On ihanaa seistä kahdella jalalla, tasapainossa. Tasapainossa itsensä kanssa. Olen lakannut pakoilemasta itseäni. Mitä paremmin tutustun itseeni, sitä helpompi minun on hyväksyä itseni ja kehittää itseäni. Olen vihdoin ottanut vastuun itsestäni. Se taitaa olla sen aikuistumisen merkki.
Yritin ennen ohjailla elämääni hyvinkin voimakkaasti, viime aikoina annan enemmänkin asioiden vain tapahtua.En silti koskaan ole hallinnut elämääni yhtä hyvin kuin nyt. Minulla on todella sellainen tunne, että ohjat ovat käsissäni. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, niihin en voi vaikuttaa. Hallitsen elämäni siten, että otan siitä täyden vastuun. Joka ikinen tilanne on oma valintani, aina voi valita, jos en muuta niin suhtautumistavan. Tämän oivaltaminen on tehnyt elämästäni onnellista, rikasta ja täyttä. Siksi en enää niin kovasti yritä pakottaa, vaan annan enemmänkin virran kuljettaa. Luotan, että minulle tapahtuu juuri ne asiat mitä pitääkin. En syytä mistään ketään muuta (esim. Jumalaa, kohtaloa, yhteiskuntaa, toisia ihmisiä).
En vieläkään osaa joka tilanteessa toimia oikein. Mutta pikku hiljaa minulle kirkastuu mikä on oikein, mikä väärin. Sisimmässäni tiedän mikä on minulle hyväksi, mikä tekee minut onnelliseksi. Se ei toki ole sama kuin lyhyt jänteinen mielihyvän hakeminen. Kun mietin tekojeni seurauksia pitkällä tähtäimellä löydän oikean väylän jota kulkea. Kun olen onnellinen ja tasapainoinen, olen enemmän avuksi ja iloksi kanssaihmisilleni.
Elämä on mahtavaa. Jokainen päivä on lahja.