Onhan se, ettei enää saa itseltään rauhassa olla ja lukea Dostojevskia tahi Plutarkhosta. Kaiken keskeyttää tämä iän ikuinen tarve ’olla, mitä on’. Olla teeskentelemättä teeskentelijöiden keskuudessa! Voitko kuvitella?
On niin helppo antaa itsestään haluamansa vaikutelma. Mutta kuinka moni sitten osaa lukea rivien välistä ja huomata, ettei tämäkään ”älypää” ole sen kummempaa, kuin ihminen? Lihaa, verta ja paskaa. Eivätkä tällaiset oivallukset tule kirjallisuudesta – ne tulevat elämästä.
Mutta hauskempaa en tiedä, kuin riipustella jonnekin kummalliseen blogiin, joka minulle näin tarjottiin, jotakin aivan ja täysin merkityksetöntä, turhaa ja kuitenkin niin syvällistä aatostelua.
Tämä on niin ihanaa. Siis internet. Se on teeskentelijän taivas.