Täs sitä ny olhan -poika nousoo nykyää tuas seittemän mais, että siitä sitte päivä alakaa. No ei vaites -iha kivaa soon ku saa nousta ihimisten ajoos ylähä 🙂 Jotenki sitä vaa jo henkisesti valamistautuu siihe ku menöö takaasi töihi ja silloonha sitä pitää molempie olla aamulla heti skarppina sitte.
Kauhee olo mullon vaa tullu siitä töihi paluusta -tai siis tosi upeeta kyllä, että pääsöö tekemhän muutaki ku kotona kynnäämhän. Mä rakastan tota tyätäni, ja jokaane päivä on yleensä ollu sellaane ”merkityksekäs”, mut silti -poijjan viäminen hoithon, toisinsanoen ”muiren armoolle”, tuntuu tosi pahalle 🙁
Just ku sen kans on iha oikiasti alakanu olemhan täälä kotonaki mukavaa: siiton seuraa ja sen kans saa välillä ihan oikiasti nauraa aiva kippuras…
Vaa… kaikki hyvä loppuu aikanansa. Voihan solla iha hyväki, että poika pääsöö muitten lasten kans touhuamhan, ku nykki mitä siton nähäny muiren kaltaastensa paris, nii syrän aiva heltyy -voi jesta, mite voikaa nua piäni tiätää, notta täs onny lapsi kans? Siis mä orotan nyjjo nii täpinöössäni sitä, notta lähärethän sinne T-koskelle serkkujen lua -siällä päivät menöö nii nopiaa, ku poijjalla on koko ajan leikittäjiä. Ja onha siälä seuraa mullekki.
Vaa se jää nähtäväksi, notta montakohan kertaa mä loppujen lopuuksi metille pääsen… mä veikkaan, notta en varmaa montaakaa… tai en en sitte kertaakaa.. Noooo-o…
*hörppää kaffia*
Jos mä sitte vaikka keskittyysin siihe laihruttamishen sillä energialla 😛