Ja ammuun hirvenki eileen! Voi jesta mikä hiano juttu oli! Oli aivan älyttömän pitkä, yhyrenksän tunnin passi jumalattomas pakkases (lue:miinus kymmenestä nousi miinus asteeseen ja sitte taas laski..) Olin IHAN jääs ja ajattelin, että no nymmä varmhan sitte kualen tänne tornhin. Onneks sentään oli sellaases paikas torni nottei kauhiasti tuullu siihe. Vähä kävi sääliks viäreesen tornin kaveria ku soli sellaasella aukialla notta tuuli oikee kävi… 🙁 Auts sanon mä.
No sitte alakoo kuulua, notta hirivet lähenöö koirien eres. Ja sitte meni hetki nii haukku pamahti lähimettäs. Eihän sellaasella kirkkaalla ilimalla tiärä yhtään notta kuinka kaukana noon -vaa sitte vilahti koira puun välis. Sitte näin hirven kylyjen. Menin kyykhyn tornis ja laitoon aseen tornin kaithelle tukia vasten. Riisuun hithasti lapaaset. Kattoon kiikarista ja näin notta emä ja vasa tuloo hilijokshensa, koira peräs haukkuen. No ne lähestyy ja lähestyy, ja mä päätin, notta ammunki seisaaltani -jotenki tuntuu helepommalta nii. Nousin, ja tähtäsin. Kattoon sopivan puun välin, notta tohon ku tuloovat, nii ammun. Ensi vasan, sitte emän jos voin.
Ja nii se emä meni kiikarin ohitte. Vilikaasin viälä nopiaan, notta eihän koira vaa menny niitten taakse. Ei -peräs tuloo. Ja sitte oliki jo vasa kiikaris -tähtäys ja laukaus. Ja sitte alakoo jumalatoon huuto. Se vasa ratkes huutamhan nii armottomasti notta tajusin heti, notta ny sattuu ainaki nii kohorallensa, että ei kauaa elä. Samantien ettiin emää silimilläni, ja näin kuinka se kiapsahti heti takaasi tulosuunthan. Kiikarin läpitte ei näkyny ku karvaane perse -päästin menemhän. Vasa jatkoo matkaansa parisenkymmentä metriä, mutta vauhti hirastuu ja hirastuu. Päätin ampua viälä varmuureksi vaikka kualevalta kuulostiki. Toine etujalaka meni poikki. Vasa konkkas tosi hitaasti ja kauhian huuron kans pusikkohon ja huahotti ja valitti siältä pari-kolome minuuttia. Informoon johtajaa kaarosta ja jäin tornhin seuraamhan tilannetta. Kaikki jo onnitteli mua ekan kaaron johorosta.
Vasa nousi sitte viälä kerran pysthyn ja mä ammuun. Toinenki jalaka meni poikki. Eli ei siitä enää mihinkää liikuttu. Sinne sitten mänin ja miähet tuli apuhun -elikkäs neuvomhan sualistukset. Hirvi oli ihanan lämmin kylymille käsille. Olo oli mahtava -ensimmäänen hirvi. Eka osuma oli kurkus, eli ennakko oli turhaa ku vauhti oli ollu nii hilijaane. No -eipähä ainakaa menny yhtää lihoja pilalle 😉 Syrämmen ja maksan laitoon visuhun talthen ittelleni -ampujan palakka.
Kaikki meni siis hyvin -kotiakki ku tulin, nii miäs oli teheny kaakun johona oli isoo ykkönen päällä. Ja kaatoryypyt tarjosin.
Että tällääne lomaviikko, ja hiano loppuhuipennus. Sanokaa vaa Brutaali-Arskaksi, mutta jokaane ihimine tajuaa, notta mettästys ei KUITENKAAN oo pelkkää tappamista ja turhuutta. Sitäpaitti sen luamumpaa lihaa ei oo ku hirvenliha. Paitti ehkä riistalintujen on yhtä luamua. Muuten on ihan turha alakaa moraliisomhan.
Nih! 😛