Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on ristiriita.

Työn ja perheen välinen ristiriita lisää eroriskiä miehillä  1

Miten työn ja perheen yhdistäminen vaikuttaa terveyteen ja parisuhdeonneen?

Työelämän ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet lisäävät sairastavuutta, selviää tutkija Miia Ojasen Tampereen yliopistolle valmisteilla olevasta väitöstutkimuksesta. Vaikka naisilla on enemmän sairauspoissaoloja kuin miehillä, eivät miehetkään selviä elämän ristipaineista terveinä.

Ojasen tutkimusaineiston perusteella työn ja perheen harmoninen yhteensovittaminen on erittäin tärkeää ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

Miehistä noin 60 prosenttia ja naisista 55 prosenttia koki vähintään maltillista ristiriitaa työn ja perheen välillä. Tutkimuksessa on mukana 4697 naista ja 4419 miestä.

Aiemmin on kirjoitettu paljon naisten kokemasta työn kaksoistaakasta. Ansiotyön uuvuttamat naiset joutuvat tekemään suurimman osan kotitöistä. Naisten uupumisen voivottelun lomassa on miehet jätetty liian vähälle huomiolle.

Ojasen tutkimus osoittaa, että työn ja perheen yhteensovittamisen ristiriita näkyy kohonneena avioeroriskinä vain miehillä. Aineistosta ei selviä avioeron alullepanijaa.

Suomessa on aika paljon kahden vaativan uran pareja, joilla on lapsia. Vaikka parisuhde pääsääntöisesti tukee myös työelämässä menestymistä, voi perhe joskus olla paljon töitä tekevälle myös taakka.

Ojasen pitkittäistutkimuksen aikana eronneista miehistä vain 11,5 prosenttia kertoi, ettei heillä ole ollut lainkaan työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmia.

Kahden tulen väliin jäävä mies ei selviä taistosta haavoitta. Tulevatko miesten työnantajat laajalla rintamalla vastaan, jos mies tarvitsee perheen takia työelämän joustoa? Vähän tuntuu, että eivät tule.

Entä kuinka paljon on miehiä, joiden vaimot laittavat uran etusijalle ja perhe saa kärsiä?

Miksi työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmat eivät lisää naisten eroriskiä? Onko ehdotuksia?

Terhi Friman: Työn ja perheen ristiriita heijastuu kaikkeen elämään. Työsuojelurahaston tiedote 16.10.2015.

Miia Ojanen: Effect of Work-to-Family Conflict on Long-term Sickness Absence and Divorce Risk. University of Tampere. Work 2015, Turku 19.8.2015.