Ajatuski ehkä vähä kulukee taas paremmi. Eihän tollaasella ittensä vihaamisella pääse minihkää.. Eikä sillä, notta vaa malttamattomana ja äkkiää haluu kaiken mulle heti ny.
Otin tuas poijjan kans päiväunet ja tuska vähä helepotti. Päätin eretä piänillä askelilla. Ensimmäänen askel on se, notta mä lopetan ton leivän syännin. Ei enää leipää ennenku oon ihannepainos. Moon sellaanenki leivän vätkyttäjä ettei toista. Ny siihen ainaskin tuloo loppu. Turha leivän syäminen pois.
Mutta muuta minen viälä muuta. Tuan leivän syämisen vaan. Se jää ny pois -soon turhaa. Seuraavan ”askelhen” mä otan sitte ku oon valamis. Enkä mä viälä tiärä mikä se olis. Mutta ainaski toi leipä jää ny tähän.
Ei mulla oo kiire lahtua. Mullon kiire muuttua.
Jossen mä ITTE muutu, niin mun ulukomuatokaan ei voi muuttua. Viisastelen taas lisää illemmalla.