Ja mitähä uutta ja ihimeellistä? No ei varmaa muuta ku että on se kumma kuinka kiireeseksi tua koulu ihimisen saa -vaikkei oo sitä ku kahtena päivänä viikos, niin silti tuntuu, notta se siää kaiken aijjan. Tai siis, mä ihan oikiasti luulen, notta moon ainua joka näköö noi oalijo vaivaa ton koulun takia: minen halua käyttää kepulikonsteen hommattuja valamiita raportteja vaa mä haluan teherä itte omani. Mä en halua lätkiä arvoja mathcadiin vaa mä haluan ottaa kynän ja paperia ja viiskytä pyyhekumia ja alakaa laskemha. Mä en taira olla iha normaali: mä en halua mennä siitä mihinä aita on matalin (tai sitei oo ollenkaa…) vaa mä haluan löytää oman tiäni, teherä parhaani mukhan. Minen halua tyytyä vähään. Onko se sairautta semmoonen? Voittaako tällääsellä elämässänsä yhtää mitää? Vai onko se nii notta hullu paljo tyätä teköö?
Laihutukselle ei kuulu kauhian hyvää -tai siis silleen hyvää kuuluu, notta ittehillintä on kasvanu ja ruakavalio on suht’koht normaali. Mutta ku minen sillä laihru. No, uutta ispiraatiota orottelen ja keskityn pitämhän painon ny täs kohtaa.