Valtavan suuri pettymys. Jatkuvaa myöhästelyä. Krooninen väsymys. Epäilyttävää kipua. Liian paljon töitä.
Ensin otan torkut, sitten huokaisen syvään. Turha stressata, asiat kyllä järjestyvät tavalla tai toisella. Asia kerrallaan ja tärkeys järjestyksessä. Yritän tehdä parhaani. Vaikka hymy tänään onkin hieman tiukassa, kyllä mua jo pikkuisen naurattaa. Tämä on just tätä elämää. Aina välillä niin kamalaa ja välillä huikean ihanaa.
Itse laitan muistiin, että ensi kerralla kun joku ystäväni kertoo jotakin kurjaa, kysyn häneltä hänen fiiliksensä, enkä yritä tuputtaa ajattele positiivisesti -litaniaa. Yritän enemmän ymmärtää ja eläytyä ystävän tilanteeseen kuin kehottaa piristymään. Toisaalta täytyypä taas itseään muistattaa, että ilmeisesti minulla on tapana heittäytyä marttyyriksi. Kyllä ystäväni varmasti toivovat minulle vain hyvää, aivan takuulla heidän sanansa ovat olleet hyvää tarkoittavia. Minulla sentään on ystäviä, joille murhet jakaa ja silti vain valitan. O Tempora! O Mores!