Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on seksikuolema.

Seksikuolema

Kuinka moni kuolee seksiä harrastaessaan?

Amerikkalaisen elokuvan esittämä kauhukuva: korkeassa asemassa oleva mies saa sydärin harrastaessaan seksiä rakastajattaren tai prostituoidun kanssa, voikin olla totta, joskin harvinaista.

Saksalaisen klinikan kaikki ruumiinavaukset käytiin läpi 45 vuoden ajalta. Frankfurtin yliopistollisen sairaalan patologian laitos tutki yhteensä noin 38 000 ruumista.

99 ihmistä oli kuollut seksiä harrastaessaan. Kuolleista oli miehiä 91 ja naisia kahdeksan. Seksin aikana tapahtuva äkkikuolema on siis paljon todennäköisempää miehille kuin naisille. Totaali kuolleisuus seksiaktiin on kuitenkin vain 0,26 prosenttia.

Yleensä kuoleman aiheuttaa jokin sydämeen liittyvä vika. Ylipaino nostaa seksikuoleman riskiä selvästi.

Sydänvaivaisille ja ylipainoisille miehille seksi prostituoidun kanssa on erityisen vaarallista, sillä vain alle kymmenen prosenttia miehistä kuoli harrastaessaan seksiä vaimon kanssa. Lähes neljäkymmentä prosenttia seksin aikana kuolleista miehistä oli ostanut seksiä yhdeltä tai kahdelta naiselta. Vajaa kolmannes kuoli masturboidessaan. Viisi miehistä kuoli homoseksin aikana ja seitsemän rakastajattaren seurassa.

Eniten kuolemia sattui kesällä ja keväällä, yleensä loppu tuli vainajan kotona.

Seksin aikana kuolleista naisista enemmistö menetti henkensä aviomiehen syliin.

Tutkijat muistuttavat, että naislesket saattavat tarvita psykologista tukea miestensä yllättävän kardiovaskulaarisen kuoleman johdosta.

http://www.jsm.jsexmed.org/article/S1743-6095(17)31378-4/fulltext