61 vuotta sitten atomipommi tuhosi Hiroshiman kaupungin ja 260 000 ihmistä sai surmansa. Olin tänään Hiroshima-illassa Töölönlahden rannalla, jossa oli puheita, musiikkia ja lopuksi laskettiin kynttilälyhdyt kellumaan Töölönlahteen. Kaunis, koskettava tilaisuus siitä, miten viisaus ja julmuus tulevat samojen ihmisten sydämistä ja miten ihmisen ylivertainen kekseliäisyys voidaan valjastaa pahuuteen. 1900-luku on ollut verisin koko maailman historiassa ja mitä siitä olemme oppineet? Emme yhtään mitään.
Omat mielen murheet väistyivät taas kuitenkin hetkeksi kun aukaisi silmät ja katsoi laajemmalle.
Oikeastaan kaikkihan on hyvin,
nyt täällä tänään.
Tilaisuudessa lauloi ja soitti nuori nainen nimeltä Elina Kannosto. Koko esityksen ajan mun kaikki käsikarvat oli aivan pystyssä, ei noin kaunista ääntä voi tulla ihmisestä! Aivan upeaa, tästä naisesta kuullaan vielä! Yksi hänen tekemistään lauluista kosketti minua erityisesti. Se meni jotenkin näin (hyräilee):
Kuinka paljon voi sietää
voitko kertoa sen?
Pieni sydän kun tietää ja
tuntee pimeyden.
Kun huomenna kaikki voi olla toisin,
täytyykö vaan opetella
rakastamaan
uudestaan?