Sain sentään puheyhteyden erääseen ihmiseen. Se piristi vähäsen. Hyvin vähän, mutta kuitenkin havaittavasti…. Ehkä kaikki ei olekaan menetetty vielä. Ehkä…? Ehkä pitää vain odottaa, olla ärsyttämättä. Kirjoitin äsken ihan lässyn-lässyn juttua tekstarina, mutta tää vaan tuli mun päähän ja miksei kirjoittais kuten tuntee. En ole runoilija, tää on enemmän ajatusvirtaa. Ei saa arvioida runona… mutta saa kommentoida onko ajatuksissani mitään tolkkua:
”Kukaan tai mikään ei voi korvata sitä sinä minulle merkitset.
Mikään ei voi täyttää tyhjiötä joka jäljiltäsi jää jos sinut menetän.
Elämällä ei ole tarkoitusta ilman sinua. Niin paljon, rakkaani, minä kaipaan sinua.
Ilman sinua minä kuihdun pois. Niin kaunista ja ihanaa kuin sinä, ei toista olla vois.
Voi kun osaisin sanat oikeat sanoa, olla hiljaa ja kuunnella, tuoda elämääsi valoa.”
Aika siirappia tais olla… mut minkäs ajatuksilleen voi? Klisheitä, mut totta joka sana.