Lunta on tullut päivän mittaan karkeasti arvioituna 20 senttiä ja tiet ovat ihan tukossa. Tai, no pikkuhiljaa saavat niitä jo auki, vaikka viikonloppu onkin. Tuossa aiemmin päivällä olin ajelemassa hakemaan kaveria töistä, kun suoralla tienpätkällä sitten vasemmalta puolelta kääntyi minua vastaan äijä mersulla ja päräytti sitten huolella suoraan kylkeen.
Hieman ehdin väistää, kun huomasin, että joo, nyt ei kyllä taida ukolla auto pysyä omalla puolella. Sen verta vauhdikkaan oloisesti se sieltä tielle tuli. Enempää ei vain pystynyt väistämään, kun muuten olisi meikäläisen ajopeli ollut lumipenkassa. Luulin jo, että ei se edes osu, mutta sitten kolahti ja sain kaikeksi onneksi väistön ja sen jälkeisen törmäyksen aiheuttaman liikkeen oikaistua, vaikka oli melko lähellä, ettei kärry olisi pahemminkin lähtenyt heittelehtimään. Kun eipä tuo muutoin niin paha juttu olisi ollut, vaikka olisi auto penkkaan mennyt, mutta kun läheltä piti, etten ajautunut vastaantulevien kaistalle ja silloin olisi jälki ollut sitten varsin riemastuttavaa.
No, ukko myönsi suoraan, että hänen vikansahan se oli ja siinä hetken aikaa juteltiin ja sovittiin maanantaille tapaaminen hänen vakuutusyhtiöllään ja täytellään vähän papereita ja annetaan vakuutusyhtiön sedän/tädin tarkastella jäljet. Eli eipä mitään, eihän tuo ole kuin peltiä ja itseasiassa tuntuu jotenkin kummalliselta, että vaikka se tilanne, jossa jouduin oikaisemaan autoa, etten tosiaan nokkakolaria ajanut, olikin aika todellinen ja hieman se säikäytti, niin tuntuu vain kummalliselta, että miten rennosti kuitenkin pystyy ottamaan koko jutun. Hassua, kun en ole koskaan aiemmin ollut mukana minkäänlaisessa peltikolarissakaan.