Seksiuskomukset voivat ajaa parisuhteen lukkoon

  • Mirja Wuokko

Yksi parisuhteen seksin kannalta turmiollisin uskomus on Väestöliiton mukaan ”mies on aina valmiina”. Miehillä on asiantuntijoiden mukaan muutenkin paljon paineita seksielämässä. Jos nainen luulee, että miehen on oltava automaattisesti aina innokas seksiin, tulee molemminpuolisia pettymyksiä.

Naisten seksielämää ehkä eniten haittaavat uskomukset liittyvät orgasmin saantiin ja alistumiseen. Naiset saavat syyllisyyden- ja huonommuudentunteita, jos eivät saa yhdynnässä orgasmia. Jotkut ihmiset luulevat edelleen, että naisen on oltava sängyssä alistuva ja että hänen on yritettävä kaikin puolin vain miellyttää miestä, jopa orgasmin teeskentelyyn asti.

Läheisyyden ja seksin sekoittaminen liikaa toisiinsa voi saada koko parisuhteen ihan lukkoon. Pariskunnalla pitäisi olla mahdollisuus läheisyyteen, halailuun ja suukotteluun ilman että se aina johtaa seksiin. Monet haluttomuudesta kärsivät kokevat kaiken hyväilyn ahdistavana, koska pelkäävät joutuvansa vastentahtoisesti harrastamaan seksiä.

Yksi heteromiehiä ja -naisia erottava läheisyyteen liittyvä lukko on Väestöliiton mukaan seksin merkitys eri sukupuolille. Naisen on voitava luottaa mieheen ja tuntea olevansa rakastettu ennen kuin hän voi antautua nautintoon. Ensin tulee läheisyys, sitten vasta seksi. Mies taas tuntee läheisyyttä ja luottamusta naiseen vasta harrastettuaan seksiä tämän kanssa. Nämä kaksi erilaista tapaa kokea asiat voivat johtaa pariskunnan täydelliseen pattitilanteeseen.

Naiselle intiimiyden huippu on siis seksi, miehelle taas tunteiden näyttäminen.
Vai onko tämä Väestöliiton esittämä seksilukko taas vain yksi osoitus vääristä seksimyyteistä?

6 kommenttia

shiwan8

31.8.2015 16:55

Kuulostaa järkevältä. Muita vastaavia ovat kaikki muutkin parisuhteisiin liittyvät kaavamaisuudet. Miehen homma ei ole tehdä aloitetta sen enempää kuin naisenkaan vaikka naisilta kysyttäessä se nimenomaan olisi miehen homma. Esimerkiksi. Löytyyhän noita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vihaan kyllästynyt

1.9.2015 20:30

Olen naisena samaa mieltä siitä että tuo "mies on aina valmiina" on ehkä kummallisin ja vahingollisin oletus ikinä. Aina nyt ei huvita. Turhaa painolastia tulee miehille tuosta ja naisille ahdistusta siitä, että onko itsessä jotain vikaa kun miestä ei aina kiinnosta. Tuo naisten aloitteiden tekeminen on minusta yhteydessä sekä uskomuksiin "mies on aina valmis" ja "naisella ei kuulu olla haluja enemmän kuin miehellä".

Omasta mielestäni tosin pitkä parisuhde aika tehokkaasti kumoaa tällaiset oletukset ja myytit. Mies ei halua aina seksiä eikä nainen ole huono vaikka olisi sängyssä aloitteellinen. Tietysti jos näistä ei koskaan parisuhteessa keskustella niin on vaikeaa tietää mitä toinen ajattelee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NOMAD_1

3.9.2015 16:06

Mitä on läheisyys? Minulle se on yksinkertaisesti sitä, että on hyvä olla toisen ihmisen lähellä. Tämä voi toteutua jo keskustelussa tai ystävien välisessä platonisessa kosketuksessa, mutta erityisen tärkeää se on intiimissä kanssakäymisessä. Tosin nykyihmiset - niin miehen kuin naisetkin - ovat käytännössä osoittaneet, että seksi onnistuu ilmankin. Ja miksi sama ei pätisi parisuhteessakin (tai ainakin osapuolen sellaiseksi mieltämässä)?

Läheisyyden perusta ja ydin on nimensä mukaisesti kaikkein lähimmässä eli ihmisen suhteessa itseensä: miten voisi olla ystävä toiselle, jos ei ensin ole ystävä itselleen? Miten voisi rakastaa toista, jos ei ensin rakasta itseään? Minulle itsetunto on sitä, miten hyvin itsemme tunnemme ja minkälaisia tuntemuksia tämä meissä herättää. Itsetunto voi siis olla huono kahdella tapaa: emme tunne itseämme tai se, mitä tunnemme, aiheuttaa epävarmuuden, häpeän ja huonouden tunnetta (aiheellisesti tai aiheetta). Toisaalta itseään rakastava näkee hyvät puolensa tavalla, jota vasten puutteet muuttuvat mahdollisuuksiksi (joista tärkeimmiksi arvioidut myös käytetään). Näin rakennetaan sitä yksilöllisyyttä, joka ei menetä tasapainoaan kaikkein ihastuttavimpienkaan kumppaniehdoikkaiden edessä. Ja näin voi syntyä ihmissuhde, jossa osapuolet oppivat toisiltaan hyviä omainaisuuksia. Sen sijaan Ihastuessa on niin helppo nähdä kohde täydellisenä ja sen ansaitakseen on luotava vastaava illuusio myös itsestä. Ainahan näin jossain määrin tapahtuu, mutta ratkaiseva kysymys on lopulta se, tekeekö suhde molemmista parempia ihmisiä vai onko se vain ajan kysymys, milloin se murtuu todellisuuden painon alle?

Minulle läheisyys on seksuaalisuuden ydin. Ilman sitä ihastuminen vie tasapainon ja ihmiset pakenevat itseään myös seksiin. Miehet ovat suoraviivaisempia ja avautuvat sitten jälkeenpäin - jos avautuvat ollenkaan saatuaan haluamansa. Naiset varmasti uskovat kaipaavansa läheisyyttä, mutta kuinka usein he sen itsensä sijaan mieluummin kuuntelevat sitä, mitä miehet lepertelevät saadakseen haluamansa? Läheisyyden ei todellakaan tarvitse johtaa seksiin, koska sitä voi rakentaa jo ystävyydessä (mistä myös parisuhde olisi hyvä aloittaa, ainakin kypsemmällä iällä). Sanoisin läheisyyden alkavan olla kohdallaan, kun pystytään nukkumaan vierekkäin niin, ettei se häiritse kummankaan unta - ja heräämään siihen hetkeen, jossa lämmin syleily tuntuu hyvältä ilman toiveita pidemmälle menemisestä. Seksin aika on vasta sitten, kun edelliset asiat toteutuvat ja mielellään myös intiimeistä asioista on puhuttu avoimesti. Tätä ennen ihastuminen saattaa hyvinkin perustua pelkille illuusioille ja seksi olla lähinnä itsensä pakenemista. Länsimaita vaivaava ylipaino-ongelma havainnollistaa hyvin, miten taipuvaisia olemme pakenemaan ongelmiamme erilaisten nautintojen liioitteluun (mukaan lukien ylipaino-ongelmien syömiseen pakeneminen). Seksin suhteen läheisyyden tunnistaakin siitä, ettei edes suurimpiin nautintoihin ole kiire - ja erityisesti siitä, ettei fysikaalisen nautinnon saamisen jälkeen ole kiire pois...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

3.9.2015 19:59

Hyviä pointteja. Rakkaussuhteessa ihminen haluaa olla toiselle hyvä, alistamatta itseään. Kun molemmat haluavat olla hyviä toisilleen, voidaan saavuttaa jotain, mitä ei lyhyemmissä suhteissa ikinä. Ihan tutkimustenkin mukaan ihmiset ovat tyytyväisimpiä seksiin pitkissä suhteissa (paitsi tietysti ne, jotka kärsivät toisen haluttomuudesta). Kun toisen oppii tuntemaan, tietää miten kohdata hänet. Usein suhteen kehittyessä myös väärät illuusiot karisevat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mies-32

5.9.2015 08:46

Miehenä ihmetellen mitä humalaisissa aamuyön panoissa tuntematoman kanssa on tavoittelemisenarvoista. En siis tuomitse niitä millään tavalla, mutta en vain innostu niistä.

Täytyy jännätä ottaako eteen humalatilan vuoksi, asiasta ei välttämättä jää mitään muistikuvia ja suojaus unohtuu helposti. Asiaan ehkä vaikuttaa, että olen aamuihminen ja viideltä yöllä tapahtuva epämääräinen pökkiminen ei innosta älyttömästi ylipäätään.

Selvinpäin olevalta liki tuntemattomalta naiselta on lähes mahdoton saada, joten tämä taitaa olla kuitenkin ainut vaihtoehto jos haluaa irtosuhteita harrastaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NäinMeillä

15.9.2015 14:13

Minusta haitallisimmat myytit sukupuolten seksuaalisuudesta ovat juuri ne joita tietyllä tavalla tässäkin (sinällään ansiokkaassa) jutussa vahvistetaan. Eli että kuitenkin miehet ja naiset ovat todella erilaisia vaikka kaikki stereotypiat eivät olisikaan totta.
Kyllä meillä on miehiä joille hellyys on tärkeämpää kuin seksi ja naisia jotka voivat haluta seksiä hyvin suoraviivaisesti. Jos jotain olen omissa suhteissani oppinut niin se on se että kannattaa heittää kaikki ennakko-olettamat romukoppaan ja tutustua siihen toiseen ihmiseen omana ainutlaatuisena yksilönään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi