Alkoholisti ei parantunut. Kirjoitin yli vuosi sitten tänne alkoholiongelmistani. Vähän aikaa meni hyvin. En lipsunut. Itseasiassa en lipsunut ennen ku talvella. Ensin kerran, sitten toisen kerran ja yhä useammin. Tuudittauduin kuitenkin valheelliseen mielikuvaan siitä, että pystyn hallitsemaan juomiseni. Paskat. En pysty. Useimmiten toki onnistui ”parilla” käyminen, mutta yhä useammin kävi niin että läksin parille, mutta joinkin niin kauan kun rahaa riitti. Päivän tai kaksi. Pahimmillaan enemmänkin. Ja ihan sama vaikka olis ollu jotain menoa sovittuna.
Lauantai-iltana, missattuani yhden todella tärkeän menon, heräsin todellisuuteen. Minä en voi ottaa enää yhtään. En edes sitä yhtä, koska se ensimmäinen tai viimeistään toinen tuoppi saattaa aiheuttaa sen, että menetän hallinnan taas. Päätin lauantaina että lopetan alkoholinkäytön kokonaan. Ynnättyäni plussia ja miinuksia yhteen, totesin että jään REILUSTI plussalle. Aion parantua. Siis en sillä tavalla, että voisin taas juoda, vaan sillä tavalla, etten juo enää. Menetän kaiken minulle arvokkaan jos nyt lipsun. Haen apua heikkouteeni.
Työkaverit ja pari ystävääni ovat luvanneet olla tukenani asiassa. Laitoin sen verran kovat panokset tähän hommaan, että mun on pakko onnistua. Pantiin ihan mustaa valkoiselle asioista. Olen todella kusessa jos nyt leikin asialla.
Onneksi minulla on yksi etu puolellani. Mulla ei ole koskaan selvin päin himoa ruveta juomaan. Se himo tulee vasta parin tuopin jälkeen jos on tullakseen. Senpä takia: kun jätän sen ekankin ottamatta, olen voittaja. Masentaa ja ahdistaa, mutta toisaalta mulla on hyvä mieli koska viimein tajusin mikä mun kaikkien ongelmieni aiheuttaja on. Alkoholi ja se etten hallitse sitä.
Nyt alkoi uusi elämä. Olen varma että onnistun, koska ikinä ennen en ole sydämestäni päättänyt lopettaa kokonaan. Aiemmin luulin että voin ottaa vähän ja voin ottaa hyvään mieleen jne… Aiemmin vähensin kun läheiseni niin vaativat. Nyt vaadin itse itseltäni tätä. Nyt onnistun.