Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on rinnat.

Rinnat vaarassa  4

Suomessa on useasti uutisoitu pikkutissuttelun terveyshyödyistä. Syöpälääkärit ovat kuitenkin varoitelleet viinan vaaroista. Alkoholi lisää syöpäriskiä.

Kukaan ei ole osannut määritellä mitään tiukkaa rajaa terveelliselle alkoholin käytölle juuri tiettyjä sairauksia ajatellen. Onhan meillä viikkosuositus ja kertakäytön maksimirajat (http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/elintavat/alkoholi/suurkulutus_ja_kohtuukaytto/), mutta mikä määrä lisää esimerkiksi rintasyövän vaaraa?

MedlinePlus väittää, että jo yksi drinksu päivässä lisää naisen rintasyöpäriskiä viidellä prosentilla ja kolme annosta päivässä aiheuttaa jopa 50 prosentin nousun rintasyöpäriskiin.

Jotkut sydänlääkärit suosittelevat tissuttelua, sillä se vähentää sydän- ja verisuonitaudin riskiä. MedlinePlussan mukaan Heidelbergin yliopiston professori Helmut Seiz sanoo viinanjuonnin hyödyttävän vain joitakin vanhuksia. Nuorten tulisi välttää koko tuotetta.

Yhdysvalloissa arvellaan yhden naisen kahdeksasta sairastuvan elämänsä aikana rintasyöpään. Varsinkin syöpäsuvuista tulevien naisten pitäisi tarkkailla alkoholinkulutustaan ja tutkijoiden mukaan mieluiten lopettaa juominen kokonaan.

Syöpäjärjestöt-sivuston mukaan Suomessa noin joka yhdeksäs nainen sairastuu elämänsä aikana rintasyöpään. Se on naisten yleisin syöpä maassamme. http://www.cancer.fi/tietoasyovasta/syopataudit/rintasyopa/

Tutkijaryhmän viinasuositukset perustuvat yli sataan "kevyttä juomista" ja rintasyöpää selvittäneen tutkimuksen metatutkimukseen Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Even a Little Drinking May Raise Breast Cancer Risk: Study
MedlinePlus 29.3.2012


Biologiset miehet  6

Parinvalintakeskustelu johtaa vääjäämättä joidenkin miesten lausumaan faktaan (vai ”faktaan”?): naisen markkina-arvo määräytyy ulkonäön perusteella.

Turhahan tästä on hermostua. Edellinen blogini (naisten ylipainon arvostelusta) oli taistelua taifuunia vastaan.

Tutkimukset toisensa jälkeen vahvistavat miesten toimivan parinvalinnassa puhtaasti biologiansa mukaan. Vaistonvaraisesti mies tunnistaa alle sekunnissa (?) ihanteellisen partnerin.

Wellingtonin yliopiston antropologi Barnaby Dixson halusi selvittää, mihin mies mieltyy naisessa oikeasti, kauniisiin kasvoihin, rintoihin vai mihin? Koemiehille näytettiin tietokoneella muokattuja naisia. Miesten silmien liikkeitä seurattiin ja miesten tuli myös kertoa, kenet naisista he valitsisivat.

Naisille oli muokattu pienet, keskikokoiset tai isot rinnat ja vyötärön ja lantion suhteeksi joko 0.9 tai 0.7. Suurin osa miehistä katsoi ensin naisen rintoja tai vyötäröä (ensi vilkaisut jakautuivat näiden kehonosien kesken tasan), kasvojen ja vartalon alaosan jäädessä paitsioon. Miehet vilkuilivat pidempään ja palasivat useammin rintoihin, mutta ihannenaisen kultamitalin vei kapea vyötärö. Riippumatta rintojen koosta miehet valitsivat joka kerta kapean uuman.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19688590

Kaikkialla maailmassa Dixson on saanut saman tuloksen: länsimaissa, Kiinassa, Kamerunissa - ja jopa Papua-Uudessa-Guineassa, jonne länsimaiset naisihanteet eivät ulotu. (Tiede 10/ 2010)

Vyötärö-lantio -suhde 0.7 tarkoittaa tiimalasivartaloa, eli nainen on ihanimmillaan miesten mielestä kurvikkaana. Yleismaailmallinen naisihanne juontuu siis puhtaasti biologiasta: kurvikas nainen on kaikista hedelmällisin. Minkäs mies luonnolleen voi?