkaa ilmiöstä, jota ei seksitutkijoiden mukaan edes ole olemassa.
Eihän nainen voi olla puutteessa.
Ydinstoori vatvoo torjutun naisen (Katariina Kuisma) tunteita ja eläimelliseksi kasvavaa himoa. Kahden akateemisen avioliitto on imetty tyhjiin. Naisen halut ovat tallella, mutta mies (Lasse Sandberg) nököttää nalle-verkkareissa pelaamassa tietsikalla. Nainen yrittää liikuttavalla tarmolla vietellä miehensä siinä onnistumatta.
Teinitytär lähtee kielikurssille ja opettajaparin pitkä kesä alkaa. Käydään etelässä. Seuraa katsojan aliarviointiosuus (rasismi, drinksut, kanariankliseet). Liisa Peltonen esittää mainion roolikimaran.
(Sama) näyttelijä lataa ”totuuden” miehistä vaimon parhaan ystävättären roolissa. Nämä mieskäsitykset eivät ole raikkaita.
Loma ei saa mieheen ryhtiä. Pari etääntyy toisistaan.
Rouvan saksan kesäkurssille tulee pelastus: leffamies (Reino Nordin). Viimein kunnon seksiä! Stadin reiska on loistovalinta rooliin. Vastanäyttelijät vetävät pokkana intiimit kohtaukset: tiivis hissikohtaus, jossa naisen on virtsattava eväspurkkiinsa, kitaransoittotuokio, naimakohtaukset (tyylitellysti heijastettu meren aaltoina takaseinälle, hienoa lavastusta olisi voinut hyödyntää tehokkaammin).
RN on lavalla nakuna.
Nainen rakastuu kloppiin. Seuraa nöyryytyksiä. Lupsu välienselvittely puolison kanssa. Sovinto. Läheisyys omaan kultaan löytyy toisen kainalosta.
Bonukset:
Kesto: pari tuntia väliajalla.
Yleisö: Tätä ei Helsingin kaupunginteatterissa tapahdu: vieressä istunut nainen kysyy, olenko paikallinen. Pitäis löytää Otto-automaatti, että pääsee nakarille.
3 kommenttia
Anonyymi
1.2.2010 10:12
Eli kysymyksessä on täydellisen poliittisesti korrekti näytelmä. Täydellisesti nykymediassa vallalla olevia dogmia myötäilevä näytelmä. Ei taida juuri tästä maasta enää löytyä taiteilijoita, jotka uskaltaisivat kyseenalaistaa nykyiset viralliset dogmat. Pelkkiä pellejä, jotka taputtelevat toimittajien kanssa toisiaan selkään. Joskus ennen taiteen tarkoitus oli myös kyseenalaistaa ja esittää uusia, raikkaita ja valtamediasta poikkeavia näkökulmia.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
1.2.2010 12:14
Niin just! Jos yleisöä naurattaa, itkettää tms niin se ei riitä, vaan niitten on oltava tajuamatta koko stooria. Jos liian moni tai kaikki tajuaa mistä on kyse, niin tiedostaville ei jää enää millä kohottaa itsensä muiden yläpuolelle.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Pipboy81
5.2.2010 17:03
Piti tsekata että puhutaanko tässä Reinon pakaroista paljonkin. No eipä juuri. Mitä raflaavampi otsikko, sitä vähemmän se liittyy tekstiin.
Toinen äänitorvi täällä tuoreeltaan kirjoittaa Top Chefiin osallistuvasta Stefanista otsikolla "lesbian lover chef". Ei vastaa siinäkään sisältö tekstiä, mutta pitäähän se huomio jotenkin saada. Vastaavia tapauksia on ihan liikaa.
Ylempia kommentteja kompatakseni: uutta tuossa näytelmässä tais olla vain puumakkuus? Siis jokseenkin uutta.
Unohdetaan ne Reinon pakarat ja tule vaikka katsomaan mun sämpylöitä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin