• Jukka Nissinen

Seksi on taitolaji

Ihmisten seksielämä on kehnoa. Ihmiset eivät taida mitään muutakaan elämän perusasiaa kovin hyvin: ihmiset syövät vääränlaista ravintoa, harrastavat liikuntaa liian vähän, nukkuvat huonosti ja tyrivät työelämänsäkin niin, että haluavat eläkkeelle mahdollisimman pian. Kun seksi on näistä vielä vaikein hallittava, miten ihmeessä se voisi olla kovin hyvälaatuista?

Seksi on taitolaji siinä missä vaikkapa koripallo. Merkittävimmät taitoon vaikuttavat asiat ovat lahjakkuus ja harjoittelu. Toiset ovat lahjakkaampia kuin toiset. Seksuaalinen lahjakkuus sisältää mm. hyvät fyysiset ominaisuudet, kuten vilkkaan hormonitoiminnan ja hyvän perusterveyden. Yhtä tärkeä on mielen lahjakkuus, joka sisältää mm. oikeanlaisen asenteen ja tunne-elämän sekä sosiaalisuuden. Oikea asenne mahdollistaa harjoittelun. Kaikkia osa-alueita voidaan kehittää harjoittelemalla ja opiskelemalla, myös tunne-elämää.

Seksin kehittäminen ja oppiminen vaatii positiivisen asenteen. Asian tekee vaikeaksi se, että meidän yhteiskunnassamme seksi esitetään kielteisessä valossa. Koska seksiä hävetään, siitä ei puhuta avoimesti, eikä sitä opeteta. Kouluissa opetetaan vain se, mitä ei missään tapauksessa saa tehdä. Nuoriso saa kuvan seksistä tahoilta, jotka esittävät seksin kielteisessä valossa, tai yksipuolisesti värittyneenä. Asenne muokkautuu huonoksi.

Tavallisten ihmisten tavallinen seksi on piilossa. Jos seksi tulee puheeksi, ihminen siirtää yleensä puheen johonkin muuhun asiaan. Jos häntä kovistelee asiasta, vedotaan intimiteettisuojaan, ja asian käsittely loppuu siihen paikkaan. Seksistä puhuvaa ja kiinnostunutta pidetään outona ja jos hän jatkaa puhumista seksistä, häntä aletaan viimein kutsumaan seksihulluksi.

Jos seksiä ei hävettäisi niin paljon, hyvät käytännöt leviäisivät tehokkaammin ja laajemmalle. Kävisi ilmi kaikille, että seksi on hyvin monivivahteista ja erilaista eri ihmisillä eri iässä ja elämäntilanteessa. Nyt monille ihmisille seksin salaisuudet eivät aukene koskaan. Tämän seurauksena seksi ei tuo niin paljon iloa elämään kuin se voisi. Itse asiassa, se tuo surua - ja ihan turhaan. Moni ihminen kuvittelee, että hänen tapansa saada kiihotusta on jotenkin väärä. Vaikka seksissä kaikki mikä tuntuu hyvältä on oikein, kunhan se ei vahingoita toista.

Seksin tavoite on kiihottuminen ja sen huippuna orgasmi. Seksin avulla ja ohessa voidaan saada tyydytystä monella lailla, mutta olennaista on kiihottuminen. Jos ei ole kiihotusta, ei ole seksiä.

Suomessa ei opeteta käytännön seksiä. Kursseja järjestetään vähän tai ei ollenkaan. Moni sanoo, että seksi on jokaisen opeteltava itse kumppaninsa kanssa. Se on mahdollista, kuusi miljardia ihmistä puhuu puolestaan. Tosin omin päin kantapään kautta opettelu tuo monia ongelmia. Suurin osa ihmisistä mieluummin kohtaa ongelmat kuin toimii avoimesti.

Ihminen on oppimiskone, jonka on aina edettävä siinä asiassa, mitä hän tekeekin. Tämä pätee myös seksiin. Seksi ei siis pysy samanlaisena läpi elämän tästäkään syystä. Yhdellä hetkellä kiihottaa yksi asia, toisella toinen. Tämä tosiasia on tunnustettava. Kiihotusta haetaan eri elämän ajanjaksoina eri lailla ja eri asioista.

Seksiä ei voi koskaan hallita täydellisesti, vaikka kuinka harjoittelisi. Tämä johtuu siitä, että seksin olennainen osa on intohimo, ja intohimon olemukseen kuuluu tietty hallitsemattomuus. Merkittävät seksikokemukset syntyvät hyvin usein yllättäen ja tietyllä lailla hallitsemattomasti. No, ehkä sekin on asian hallintaa, kun tunnustaa hallitsemattomuuden - ja pyrkii siihen aktiivisesti.

Seksuaalista lahjakkuutta voi kukin arvottaa haluamallaan tavalla. Kinseynsä lukeneet tietävät, että osa ihmisistä ei ole lainkaan seksuaalisia. Se heille suotakoon. Mutta lahjakkaille on suotava kunniaa, kuten elämän muillakin osa-alueilla.

Ihmiset ovat erilaisia.

37 kommenttia

VeliSkeptinen

18.12.2012 09:38

Taidat olla joku perverssi joka tekee sitä valot päällä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2012 12:20

Olipas kirjoittajalla harvinaisen paljon paikkaansa pitämättömiä faktoja ja päätelmiä. Näin kirjoittaa 30 vuotta samassa suhteessa ollut sexmachine

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2012 13:02

"Jos seksi tulee puheeksi, ihminen siirtää yleensä puheen johonkin muuhun asiaan. Jos häntä kovistelee asiasta, vedotaan intimiteettisuojaan, ja asian käsittely loppuu siihen paikkaan."

Kuulepa nyt, jos ihminen ei halua puhua seksielämästään, sinulla ei ole oikeutta kovistella. Ehkä hänellä on avioliiton ulkopuolinen suhde. Ehkä hän on mielestään niin kokematon tai saa niin vähän seksiä, ettei kehtaa tunnustaa, varsinkaan tuommoiselle ihmiselle, jonka ainoa puheenaihe tuntuu olevan seksi ja kuinka sitä pitäisi olla kaikkialla. Tai ehkä hänen seksielämässään on muuten piirteitä, joiden hän ei haluavan leviävän hallitsemattomasti kaikkien tietoon - kuten esimerkiksi yhden hölösuun kautta, joka puhuu seksistä seksistä seksistä ja vielä kirjoittaa blogia nettiin.

Minä itse en välitä seksistä enkä sitä harrasta, mutta kehtaan sanoa sen ja kehtaan puhua muidenkin kanssa seksistä. Koska asia ei ole minulle tärkeä, se ei ole myöskään kipeä eikä minulla ole mielestäni hävettävää. Minä olen vain jäänyt vähemmälle niissä hormoneissa ja haluissa ja viehättävyydessäkin. Sen sijaan minulla on enemmän esim. tiedollisia ja taidollisia ominaisuuksia kuin useimmilla - ja niitä kuitenkin on enemmän tässä elämässä tarvittu kuin seksuaalisia kykyjä. Ja tästäkin näkökulmasta ymmärrän, että mitkään taidot eivät riitä, ellei kumppani ole oikea ja ellei osata ottaa huomioon sitä toistakin osapuolta. Jos näin onnellisesti on, vähemmilläkin taidoilla tulee kaksi ihmistä onnelliseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2012 13:44

Anonyymille seksi ei siis ole esim. monivivahteista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2012 16:53

Jos anonyymi 13:44 tarjottaa edellistä (anonyymi 13:02), niin ymmärrän kyllä. Ymmärrän senkin, ettei seksi ole pelkkää panemista, jossa voidaan mitata kestoja, pituuksia, tiukkuuksia, kosteutta, kertoja ym. Yritinpä vain lyhyesti sanoa, että kaksi toisistaan pitävää, toisiinsa luottavaa ja toisensa huomioon ottavaa ihmistä tulevat kyllä onnellisiksi, vaikka toisella olisi pieni peli ja lyhyt kesto ja toisella liikaa kiloja tai liian vähän kokemusta - ja että vaikka olisi kuinka taitava panija, siitä ei ole paljon iloa, jos se toinen ei ole omasta halustaan mukana ja intohimo ei ole molemminpuolinen. Ei ole tosiaan mitenkään yksiselitteinen asia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.12.2012 16:57

Itse olen seksuaalisesti hyvin aktiivinen mies, minulla on voimakas libido ja vaikka olenkin harrastanut seksiä vain ja ainoastaan parisuhteissa, on minulla kokemusta yhdestä sun toisestakin "erilaisesta" tavasta harrastaa seksiä. Olen siis kaikkea muuta kuin estynyt tai konservatiivinen, ja olen luultavasti tehnyt suunnilleen kaikkea, mitä laillisesti saatavilla olevasta pornosta löytyy. Suhtaudun seksiin hyvin positiivisesti, oli se sitten hellää rakastelua, sidontaleikkejä ja piiskausta tai leikkejä kolmannen pyörän kanssa.

Kuitenkin minusta on äärettömän mautonta puhua näistä asioista sellaisten ihmisten kanssa, joille se ei kuulu, ja sellaisia ihmisiä ovat kaikki paitsi minä ja kumppanini. Minusta on äärimmäisen mautonta udella toisten mieltymyksiä ja jos joku "kovistelee" minun mieltymyksiäni, joutuu hän suoraan vastenmielisten idioottien listalle. En lainkaan häpeä itseäni, seksuaalisuuttani tai mitään muutakaan, mutta nämä asiat yksinkertaisesti eivät kuulu kenellekään muulle. Se onkin siinä parasta: se, mitä teen ja mistä pidän, on minun ja rakastettuni salaisuus. Joka paikasta tuputettava seksi ja kolumnistin kaltaiset ihmiset banalisoivat koko asian, joka on kuitenkin sentään ehkä parasta ihmiselämässä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

18.12.2012 19:02

Mun nyt pitää tunnustaa sulle Jukka, et mä luen sun blogia siksi, et odotan lukevani joskus jotain uutta. Mut ei, samat asiat eri sanajärjestyksin. Mistä helvetistä sä olet joku asiantuntija tietämään kenenkään muun suhtautumisesta seksiin? Sen mä just tajusin, etten oo ahdasmielisempää juttua pitkään aikaan lukenu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

18.12.2012 19:10

Sori, pitää lisätä, nyt kun innoltani huomasin lukea myös kommentit. Bravo ano 16.57!! Just NÄIN.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.12.2012 12:25

Ohhoh..olipa blogikirjoitus!! Näennäisen vapaamielinen ja suvaitsevainen - tosiasiassa todella ahdasmielinen ja kertoo myös kirjoittajan aikamoisesta itseriittoisuudesta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.12.2012 23:38

Samaa ja eri mieltä. Seksi on ihanaa ja kenties yksi suurimmista nautinnoista koko elämässä. Olen samaa mieltä, että turhan usein seksiin edelleen liitetään mielikuva, että siitä on jotenkin hävettävää tai epäsoveliasta puhua. Kuitenkin tästä ei voi millään tavoin vetää johtopäätöstä, että siitä PITÄISI puhua ja avautua esim. jollekin tutun tutulle tai että jos tämä kovistelee, niin sitten viimeistään ainakin. Tämä on kamala ajatus. Jos ihminen haluaa avoimesti kertoa seksielämästään, niin mikäs siinä, mutta tämä olkoon jokaisen oma asia. Itse olen todella seksuaalinen ihminen, olen ollut tällainen jo murrosiästä asti ja nyt olen vasta ymmärtänyt, mikä rikkaus se oikeastaan on. Opin saamaan orgasmin jo nuorena ja tämä taito on vain vahvistunut aikuisuuden myötä. Nykyisin nautin seksistä enemmän kuin koskaan, vaikka ollaan kumppanini kanssa oltu jo monta vuotta yhdessä. Voin puhua seksielämästäni kyllä esimerkiksi lähimmille kavereilleni, mutta mielestäni ei ole mitään tarvetta tätä kuitenkaan tehdä. Se, että minulla ja kumppanillani on jotain erityistä, jotain, joka koskettaa vain ja ainoastaan meitä kahta, on todella erityistä. Miksi siitä pitäisi mennä jauhamaan muille? Minusta on hienoa, että hän on se, joka tuntee intiimeimmätkin alueeni läpikotaisin ja osaa vetää oikeista naruista siten, että saan täydellisen tyydytyksen. Ei tästä tarvitse muille mennä lätisemään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jukka Nissinen

20.12.2012 09:27

Hyvä seksi on niin vaikea asia opittavaksi suurimmalle osalle ihmisistä johtuen monista eri tekijöistä, että suuri, ellei peräti suurin osa, ei koskaan opi sitä omin neuvoin. Moni nainen on vasta eläkkeellä ymmärtänyt, että pihtailu nuorempana oli virhe.

Seksiin liitetään sen luonteesta johtuen vääriä mielikuvia, sitä pelätään, siitä ei osata nauttia ja siitä kielletään nauttimasta. Siitä annetaan kielteisiä mielikuvia. Seksi on kuitenkin monelle niin herkkä asia, että pienikin väärä signaali voi tuhota orastavan ilon.

Paras tapa saada oikea mielikuva seksistä on kuulla muilta mieluiten myönteisesti seksiin suhtautuvilta ihmisiltä mitä seksi on. Avoin kommunikaatio myös loisi keveämpää tunnelmaa ja poistaisi haitallista salamyhkäisyyttä. Siitä olisi yhteiskunnalle enemmän hyötyä kuin salailusta. Tällä hetkellä vain rohkeat ja luonteeltaan tietynlaiset voivat täysin nauttia tästä maailman ehkä parhaimmasta kokemuksesta.

Toki oman seksuaalisuutensa saa piilottaa. En väitä, että jokaisen pitäisi televisiossa kertoa omista kokemuksistaan, vaikka ei siinäkään mitään pahaa ole, jos on sen luonteinen. Me olemme erilaisia. Mutta sopivassa seurassa omista tottumuksistaan puhuminen olisi erittäin suotavaa. Koko aiheelle pitäisi saada myönteisempi, lempeämpi ja iloisempi imago.

Olen syntymässä saanut luonteen, joka pitää seksiä, rakkautta, lapsia, elämää kerta kaikkiaan pelkästään positiivisena asiana. Kirjoitan näitä blogeja, koska törmään lähes päivittäin negatiivisiin mielipiteisiin seksistä. Tätä negatiivisuutta en ole koskaan voinut ymmärtää.

Kattavan käsityksen ihmisen seksuaalisuudesta saa tutustumalla Kinseyn raporttiin. Jos tämän raportin informaatiota olisi levitetty ympäri maailmaa sen ansaitsemalla tavalla, voi olla etttä minun ei tarvitsisi näitä blogeja kirjoitella. Mutta koska näin ei ole - täältä pesee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.12.2012 11:55

Melko rajoittunut käsitys bloggaajalla tuntuu olevan maailmasta - sekä myös ilmeisesti jonkinmoinen harhakäsitys siitä, että seksi olisia asia jonka tulisi hallita maailmaa ja ihmisten tekemisiä ja tekemättä jättämisiä!
Seksi on hienoa asia, ei siinä mitään - mutta blogista saa sen käsityksen että se olisi suurinpiirtein maailman tärkein asia.
Lause "Moni nainen on vasta eläkkeellä ymmärtänyt, että pihtailu nuorempana oli virhe" kertonee kaiken olennaisen bloggaajan ajatumaailmasta tämän asian suhteen..valitettavasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

20.12.2012 19:06

^ Sama lause pisti silmään. Onneksi sentään Jukka tietää kaiken kaikkien muiden seksielämästä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.12.2012 09:33

Itse nuorena pihdanneena päädyin lopulta naimisiin seksuaalisesti erittäin konservatiivisen miehen kanssa. Viiden avioliittovuoden jälkeen seksiä oli tarjolla noin neljästi vuodessa, jos kävi flaksi.

Sitten vaan yhtenä aamuna heräsin ja tajusin että haluan enemmän ja monipuolisempaa. Otin rakastajan ja koin herätyksen seksuaalisena olentona, haluttavana ja kauniina naisena. Joskus nussimme ja panemme, toisinaan rakastelemme hellästi ja hempeästi. Vaihtelemme luontevasti sub/dom -rooleja, enkä ole koskaan ennen käsittänyt, miten kiihottavaa on masturboida dildolla kun partneri katselee sidottuna, avuttomana osallistumaan.

Väitänkin nyt kivenkovaan, että omalla seksuaalisuudella on välittömät vaikutukset myös elämän toisille osa-alueille. Herään hymy huulillani, flirttailen tavallista enemmän, olen iloinen, nauru on herkässä. Elämäni ei ole enää tasapaksua harmaata taikinaa, sitä piristävät yhteiset salaiset hetket, joissa molemminpuolinen nautinto näyttelee pääosaa.

En siksi tajua aseksuaalisia ihmisiä tai ihmisiä, joita seksi ei kiinnosta. Miten se ei voi kiinnostaa? Sehän tekee elämästä elämisen arvoisen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.12.2012 14:24

Minusta blogikirjoittaja vaikuttaa lähinnä seksiriippuvaiselta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.12.2012 12:50

Anonyymi 09:33 On hienoa, että olet löytänyt seksuaalisuutesi ja herännyt sen myötä eloon. Oletan, ettet ole kertonut aviomiehellesi rakastajastasi.. Jos et ole, olet todella, todella itsekäs ihminen jolle toisen ihmisen tunteet eivät ilmeisesti merkitse yhtään mitään! Siinä ei ole mitään väärää, että nautit seksuaalisuudestasi, mutta siinä on että teet sen miehesi kustannuksella. Leikit asioilla, joita et todennäköisesti voi hallita - kun...siis KUN..asia paljastuu miehellesi, olet pahimmillasi tilanteessa jota vastaavissa on tässä maassa tehty monenmonta perhesurmaa ja/tai itsemurhaa ja muuta järjetöntä väkivallantekoa.

Jos et pysty tai uskalla kertoa miehellesi siitä että pidät rakastajaa, jätä miehesi - muussa tapauksessa olet todella itsekäs ihminen, joka leikkii asioilla jotka johtavat pahimmillaan..helpostikin..tilanteeseen jota et hallitse. Seksuaalisuuden löytäminen ja siitä nauttiminen on ehdottomasti hyvä asia - mutta sitä ei pidä tehdä toisen ihmisen tunteiden kustannuksella - ei koskaan!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.12.2012 01:00

Tämä jatkuva seksin hehkuttaminen Jukka Nissisen blogissa on hupaisaa. Varsinkin, kun olen itse aseksuaali ja havainnut jo murrosiässä, että seksi ei yksinkertaisesti kiinnosta minua pätkääkään. Luokkatoverit kärsivät jatkuvasta kiimasta ja varastelivat pornolehtiä lähikaupasta, mutta minua kiinnosti urheilu ja opiskelu. Nyt on laudaturin paperit lukiosta ja urheilu-ura SM-tasolla. Myöhemmin odottavat opinnot yliopistossa ja perheen perustaminen.

Koen äärimmäisen vapauttavaksi sen, että minun ei tarvitse uhrata aikaani seksille. Elämässä on niin paljon tärkeämpiä ja palkitsevampia asioita kuin biologisten himojen perässä juokseminen. Onneksi löysin jo nuorena itselleni sopivan seurustelukumppanin. Nuoren naisen, jota ei seksi kiinnosta. Kyllä meillä joskus lakanat heiluvat, mutta vain silloin kun vaimo haluaa lapsen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.12.2012 10:25

Kiitos Jukka. Tekstisi olis voinut olla minun kirjoittamani. (Ja itseasiassa sainkin sen eräältä rakastajattareltani joka kysyi, että "onko tämä sinun kirjoittamasi - pidätkö blogia salanimellä?")

Aihe josta on puhuit on suorastaan puuduttavan totta. Voisin puhua siitä tuntikausia, mutta nyt säästän lukijat siltä taakalta. Olen niin väsynyt näihin "seksi on luonnollinen osa parisuhdetta"-lässyttäjiin. Paskat. Seksi on kaiken PERUSTA. Jos sitä ei ole, kaksi ihmistä on keskenään vain kavereita. Eivät he tunne vetovoimaa toisiaan kohtaan, jos ei ole seksiä. Eivät he mene naimisiin, jos ei ole seksiä. Eivät he pysty tekemään lapsia, jos ei ole seksiä.

Tästä huolimatta - kuten sanoit - seksistä puhuva ja seksistä on "seksihullu". Seksi on monien mielessä väkivaltaakin vakavampi pahe. Väkivalta- ja kauhuelokuvia diggailevaa ei pidetä "väkivalta-addiktoituneena". Mutta "seksihullun" tai "seksiaddiktiosta kärsivän"-polttomerkin saa jo sillä, kun kertoo julkisesti kaikille, että ei voisi missään elämäntilanteessa elää ilman seksiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.12.2012 14:44

Anonyymi 12:50:lle:

Vastauksesi sinetöi ja selittää tämän arvokkaan blogi-kirjoituksen ytimen. Puolustat ehdotonta omistamista, ehdottomuutta - mutta entäpä jos omaa seksuaalisuuttaan ei tarvitsekaan luovuttaa kenenkään "omistukseen"? Itse on olen kertonut rakastajattaristani vaimolleni kyllä, mutta enpä nyt sitten tiedä, että oliko se niin välttämätöntä edes. Olo on vähän kuin olisi raportoinut mitä kävi syömässä sillä välin kun ei ollut kotona syömässä. TOKI ymmärrän, että suurimman osan pääkoppa ei kestä ajatusta, että puoliso kävisi "muualla syömässä".

Mutta oma pääkoppani ei kestä ajatusta, että eläkkeellä olevana muistelisin menneitä masturboinnin parissa kuluneita vuosikymmeniä. Lapsien eteen pitää toki kaikki tehdä. Mutta omasta seksuaalisuudesta ei silti tarvi luopua. Naisilla toki nousee karvat voimakkaimmin pystyyn näissä keskusteluissa. Heidät kun on pääsääntöisesti kasvettu kliteiksi, huolehtijoiksi - ajatus miehestä naimassa muita loukkaa heidän parisuhdefantasiansa koskemattomuutta.

Mutta kunpa naiset käsittäisivät edes rahtusen siitä, millainen LOUKKAUS miehelle on se, että hän hoitaa oman osuutensa, lyhentää talovelat, maksaa sähkölaskut, huolehtii poikasensa - ja tyydyttää seksuaaliset tarpeensa käteen vetämällä. Mikään ei voisi miestä enempää nöyryyttää. Ja tuo asetelma, se johtaa pahimmillaan vakavampiin asetelmiin kuin uskalletaan myöntää. Ei vain hajonneisiin perheisiin, avioeroihin, vieraisiin naisiin tai maksulliseen seksiin. Vaan myös parisuhdeväkivaltaan sen kaikissa kammottavissa muodoissa. Mies joka on parisuhteessa, eikä hänellä ole varaa tai ulkoisia edellytyksiä saada seksiä muualta, on kuin nurkkaan ajettu koira. Asia vaivaa hänen mieletään joka ikinen päivä. Mies alkaa purra - tavalla tai toisella.

No, toki vastaukset tässä osoittavat, että kaikki eivät pidä seksiä niin tärkeänä asiana. Ja se heille toki sallittakoon. Mutta paljon seksiä kokeneena ja saavana on voi kuin hiljaa nauraa sille räpellykselle, millaista aikuisten ihmisten seksielämä saattaa koko elämän taipaleen olla - vaikka kimmoke siihen on tullut jo varhaisteini-iässä ja tietoa ja kokemuksia on tarjolla enemmän kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.12.2012 14:44

Anonyymi 10.25:
Jos joku ihminen tosissaan väittää, ettei voisi elää missään elämäntilanteessa elää ilman seksiä, niin silloin hän kyllä mitä todennäköisimmin todella ON seksiriippuvainen!
Henkilökohtaisesti pidän seksistä todella paljon ja nautin siitä, mutta useampaan otteeseen elämässäni on ollut tilanteita joissa olen ollut ilman seksiä pidempiäkin aikoja..lähes kaksi vuotta pisimmillään. En kokenut tuota ajanjaksoa mitenkään erityisen huonona tai hankalana aikana sen vuoksi, ettei siihen ajanjaksoon sisältynyt seksiä. Niinpä olenkin vakaasti sitä mieltä, että ihminen joka tosissaan väittää ettei voisi elää ilman seksiä ON seksiriippuvainen. Seksi on hienoa osa elämää, mutta ei se mikään elinehto ole normaalilla psyykellä varustetulle ihmiselle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.12.2012 20:04

Anonyymi 14:44
Ymmärsit jokseenkin väärin sen mitä aiemmin kirjoitin!
En kirjoittanut "omistamisesta" lainkaan siinä mielessä miten sinä sen ilmeisesti ymmärsit!
Seksistä on ilman muuta lupa nauttia ja JOS haluaa tehdä sitä vapaasti, jokainen on ilman muuta oikeutettu tekemään sitä vapaasti niinkuin haluaa - mutta sillä ei pidä tietoisesti loukata muita ihmisiä, kuten tässä tapauksessa rakastajaa pitävä nainen hyvin todennäköisesti loukkaa aviomiehensä tunteita hyvin kipeästi. Jos tahtoo olla vapaa, on syytä myös olla vapaa - silloin parisuhde on täysin väärä valinta. Jos taas on valinnut parisuhteen, on pystyttävä käyttäytymään sen valinnan edellyttämällä tavalla. Parisuhde on AINA kompromisseja, luopumista jostakin toisen hyväksi ja toisen huomioimista omasta edusta hiukan tinkien - ja saman täytyy toimia myös toisinpäin parisuhteessa.
Vapaa nauttiminen seksistä on sekin valinta - varmasti ihan hyväksyttävä valinta - mutta kaikkea ei voi oikeassa elämässä saada. Saadakseen jotakin, on pystyttävä myös luopumaan jostakin. Saadakseen haluamansa vapaan seksin, on useimmiten syytä luopua parisuhteesta - tai ainakin sitten sopia kumppaninsa kanssa pelisäännöt, jolloin molemmat tietävät missä mennään!
Pettäminen on pettämistä - ja siinä kyse ei ole yksin seksistä, vaan toisen ihmisen luottamuksen kokonaisvaltaisestä väärinkäyttämisestä. Se ei ole hyväksyttävää - kaikkea..suoraan sanottuna paskaa ei tarvitse sietää ja hyväksyä "vapauden" nimissä. "Vapaus" on sana, johon on niin helppo verhota oma selkärangattomuus ja tahdottomuus..piiloutua "vapauden" taakse ja sillä selittää itselleen oma tahdottomuutensa muka parhainpäin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.12.2012 01:30

Anonyymi 22.12.2012 12:50

Helppoa tulla sössöttämään ja tuomitsemaan kun et tiedä minun tilanteestani mitään. Kävikö mielessä että ehkä miehelläni voi olla erektiovaikeuksia, ja juurikin en_ole_itsekäs kun en jätä vain sen takia siitä huolimatta, että itselleni seksi on erittäin tärkeää.

Kummin luulisit aviomieheni valitsevan? Että pysyn hänen rakastavana vaimonaan ja nussin ohella yhtä turvallisesti salassa, vai että jätän hänet ja hänen impotenssinsa?

Katsos kun kaikki ei aina ole niin mustavalkoista kuin kaltaisesi moraaliritarit luulevat.

Varmaan tappaisin hänen viimeisetkin miehisyyden rippeensä jos menisin julkistamaan salasuhteeni. Kyllä se joskus seisookin vielä...seisoisiko enää koskaan jos kertoisin?!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.12.2012 20:13

Anonyymi: 01:30

Niin..eli et ole kertonut miehellesi = petät häntä! Mitä luulisit erektiovaikeuksista kärsivän miehesi ajattelevan ja tuntevan jos hän tietäisi, että nussit toisen miehen kanssa siksi, että miehelläsi on terveydellisiä ongelmia?!
"Rakastava vaimo"..HAH HAH..sinulla ei ilmeisesti ole mitään käsitystä mitä tarkoittaa sana "rakastaa"!! Sinä et ole rakastava vaimo, vaan pettävä rotta..joka kaiken lisäksi tekee petoksensa tavalla, joka taatusti satuttaa miestäsi - mutta siitähän sinä et välitä, koska sinun mielessäsi ei tosiasiassa taida liikkua mikään muu kuin minäminäminäminä..
Olet itsekäs, todella itsekäs - rakastamisesta sinulla ei ole mitään käsitystä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ville

25.12.2012 21:17

no jos kotona on huonoo seksiä niin sillon kyl saa pettää

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.12.2012 21:55

Ei saa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.12.2012 22:07

ja se on ihan miehen huonoutta jos ei pysty muijaansa tyydyttää,

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.12.2012 22:21

Ihmettelen vaan näitä negatiivisen kommentin jättäneiden tarvetta saada tämäkin asia näyttämään miinus jutulta. Paljonhan tuossa oli asiaa, ei kovinkaan paljon uutta, mutta kertaus on hyväksi. Ehkä Teille itsellenne olisi parempi, mikäli ette lukisi seksiin liittyviä juttuja, kun niin pahaa tekee. Sillähän siitä pääsee, pysykää komeroissa ja peiton alla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aurinko77

25.12.2012 22:26

Erikoista; jätin mieheni kun sain hänet kiinni pettämisestä usean naisen kanssa. En tiedä oliko varsinaisesti seksiä, mutta ainakin seksuaalisia viestejä sekä puheluita ja näissä oli minusta tarpeeksi. Usea nainen kysyi minulta eron jälkeen "oliko teillä seksiä" ja kun vastasin että oli vastaus oli "ok no sitten sekään ei ole syynä". Ok eli jos meillä ei olisi ollut seksiä olisi pettäminen ollut sallittua? Olen sitä mieltä että jos parisuhde ei ole tunne- tai seksuaalisella tasolla tyydyttävä ja pitää etsiä muuta silloin on syytä miettiä kannattaisiko suhde lopettaa ja etsiä sitä parempaa? Miksi pysyä suhteessa ja loukata toista tarkoituksella? Ellei sitten suhde ole vapaa ja asiasta sovittu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.12.2012 22:58

Siis missä törmää päivittäin negatiivisuuteen seksin suhteen? Mun käsityksen mukaan nykyään ollaan avoimempia ja suvaitsevaisempia kuin koskaan aiemmin, enkä mä ainakaan törmää negatiivisuuteen usein.

Ja ihan vaan kommenttina ".. tulevaisuudessa perheen perustaminen".. mitenkäs se perhe syntyy jos ei seksi kiinnosta laisinkaan? Ei ne kaikki lapset synny siitä että kerran hoidetaan homma....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ville

25.12.2012 23:02

mut oliko teillä hyvää seksiä aurinko77 ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.12.2012 07:24

En ymmärrä muutamien asennetta sen suhteen, että seksi ja pettäminen olisi jotenkin rinnastettavia asioita. Ei seksin ja toisen ihmisen (luottamuksen) pettämisen kai pitäisi kuulua yhteen millään lailla?! Vielä enemmän ihmettelen sitä asennetta, että niitä kommentoijia joiden mielestä seksi ja pettäminen eivät kuulu yhteen, pidetään jotenkin seksivastaisina?!?!
Ei se, että haluaa olla toisen ihmisen luottamuksen arvoinen ole ahdasmielisyyttä - eikä se ole vapaamielisyyttä, että viis veisaa kumppaninsa tuntemuksista omien halujensa täyttämiseksi. Keskustelun huvittavin kommentti ja mielipiteet ovat olleet tällä naisihmisellä, joka pettää impotenssista kärsivää miestään ja väittää ettei kerro miehelleen "koska se veisi miehisyyden loputkin rippeet" - todella itsekeskeinen ajatus ja kertoo aika huikeisiin mittoihin karanneesta itsekkyydestä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.12.2012 07:25

Oli helvetin hyvää, todellakin ja usein chille...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aurinko77

26.12.2012 07:28

Oli todella, kaikenlaista... Ja eron jälkeen se maistuisi edelleen hänelle, vaikka uusi nainen jo kuvioissa vakavasti... Eli sama jatkuu... Kai hänellä pitää olla paljon ja monta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NOMAD_1

26.12.2012 09:51

PORNO, RUNKKAUKSEN SM-KISAT OVAT TAITOLAJEJA...
mutta OVATKO NE JA NIIDEN KALTAISET ASIAT YHTÄ KUIN SEKSI?

Kovin moni ei halua vastata edelliseen kysymykseen varauksettoman myöntävästi. Juuri tämän vuoksi tarvitaan kiertoilmauksia, kuten "Seksi on taitolaji". Ihmisillä on tarve nähdä seksi jonain, jonka erinomaisuus voidaan ratkaista ja aikaansaada itse aktin aikana. Toisin sanoen, jos orgasmit eivät räjäyttäneet tajuntaa, niin kyseessä oli harjoituksen puute, tekninen virhe tai muu riittämättömyys, joka ratkeaa lisää naimalla (tai tekniikasta sekä mieltymyksistä puhumalla ja lisää naimalla).

Ja jos oma tekniikka ei riitä, niin aina voi turvautua välineurheiluun... aina on jotain, jota ei ole vielä kokeiltu - jostain on löydyttävä se aikaisempia isompi hekuma. Eikö tämä ole tuhoon tuomittu hanke kuihtumaan tuomitussa ihmiskehossa? (Heitä itseään lukuun ottamatta) kukaan ei halua ajatella vanhojen ihmisten seksiä ja jokainen vähänkin onnekas tulee vanhaksi - seksillä tai ilman...

VOISIKO RAKKAUS OLLA RATKAISU !? Siis se, että rakastaisi itseään riittävästi laittaakseen myös sängyn ulkopuoliset asiat kuntoon. Lisäksi voisi parhaansa mukaan pitää itsensä terveenä ja hyvässä kunnossa. Ehkä tästä riittäisi vähän yli omankin tarpeen, eikä kumppani olisi pelkkä aisankantaja, reikien ympärys tai polttomoottorilla varustetun dildon koneenkäyttäjä. Jos välittää itsestään, niin toinen ihminen ei ole pelkkä positiivinen loppusumma saadun nautinnon ja vaaditun vaivan erotuksessa. Parhaat asiat eivät todellakaan tule niille, jotka tekevät vain välttämättömän minimin ja seksin rajaaminen taitolajiksi on erinomainen esimerkki tästä (siitäkin huolimatta, että tekee kaikkensa sänkyyn päästäkseen ja sinne päästyään).

ALKÄÄ YMMÄRTÄKÖ MINUA VÄÄRIN ! Taidosta ei pidä hakea ratkaisua seksuaaliseen nautintoon, mutta ei siitä haittaakaan ole. Edelleen harjoitus ei haittaa eikä ole mitään syytä olla kokeilematta uusiakin juttuja, kunhan elämä ei rakennu pelkän seksin ympärille eli velvollisuuksia ja muita hienoja asioita ei laiminlyödä helpon nautinnon takia. Edelleen kommunikaatio on hyvä juttu rakastavaisten välillä, mutta ei niitä juttuja tarvitse turuilla ja toreilla kailotella. Voitte toki puhua myös ystävien kesken, mutta vain tästä vuorovaikutuksesta kiinnostuneiden kanssa.

SEKSI ON HYVÄ ASIA, MUTTA LIIKA SEKSI EI - samoin kuin ihminen kuihtuu ilman vettä ja hukkuu liikaan sellaiseen. Jos joku ei halua seksiä laisinkaan, niin häntä ei pidä painostaa, mutta on mielenkiintoinen kysymys, miksi joku ei halua itsessään hyvää ja nautinnollista asiaa?

KRISTILLISYYS ON TUONUT SEKSIIMME HYVÄ/PAHA-EROTTELUN. Michel Foucault kirjoittaa Seksuaalisuuden historiassa tästä halun morfologiasta eli yksityiskohtaisista säännöistä ja luetteloista siitä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Nykyihminen on vapaudenkaipuussaan vain kääntänyt kristillisen seksuaalietiikan päälaelleen ja tehnyt edellisistä luetteloista ohjekirjan, jonka täydentämiseen myös mielikuvituksensa valjasti. Vain Taivas on rajana, mutta kristillisen seksuaalietiikan kasvoille sylkevä ei koskaan pääse kovin kauaksi siitä, mitä vastustaa. Tämä on tärkeää, koska hän määrittää itsensä ja toimintansa hyväksi juuri suhteessa tuohon pahaan rajoittuneisuuteen. SEKSIN TAITOLAJIKSI JULISTAVA ELI SEKSPERTTI ON SIIS KÄÄNTEISUSKOVA.

FOUCAULTIN MUKAAN ANTIIKIN KREIKKALAISET OLIVAT KIINNOSTUNEET HALUN DYNAMIIKASTA SEN MORFOLOGIAN SIJAAN. Seksuaalisuus oli heille janon ja nälän kaltainen luontainen halu ja keskeistä oli kysymys siitä, miksi joku haluaa sitä liikaa tai ei laisinkaan. Tästä meidänkin pitäisi lähteä liikkeelle – SEKSI TAITOLAJINA EI SAA MENNÄ ELÄMÄNTAIDON EDELLE !!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NOMAD_1

26.12.2012 11:58

PS. Janoiselle maistuu pelkkä vesi ja nälkä maustaa miltei minkä tahansa ruoan.Useimmat eivät vain malta odottaa kumpaakaan. Samoin vähemmänkin ammattimainen yhdessäolo tyydyttää seksuaalisuuden, jos mielen ei tarvitse paeta tekemättä olevia askareita ja sitä miten yksipuoliseksi ihminen on antanut itsensä rappeutua. Edelleen sille, joka ottaa opikseen muussa elämässä, jää aikaa harjoittaa myös rakkauden aktia...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.12.2012 17:28

Anonyymi 22:58

"Ja ihan vaan kommenttina... . tulevaisuudessa perheen perustaminen".. mitenkäs se perhe syntyy jos ei seksi kiinnosta laisinkaan? Ei ne kaikki lapset synny siitä että kerran hoidetaan homma..."

Osaatko edes lukea? Aseksuaali postittaja teki selväksi, että häntä ei seksi kiinnosta MUTTA lasten hankinta on suunnitelmissa JA kirjoitti, että kyllä seksiä harrastetaan mutta vain silloin kun vaimo haluaa tulla raskaaksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.12.2012 17:55

anonyymi 22:58

Taidat olla puutteessa elävä teinipoika kun noin typeriä kysymyksiä esität. "Mitenkäs niitä lapsia saadaan jos ei seksi kiinnosta?"

Tässä vastaus: lapsia tehdään helposti ja nopeasti täysin ilman yhdyntää. Mies vetää käteensä ja heittää mällit muovimukiin. Nainen työntää sormensa mukiin, pyörittelee sormenpäät spermassa ja sen jälkeen työntää sormet omaan pilluunsa.

On aivan sama, miten se sperma sinne naisen pilluun työnnetään. Ei siinä tarvitse seksiä harrastaa eikä yhdynnässä olla. Jos omalta mieheltä ei spermaa tule, nainen voi käydä spermapankissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi