Sinkkuhelvetti

  • Henriikka Rönkkönen

WARNING! Teksti sisältää aivan helvetin paljon kiroilua.

Sain eräänä lauantai-iltana pakit mieheltä, koska olen seksiblogaaja. Mies pelkäsi minua. Säikähdin tätä tapahtumaa aivan saatanasti, edustanko tosiaan jotakin himonussijoiden aatelia, jään yksin koko loppuelämäkseni.

Hätäpäissäni perustin kolmelle eri deitti-sivustolle profiilin.

Mutta vituiksihan sekin meni.

Ensimmäinen sivusto ei hyväksynyt profiilikuvaani. Kuvan olisi pitänyt olla jotakin passikuvan luokkaa. Miksi?

Se, minkälaisen kuvan ihminen laittaa, kertoo hänestä aivan helvetin paljon enemmän kuin lähikuva hammasrivistöstä. Tällainen käytäntö johtaa siihen, että porukka selailee vapaita lihamarkkinoita naamakuvien perusteella etsien sieltä dressmann-kasvoja tai Angelina Jolieta.

Se naama kerro yhtään mitään. Mikäli peili kestää, ei naamalla ole mitään väliä. Olennaisinta on, että kaikki muu mätsää kivasti tyylistä arvomaailmaan.

Toisekseen tämä samainen sivusto ei hyväksynyt profiilitekstiäni. Ilmoitin etsiväni apaattista, epäsosiaalista ja rumaa seuraa.

Sitten kokeilin ”Profiilitekstiäni ei julkaista”. Ei hyväksyntää.

Nyt, vihdoinkin minulle on flirttailtu, mutta jumalauta minun pitäisi maksaa, että näen, kuka siellä iskee silmää.

----> Sivusto boikottiin.

Toiselle sivustolle olen kirjoitellut itsestäni vaikka mitä, mutta joka kerta kun kirjaudun sisään, en löydä juttujani mistään. Muistaakseni kirjoitin jotakin pornosta. Joka kerta myös lataan itsestäni kuvan enkä sitäkään löydä mistään.

----> Boikottiin.

Kolmas sivusto tarkistaa vielä profiiliani, joten sitäkään ei löydy mistään.

----> Boikottiin ihan muuten vaan.

Eniten alkoi vituttaa se, että tässä pitäisi survoa itsensä johonkin pieneen ahdistavaan sinkkumuottiin. Jokaisen sinkun pitäisi olla tietynlainen ja samanlainen. Olen näin pitkä ja painan tämän verran, harrastan lässynlää ja läpätilää.

Tässä maailmassa on muutenkin suuri vääryys.

Henkilö A ilmoittaa Facebookissa tilakseen ”In a relationship”. Sata tykkäystä, onnentoivotusta, hymynaamaa, sydäntä.

Henkilö B ilmoittaa Facebookissa tilakseen ”Single”. Yksi säälittävä surunaama joltakin puolitutulta, joka vielä kysyy uteliaana, että no mitä kävi.

Mitä helvettiä?

----> Seurustelu boikottiin.

43 kommenttia

Anonyymi

10.10.2011 19:26

Henriikka on niin malttamaton. =) En tiedä mille treffisivustoille olet sujahtanut, mutta noihan on yleensä ihan bisnestä. Se miksi ne tarkistaa sitä sun profiilia on, on se, että sinne puskee koko ajan Ghanalaisia morsianehdokkaita spämmäämään sähköpostiosoitteita. Niin ja ei ole tavatonta, että profiileita feikataan, että sivusto näyttää hyvältä. Joillakin sivustoilla suurin osa voi olla feikattuja. Miehille on myös "honypotteja" eli tooosi tyrkkyjä profiileja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.10.2011 19:41

Nainen joka etsii miestä, saa taatusti vastauksia. Nainen joka etsii naista ei ole yhtä onnekas.
Pelkäsikö se sun treffikumppani, että joutuu sun blogin aiheeksi vai mikä sitä hirvitti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

licence27

10.10.2011 19:48

Et silti ota tosissasi rehellistä treffiehdotusta?

Kokeilepas sitä jotta annat jonkun hyvän oikean ystäväsi tai kaverisi tehdä profiilisi kanssasi. Jos et onnistu niin läppäri kyytiin tänne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.10.2011 19:48

Could not believe i´d actually agree with you so much. Tuttavani äsken pyysi mut johkin god damn deitille.fi sivustolle. Oli nopein lähteminen pois ever, 5 minsan jälkeen kateltuani niitä yberkuivia ilmotuksia sadoittain. "Olen tälläi pirkko kesäpirkko pirkkolasta, olethan whatever karitapio normijorma ja bla bla. Mitään väärää siinä ja niitä kohtaan, mut jopa facebookissa olin kaikki 2 viikkoa, tuolla semmoset 5 minuuttia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.10.2011 19:56

Dumpannut kaveri ei varmaankaan myöskään digannut Sex in the city sarjasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.10.2011 19:58

Tai andkö se oli:D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Angstafari

10.10.2011 20:57

Me(minä) täällä Lohjalla ei dissata edes teitä pornon puoliammattilaisia. Rohkeesti vaan viestiä tonne pikaviesteihin. Mua et varmasti halua boikotoida. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.10.2011 22:46

Nomuthei. Sun pitää tulla siihen laadukkaan kirjakaupan pornolehtihyllyn viereen norkoomaan, ni mä äkkiä huomaan sut ja sitte me saadaan siitä hyllystä roolimallejaki ja löydettäs toisemmeki tosi nopeesti. IRL rules, siihe mitään nettiä tarvii. Unohda nettitreffit. Netti boikottiin. t. Boikotin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.10.2011 22:50

Tiedän pari asiallista ilmaista deittisivustoa, ja eikös citylläkin ole omansa?
Tottakai niitä samantyylisiä, mitäänsanomattomia profiileja, joissa panostetaan lähinnä photoshopattuihin kuviin on kolmetoista tusinassa, mutta kyllä ainakin mun sivustoilta löytyy erilaisiakin ihmisiä.

Siitä deittikaverista, unohda moiset hiiret. Ei tainnu kaverilla olla vielä lantioliikkeet hallussa, ja siksi "pelotti" seksibloggaaja.

Ja tietysti se on surullista, jos jonkun suhde loppuu, yleismaailmallisesti. Oletetaan että se oli suhde jossa molemmat osapuolet rakastivat toisiaan ja yhteiselo kukoisti. Kyllä mua ainakin ketuttaa, jos hyvä parisuhde kaatuu. Ei sillä ole mitään tekemistä sinkkuuden kanssa, sä vaan taidat nyt ottaa kaiken henkilökohtaisena loukkauksena ton urpon tapaamisen jälkeen.

-Daenerys

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heiskane_

10.10.2011 23:11

Nainen joka kiroilee paljon, vaikuttaa aina epävarmalta :)
Kokeile profiilia jossa kerrot mitä oikeasti olisit, eikä niitä lässynlässyn hauska, empaattinen, mukava, ihana,... joka etsii luotettavaa, charmikasta, hauskaa, romanttista ja sporttista miestä.
Siis rohkeesti rehellistä tekstiä: Olen alakuloisuuteen taipuvainen, huonoihoinen, niuhottajatyyppi, jota ei kiinnosta seksi, urheilu eikä liiemmin kotityöt,... mieheltä toivon, että hän olisi yli 165cm pitkä, työssäkäyvä ja joskus hyvän huumorintajun omaava, siis joskus edes :/

(edellinen esimerkki ja kaikki adjektiivit ovat täysin keksittyjä*)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Petteri

11.10.2011 00:15

Naamakirjakäyttäytymistä sen kummemmin kommentoimatta alkaa tämä rahastustouhu mennä hieman yli.
5-50€ pitäis tosiaan jostain viestien ja kuvien kahtelusta maksaa ja että saisi nettiprofiilin näkyvien joukkoon, huhheijaa. :)
Ehkäpä on parempaa käyttöä sille rahalla, ostaa vaikka uusia kirjoja joilla voi sivistää itseään taikka uudet juoksulenkkarit. :)
Hyvä, ettei tämä blogiosio ole maksullinen vielä, ihan hyvin suurin osa ihmisistä osaa kirjoittaa.
Kuten tämäkin blogin neito. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.10.2011 01:11

Ei sitä naispuolisena muutenkaan nappaa noilla sivustoilla aina toivotusti. Se kun kolmekymppiset yksinelävät oudohkot miehet tulee heittämään että kiinnostaisko vaikka olen näinkin paljon vanhempi niin... Eh, se siitä. Ja ilmoitus/profiili poistoon. Sama rumba jatkuu ikuisuuksiin oli sivu mikä hyvänsä. Sitten se yksi mielenkiintoinen vastaus jolle kun heität takaisin ja podet kaikenlaisia ajatustiloja ilman RE:tä postilaatikossa.

Menkää hyvät ihmiset vaikka kirjastoon, sielläkin on enemmän sinkkuja liikenteessä :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.10.2011 07:39

Henriikka parka, taitavat aika monet miehet pelätä noin suorasanaista naista. Mutta oletko oikeasti tuollainen? vai esitätkö vain....-terv. iigorilta joka pitää suorasanaisista naisista

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.10.2011 10:13

miks hittolaine ihmiset ottaa tollasta liekkiä allensa jostain perkeleen parisuhde statuksesta?! en ymmärrä! siis en vaan ymmärrä! Miten heikko itsetunto pitää olla?! vai voiko edes siitä johtua, kun en vaan ymmärrä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

11.10.2011 11:34

En ota kantaa deittisivuihin, mutta joo, parikin ideaa on siitä miksi ehkä sait pakit.

Ei missään tietoisessa järjestyksessä.

1: Olet seksiblogaaja joten sulla on pakko olla huikeasti kokemusta seksistä ja nimenomaan siitä hyvästä...niinq. -> Suorituspaineita omien taitojen suhteen.

2: Olet seksiblogaaja joten varmaan panet seksihulluna vähän kaikkia ja kaikkea. -> Alemmuustila omien kokemuksien määrän suhteen.

3: Olet seksiblogaaja joten varmaan tiedät iiiihan kaiken seksistä. -> Omat tiedot eivät riitä eikä miehenä ole ihan helppo hyväksyä olevansa naiseen nähden ihan kujalla seksiasioissa.

4: Olet seksiblogaaja joten varmaan harrastat kaikkia tooosi omituisia alalajeja siinä missä mies itse venyy juuri ja juuri lähetyssaarnaajaan mielikutivuksensa puolesta.

jne. jne.

Rehellisesti sanottuna uskon että kyse oli ihan vain siitä, että ukko koki että olet niin valveutunut että osaat toivoa asioita joita hän ei osaa toteuttaa etkä sitten jaksaisi katsella miestä joka ei suoraan ole täydellinen vällyissä. Aika moni nainen kun odottaa mieheltä sitä, että mies tietää juuri hänen kaikki salaisimmat intohimot ilman että hänelle on niitä kerrottu.
Puoli vuotta sitten olisin itse vastaavassa tilanteessa varmaankin hyppinyt tasajalkaa ja taputtanut kuin jokun sirkuksesta karannut pelle jolla on ADHD, tämä sillä ajatuksella että kohdalle olisi osunut nainen joka todennäköisesti ei ole ihan kujalla siitä mitä vuorovaikutteinen seksi on. Nyt olen parisuhteessa naisen kanssa joka ymmärtää hyvin selkeästi mitä mies toivoo yleensä ja sattumoisin sattuu tykkäämään samoista asioista kuin minäkin. Homma toimii antamisen periaatteella, ei ottamisen periaatteella johon olen itse useinmiten törmännyt. Valitettavasti en voi siis auttaa dilemmasi kanssa. Toivotan silti onnea asian suhteen. Kyllä jokainen mies ansaitsee naisen jonka käsitys seksistä ei ole "makaanpa tässä ja odotan että ukko hoitaa loput" ja jokainen nainen miehen joka voi vastata sellaisen naisen tarpeisiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.10.2011 14:26

hyvin sanottu...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.10.2011 15:28

Tai olisikohan voinut olla niin, että sait pakit mieheltä, koska hänestä et ollut persoonana ja/tai fyysisenä olentona kiinnostava? Niin yllättävää kuin se onkin myös monet miehet ovat tarkkoja tavarastaan ja ovat mielummin ilman kuin laskevat rimaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.10.2011 16:24

Nettideittaaminen boikottiin ja todella sinne kirjastoon hymyilemään väärällä tavalla väärille ihmisille, todennäköisyydet varmasti kuitenkin paremmat. =)
Deitti-sivustoilla kannattaa nimenomaan vierailla silloin, kun reaali-elämän kannalta tuntuu välttämättömän järkevältä siirtää omien epämiellyttävyyksiensä sekä toisten negatiivisten ominaisuuksien ilmenemistä tuonnemmaksi. Virtuaalimaailma ja blogaaminen ovat nykyihmisen ilmaisia psykoterapiapaikkoja, joissa odotukset kannattaa laittaa korkealle: masentunut nuori löysimys Liisa ja tämän tekopirteään profiiliin vastanneet urheilufriikit Paavot ja Perkeleet lienevät lopulta samassa venessä kuitenkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriikka Rönkkönen

11.10.2011 16:57

Musta on kivaa, että jaksatte aina tulla tsättäilee tänne mun kanssa. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriikka Rönkkönen

11.10.2011 17:00

Tuosta kiroilusta vielä. Edellinen blogaus oli niin hempeä, että oli pakko ottaa nyt ihan kunnolla takaisin. SAATANA! Pitää pysyä joku balanssi tässä hommassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.10.2011 17:54

Haha, juurikin niin!! Kuka helvetti edes jaksaa kirjotella niitä juttuja, sen lisäksi, että kuka niitä edes jaksaa lukee?

Facessa on hieno application "Are YOU interested" Ei tarvi ku pari klikkausta ja sit voit alkaa selaileen kuvia. Joko tökkäät "Yes" tai "No".
Voiko yksinkertaisempaa olla! Tai sit voit odotella, että itse saat tykkäyksiä ja ruveta niitä tökkimään.

Miten ennen internettiä tykkäiltiin toisista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.10.2011 21:03

"...pitäisi maksaa, että näen, kuka siellä iskee silmää"

Näin se menee. Kyrpä ja pillu maksaa. =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.10.2011 21:07

"Miten ennen internettiä tykkäiltiin toisista?"

Kirjoteltiin kirjeitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

11.10.2011 21:37

^ Sovellus naamarissa maksaa. Sen voi toki ohittaa, mutta silti, se on bisnes.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

12.10.2011 22:45

"Miten ennen internettiä tykkäiltiin toisista?"

Sain joskus tekstiviestin pojalta, joka etsi tapaamaansa tyttöä. Se tuli siis väärään numeroon, mutta oli kyllä niin söpöä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JasuT

12.10.2011 23:50

Jos Henriikalla ei ole intioa maksaa pariakymppiä deittipalstan palveluista, hän kuuluu sinne missä jo onkin, panemattomien, mielenkiinnottomien naisten joukkoon.

Niiden jotka etsivät vuodesta toiseen sitä prinssiä jota ei ole olemassa ja jos olisikin, he eivät valistisi henriikkoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

13.10.2011 01:59

JasuT, tarkoittaako nimimerkkisi teitä kaikkia ja Ireneä vai Teidän kolmatta persoonaanne? Prinssit valitsee prinsessojaan, koska vanne on sen verran pään ympärille pingottunut, että oman itsen ja muiden henkiselle kiinnostavuudelle ei jää rakoa.
Itse olen ihan vitun pihi ja saita, mutta panolistalleni kuuluu sentään pari sellaista jääkäriä, tohtoria ja ruhtinasta, joille sinä omien lakiesi rajoittamassa valtakunnassasi et mahda mitään, etkä vedä kumisine totuuksinesi vertoja ollenkaan. Prinsseistä viis siinä vaiheessa kun on tavannut muutaman niin eeppisen miehen, että odottaa vaikka koko ikänsä sitä seuraavaa maailman kaikkia naisia rakastavaa. Siinä vaiheessa ville vallattoman makuisista prinsseisä ei enää puhutakaan, kun on päästy maailman magnumin makuun. Ja siinä vaiheessa sitä "yhtä ja ainoaa" ei välttämättä enää odoteta. Itse ainakin olisin valmis vaikka polyamoriaan, tosin kuninkaallisen hovin sijaan villissä monarkiassa. Ärsyttääkö sinua, JasuT, se, mitä formulakuskit harrastavat Monacossa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

13.10.2011 02:06

Sinkkuja pitäisi arvostaa enemmän. Sinkkuna eläessä oppii muutenkin vaikka mitä elämästä.
Voisi viettää "sinkkupäivää" kerran vuodessa, saisi onnitteluja muutenkin sinkkuudesta, olisi ikäänkuin sinkkuuden /yksinelon "hääpäiväkin" jolloin saisi lahjoja. :) Lisäksi sinkkujen netti-, harrastus- ym. ryhmät tulisi oikein suosituiksi. Eikö olekin kiva visio.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriikka Rönkkönen

13.10.2011 10:43

Ano 02:06 I'm Attending!

Sinkkuuden päällä on kieltämättä kevyt peräkammarinpoika-huntu. Mutta tämäkin usein siitä syystä, että sinkku itse ajattelee olevansa ruma, tyhmä ja säälittävä hlö, joka ei koskaan löydä ketään. Tämä johtaa joko itsesääliin tai pakonomaiseen väkisin yrittämiseen, ja silloinhan se vasta vituiksi meneekin.

Kuitenkin aina: sinkkuus > ankea suhde.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriikka Rönkkönen

13.10.2011 11:11

HEI! Tänään on virallinen epäonnistumisen päivä! Tänään kannattaa yrittää hyvällä omallatunnolla! Sinkut pokailemaan ÄN YY TEE NYT!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriikka Rönkkönen

13.10.2011 11:15

Mä aloitan.

Ano 10.10. 19:26. Käytsä usein täällä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

13.10.2011 12:38

Okei, bumblefuckers; tänne vaan, siis mun profiiliin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

13.10.2011 14:01

juu, käyn, mentäskö treffeille -Iigori

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriikka Rönkkönen

14.10.2011 10:15

No Iigorihan se siellä :) Kuulut jo vakiokalustoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.10.2011 20:10

Henriikka on ainakin itse aktiivinen, eikä vain odottele kotona, että se prinssi saapuisi sieltä valkoisella ratsulla noutamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.10.2011 07:39

Mie vain tykkään siun härskeistä suorasanaista blogeista. Kielenkäyttösi poikkeaa positiivisella tavalla totutusta tyttöjen kielenkäytöstä. Jatka Henriikka samaan maliin. ainakin mie tykkään, ja hyvää alkanutta viikkoa :) -Iigori

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.10.2011 07:21

olisit nyt toivottanut minullekkin samaa :) -Iigori

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jim_DiGriz

19.10.2011 11:10

Henriikka 13.10.2011 10:43

Siinä oli aika nasevasti kiteytettynä meikäläisen ajatukset omasta sinkkuudesta. Taitaa mennä sen itsesäälin puolelle koska yritystä ei todellakaan ole.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.10.2011 08:57

Mukavaa perjantaita Henriikalle :) -Iigori

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriikka Rönkkönen

25.10.2011 10:02

Kiitos, kiitos! Ja sitä samaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Melissa Mäntylä

27.10.2011 13:10

Hyvä Henriikka,

Minä olen saanut jo kahdet potkut seksikirjoittelun takia, joten ei hätää! Sinulla menee hyvin vielä, saat sentään elättää (vitsi vitsi) itsesi pornolla. Mahtava blogi, maailma tarvitsee meitä avoimesti rivoja naisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.10.2011 07:35

olen samaa mieltä, rivot puheet sopivat naiselle - Iigori

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

keemh

2.1.2012 17:30

Hyvää ja hauskaa luettavaa! Boom, toimii.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi