Totuus sinkuista

  • Mirja Wuokko

Meitä on valistettu, että naimisissa olevat ihmiset ovat onnellisempia, terveempiä, varakkaampia, tasapainoisempia ja henkisesti kypsempiä kuin sinkut. Jotkut tutkijat ovat jopa arvelleet, että hyvään parisuhteeseen kelpaavat ovat alun alkaen jotenkin parempia ihmisiä kuin muut.

Kalifornian yliopiston psykologian tutkija Bella DePaulo tyrmää koko parisuhdeideaalin. DePaulon mukaan lähes kaikki tutkimukset ihmisen siviilisäädyn vaikutuksista elämässä pärjäämiseen on tehty naimisissa olevien ihmisten näkökulmasta. Sinkut ovat olleet vain vertailuaineistona. Näitäkin DePaulon mielestä jo lähtökohtaisesti vinoutuneita tutkimuksia on tulkittu väärin.

DePaulo esitti tämän vuoden elokuussa APA:n (American Psychological Association) vuosikokouksessa ”What No One Ever Told You about People Who Are Single” -esitelmässään läpikäymiään löydöksiä aiemmista tutkimuksista. Sinkut eivät ole mitään parisuhdemarkkinoiden ylijäämäyksilöitä, vaan varsin fiksua ja omillaan toimeentulevaa porukkaa.

DePaulon mukaan aiemmat tutkimukset todistavat sinkkujen arvostavan muita enemmän työtä, jolla on merkitystä. Myöhemmin yksineläviksi päätyvät ovat itse asiassa jo koulussa määrätietoisia.

Sinkut ovat myös tutkitusti muita paremmissa väleissä vanhempiinsa, sisaruksiinsa, ystäviinsä, työkavereihinsa ja naapureihinsa. DePaulon mukaan pariskunnilla on taipumus eristäytyä omiin oloihinsa, mutta sinkut pitävät hyviä suhteita yllä ympäristöönsä.

Parisuhteessa olevilla ihmisillä itseriittoisuus ei ole hyve, mutta itsenäiset sinkut taas menestyvät keskimäärin muita paremmin elämässään.

Yhdysvalloissa naimisissa olevat saavat DePaulon mukaan yli tuhat erilaista taloudellista, sosiaalista tai lainsäädännöllistä etuutta, mutta he eivät siitä huolimatta pärjää oikeasti paremmin kuin sinkut. Sinkut menestyvät elämässä, vaikka valtio ei auta heitä, vaan suosii perheitä.

Sinkkujen elämää varjostaa myös jatkuva perheiden ja parisuhteen paremmuuden toitotus, ja yksinelävien kurjuuden korostaminen. Seurusteluun, naimisiinmenoon ja lisääntymiseen liittyvät ylistysriitit tursuavat joka paikasta, mutta sinkkujen itsetunto kestää.

Sinkuista on tehty muutama seurantatutkimus. Niiden mukaan sinkuilla on voimakas tunne itsemääräämisoikeudestaan ja heidän elämänsä on muita useammin jatkuvaa kasvua ja kehitystä ihmisenä. DePaulon mukaan monien avioliittoon astuvien kehitys ihmisenä tyssää nuoruuden tasolle.

Kehittyneissä maissa yhä useampi ihminen elää elämänsä itsekseen, eikä tätä tarvitse välttämättä pitää minään ongelmana. Mikäli DePaulo on oikeassa, voi maailmasta jopa tulla parempi paikka, jos sinkkujen määrä jatkaa kasvuaan.

4 kommenttia

tuuli.hattu801

18.12.2016 22:14

Virkistävän erilainen tutkimus!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

blosis.borsa802

20.12.2016 17:15

Ja tää virkisti sua siksi kun et ole kelvannut kenellekään?

tuuli.hattu801

27.12.2016 15:17

Mitä, et sä tiedä et "Jossu on huora"? Mietipä sitä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

4.1.2017 11:46

Tuotanoin...tuossa on pari ongelmaa mihin ei taas kiinnitetty huomiota. Lisääntyminen on yksi näistä. Matalan koulutustason kulttuureissa tyypillisesti pariudutaan pysyvämmin ja lisäännytään enemmän mikä johtaa auttamatta siihen, että oppineiden irtosuhteilu joka ei johda lisääntymiseen keskimäärin tyhmentään maailmaa. Meillä on jo feministejä ja sosiaalioikeustaistelijoita hoitamassa maailman idioottikiintiön täyteen eikä heitä ole syytä auttaa saamaan suurempaa vaikutusta aikaan. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden eteen joudutaan jo nyt tekemään niin paljon töitä näitä kahta tampiolaumaa vastaan, että jos siihen pistetään lisäksi vielä näitä 2 vuoden peruskoulun oppimäärään yltämättömiä enemmistöksi niin voidaan yhtä hyvin vain polttaa koko planeetta ja säästää sillä aikaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi