Walter de Camp

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on DTM.

Gaybaari K23 avautuu  7

Tänään lauantaina 16.7. on uuden gaybaarin K23 kutsuvierasavajaiset. Yleisölle K23 on auki ensi keskiviikosta 20.7. alkaen. Aukioloajat ovat ke-la 22-04. Osoite on Urho Kekkosenkatu, Kampin kauppakeskus.

K23:n omistaa SETA-säätiön ravintolayhtiö Afrodite Oy, joka omistaa myös DTM:n. DTM:ssä on jo pitkään pyörinyt niin paljon heteroita, että SETA:ssa on käsittääkseni menetetty kaikki toivo saada DTM:stä enää ikinä kunnollista gayklubia. K23 on tarkoitus pitää homobaarina. SETA:ssa toivotaan, että K23 kykenisi kilpailemaan Hercules-klubin kanssa. Tällöin DTM voisi jäädä yleispissispaikaksi.

Toisaalta voi käydä niinkin, että DTM:stä siirtyy homoasiakkaita K23:een, jolloin asiakaspulaa poteva DTM voi joutua entistä tiukemmalle.

Palaan asiaan, kun kuvio hiukan selkeytyy.


Porkkanalla vai patongilla  1

Helsingin yössä tapahtui Burleskin avajaisiltana muutakin mukavaa. Kalkkuna, legendaarinen dragartisti, teki puolenyön jälkeen comebackin DTM:n estradilla. Hän esiintyi dragartisti Sheilan ja Les Femmes tanssiryhmän kanssa.

Kalkkuna oli aikoinaan DTM:n vakioesiintyjiä. Nyt hän palasi kuvioihin "neljän vuoden hiihtoloman jälkeen".

Onnistuin kuvaamaan shown riettaimman biisin.

TÄLLÄ HETKELLÄ

vaikuttaa siltä, että heteronaiset, ja heitä jahtaavat heteromiehet, ovat siirtyneet DTM:stä jonnekin muualle. Ennen kaikkea Jenny Woohon.

Kalkkunan comebackia katsoi DTM:n kantajengi, homot ja lesbot, joita varten DTM alun alkujaan perustettiinkin. Tunnelma oli kuin aidossa homoravintolassa.