Berliinin häpykarvatilanne; päivitys

  • Walter de Camp

Viime viikonvaihteisen joulupukkisotkun jälkeen olen rentoutunut saunassa Prenzlauer Bergin kaupunginosassa ja kylpylässä Charlottenburgin kaupunginosassa. Molemmissa naiset ja miehet saunovat yhdessä alastomina, ja kylpylässä myös uidaan nakuina.

Näin ollen olen joutunut - tietenkin tahtomattani - tarkastelemaan noin 40 berliiniläisen naisen häpykarvatilannetta. On se niin hirveää, miten tällaisissa paikoissa joutuu koko ajan näkemään toisten ihmisten intiimeimpiä yksityiskohtia. Sitten kaikki vielä pakotetaan näyttelemään aseksuaalia, ettei vaikuttaisi pervolta. Ollaan ikään kuin aseksuaalien saunaillassa, ja ihmiset, joille ei ikään kuin ole tullut mieleenkään minkäänlaisia seksuaalisia ajatuksia, venyttelevät nakuina selällään lauteilla kevyesti huokaillen ja nousevat uima-altaasta kuin hidastetta syöneet Venus ja Adonis.

Joka tapauksessa voin tiedottaa, että näkemistäni noin 40 häpykummusta vain neljä - viisi loisteli karvattomina. Siis noin 90 % naisista oli säilyttänyt enemmän tai vähemmän koskemattomina luontaisen lämmittävän karvapeittonsa.

Joudun tietenkin jatkamaan tutkimuksia varmistaakseni tulosten yleispätevyyden.

PS. Täällä Berliinissä on mukavaa. Marraskuussa täällä on hyvin vähän turisteja. Täällä kuulee puhuttavan enimmäkseen saksaa. Monissa ravintoloissa istuu viikonvaihteen iltoinakin vain muutamia asiakkaita, ja metrovaunut kulkevat perjantaisin ja lauantaisin illan alkutunteina lähes tyhjinä.

5 kommenttia

IhanaSika

27.11.2013 14:26

Kiitos Walter syväluotaavasta raportista! Varmasti rankkaa tuo aseksuaalinen tarkkailu....
Hieman jäin miettimään kohteiden ikäjakautumaa -selittäisikö karvallisten isohkoa määrää otannan ikä- joukossa ei ollut kovinkaan montaa alle kaksivitosta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HyvätKarvat

27.11.2013 17:33

Hieno juttu, itse en ainakaan näe mitään lisäarvoa siinä naisten alapään karvattomuudessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Walter de Camp

27.11.2013 17:40

Päinvastoin. Tarkkailtavien naisten ikäjakautuma teki aseksuaalisen näyttelemisen erityisen raskaaksi. Neljänkymmenen alastoman naisen joukossa ainakin 30 oli alle kolmekymppisiä, heistä monet alle kaksvitosia. Vanhemmista naisista suurin osa oli 30 - 40-vuotiaita, eli kohtuullisen vetreitä vielä nämäkin. Ja mikä yllättävintä, lähes kaikki neljä - viisi ajeltua kumpua sijoittuivat 30 - 40-vuotiaiden naisten keskuuteen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Puumatar

3.1.2014 18:05

Parikymppisten naisten karvallisuus on feministinen kannanotto, irtiotto pornoteollisuuden luomasta illusiosta siitä, että karvattomuus on jotenkin seksikkäämpää vain, koska miehet ovat tottuneet näkemään karvattomia kumpuja em. leffoissa. Samalla mainostetaan omaa riipumattomuutta miehistä. Peer pressure vaikuttanee tähänkin trendiin, ehkä karvattomat mielletään jopa oman sukupuolensa pettureiksi - karvaton ei voi olla feministi!

Karvattomuus taas voisi kertoa ko. naisen miellyttämishalusta (miestä kohtaan), oletusarvona että mies pitää posliinia kauniimpana. Tai sitten, kuten omalla kohdallani, viestitetään vaan egoistisesti: insert tongue here. ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AjelkaaItsenne

25.2.2014 02:56

Feministisesti kantaaottavat parikymppiset eivät taida tahtoa pitkään viipyilevää kieltä alapäähänsä. Onhan se nyt selvää että iho pääsee tuntemaankin nuolemisen paremmin jos sen päällä ei ole paksua karvatakkueristeturkkia, saatikka että partnerin ei tarvitse kaivella karvoja hammasväleistään touhun aikana. AJELKAA ITSENNE FTW! (kyllä, myös miehet)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi