Ihanat transvestiitit

  • Walter de Camp

Nuo naisten vaatteisiin pukeutuvat miehet ovat aina kiehtoneet minua. Värisen jännityksestä, kun juttelen heidän kanssaan esimerkiksi DTM:ssä. Ihailen miehiä, joilla on otsaa pukeutua kolttuun ja korkokenkiin, ja lähteä kaupungille.

Ehkä voin tulla ulos kaapista ja kertoa, että pikkuisena pojannaskalina kokeilin salaa äitini vaatteita. Selkeä weirdo jo silloin! Olisin toki mieluummin laittautunut isosiskoni vaatteisiin, mutta minulla ei ollut siskoa.

Kerran kun olin haastattelemassa Ben Furmania, kysyin häneltä, miltä hänestä tuntui kun hän poikasena salaa pukeutui äitinsä pikkuhousuihin. Ben näytti aidosti hämmästyneeltä. Hän kiisti tehneensä mitään sellaista. Outoa. Luulin, että kaikki pojat jossain vaiheessa kokeilevat naisten vaatteita. Ehkä Benistä tämän takia tuli psykiatri. Ja minusta potilas.

Suomessa transvestiitteja - drag queeneja - ei arvosteta läheskään tarpeeksi. Voisiko joku suomalainen vaatemerkki, tai vaikka Stockmannin tavaratalo, järjestää naisten muotinäytöksen - mieluiten hienoja vaatteita pliis - jossa näytöksessä kaikki mallit olisivat transvestiitteja?

Candy Magazinen mainosvideossa näin on tehty. Videon on kuvannut itse Bruce Weber. Nämä ihmiset ovat suosikkejani maailmankaikkeudessa.

4 kommenttia

Pipboy81

17.11.2009 10:52

Päinvastoin, Valtteri, päin vastoin. Marginaali kuuluu just sinne marginaaliin. Siitä pitää huolen markkinat, vaikka kuinka puffattaisiin. Olen myös melko varma ettei suurimmalla osalla pojista ole mitään tarvetta kokeilla mutsin pöksyjä. Outoa, kun outo sanoo, mikä on outoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.12.2009 13:09

okei, mut miks toi jäbä pousailee tos lopussa? lol

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.1.2010 20:27

haha nää on ihan "tavallisia" miesmalleja, siellä näky ainakin cole mohr :DD

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Walter de Camp

15.1.2010 23:47

Lehden Madridissa ja Barcelonassa asuvan julkaisijan Luis Venegasin mukaan "CANDY is the first fashion magazine ever completely dedicated to celebrating transvestism, transexuality, cross dressing and androgyny, in all its manifestations." Luulisi, että yllämainituista kaupungeista muutama oikeakin transsu on löydetty. Jos nämä kaikki todellakin ovat streittejä malleja ja vain puettu dragiin, sitä huvittavampaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi