Kahden kuumeisen päivän jälkeen on mukava miettiä mitä sitä on taas tullu tehtyä hörhöissään. Kaiken sen nukkumisen lisäksi siis. Tai sen aikana, en tiedä mitä tein hereillä ja mitä unissani.
3-4 kuukauden tauon jälkeen on taas tullut aika etsiytyä tutulle foorumille ja tarkastella kavereiden tuntoja blogien välityksellä. Kohta kai pääsen irti Rippituolin otteesta ja lopetan itseni puhki nauramisen, johtuen kaikista niistä provoista joita siellä on.
Kävin lukemassa yhden blogin. Sen tärkeimmän. Kylmä polte kouraisi sieluani, olen yksin! Sydämeni ja intohimoni on Sinun luonasi, enkä tunnu saavan minkäänlaista otetta työhöni tai elämääni täällä muutenkaan.
Haluan kotiin!
Olen kotona kanssasi, katsomme elokuvaa ja pidän Sinua sylissäni. Tajuan etten ole aiemmin näin tehnyt, mutta jatkossa aivan varmasti useammin, paljon useammin. Puristan Sinua hellästi itseäni vasten ja nautin lämmöstäsi ja kuuntelen hengitystäsi, elokuva unohtuu taustalle.
Herään.
Olen yksin ja on kylmä. Se et ollutkaan sinä. Olen unissani halaillut peittoani. Lyhyiden yöunieni ajan olen ollut todella onnellinen, mutta nyt olen pakotettu palaamaan arkeen.
Olen yksin…
Puolet sielustani ja koko sydämeni on Sinun luonasi. Onneksi sielun osat etsiytyvät aina toistensa luo, pyrkien tekemään itsestään jälleen kokonaisen. Minä palaan vielä takaisin luoksesi, ja saan jälleen pitää Sinua sylissäni…
Rakastan Sinua, kaunis kuningattareni.