Ilta oopperassa: Jennin ilta

  • Walter de Camp

Arpajaisissa oopperalipun voittanut Jenni kävi eilen illalla katsomassa Georg Friedlich Händelin oopperan Julius Caesar. Oopperan väki oli järjestänyt hänelle hyvän paikan permannolta.

Hän lähetti oman kertomuksensa laitettavaksi tähän blogiin. Se on tässä:

Ilta oopperassa: Jennin ilta

Aktiivisena konserteissa ja keikoilla kävijänä päätin viime vuoden loppupuolella laajentaa kulttuurikokemuksiani ja ostin siltä istumalta lipun Aarre Merikannon Juha-oopperaan. Ooppera oli ollut minulle pitkään vieras taiteenlaji ja tuonut mieleeni lähinnä Juha Vainion Savonlinnan Oopperajuhlilla vierailevaa porvarisväkeä piikittelevän Ookko käyny oopperassa -kappaleen.

"Ookko käyny oopperassa?
Ookko kunnon ihminen?
Juhlaviikko Junttilassa
sulle antaa leiman sen.
Siellä jopa kuppiloissa
laulut klassilliset soi.
Artistit kun nenä voissa
illoin jodlaa: "Hii-o-hoi! "

Juha oli huikea elämys ja kipinäni oopperaan leimahti saman tien. Voittamani lippu Julius Caesar -näytökseen oli kuin taivaan lahja.

Räntäsateen pieksemänä ja pahaksi onnekseni väsyneenä saavuin Oopperatalolle. Lippu oltiin luvattu lähettää minulle postitse, mutta syystä tai toisesta sitä ei kukaan ollut lähettänyt. Hain lipun vahtimestarilta ja sain mukaani myös käsiohjelman sekä Ooppera 100 vuotta -kirjan. Paikkani oli permannolla viime hetkellä tulleen pariskunnan sekä vanhan rouvan välissä. Rouvalla oli häiritsevän voimakas, jollain tapaa tuttu parfyymi. Hetken kuluttua tajusin saman hajun leijailleen vanhainkodissa.

Olin kuullut esityksestä paljon kritiikkiä ja väliajalla mietin siihen syytä. Nautin musiikista, henkilöhahmot olivat selkeitä ja tarina eteni loogisesti. Musiikki oli tehnyt vaikutuksen ensisävelistä lähtien. Ainoastaan repliikkien jatkuva toisto häiritsi, välillä tuntui että tarina jää paikoilleen.

Väliajan jälkeen alkoi sitten tapahtua. Lidiaksi naamioitunut Kleopatra juoksi näyttämöllä pinkissä velourkankaisessa verryttelypuvussa hikinauha vaalean kiharaperuukkinsa päällä, tuoden väkisin mieleeni Kike Elomaan 80-luvulta. Kohtaus tuntui muutenkin kovin irralliselta ja mikään ei kertonut tapahtumien sijoittuvan muinaiseen Egyptiin. Taustakankaalla oli kuvioita kuin suoraan 70-luvun lastenkirjasta ja kuka ihme keksi laittaa Asterixin ja Obelixin heittelemään punaisia sydäntyynyjä Julius Caesarin kanssa tämän vihreän lintu- ja sydänkuvioisen kankaan edessä? Asterix ja Obelix tuntuivat koko ajan pelkäävän, että tyynyt putoavat. Varsinkaan Obelix ei olisi saanut nostettua sitä lattialta pois kovinkaan helposti. Yleisöstä kuului epäuskoisia naurahduksia.

Ikäväkseni väsymykseni alkoi tuntumaan pimeässä salissa rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Jouduin taistelemaan, jotta pystyisin keskittymään esitykseen. Kolmannen kohtauksen aikana silmäni alkoivat häpeäkseni kuitenkin painua kiinni ja torkuin arviolta varttitunnin ajan. Viime minuuteilla tokenin ja näin taustakankaalle heijastetut uutis- ja sotakuvat sekä Julius Caesarin ja Kleopatran onnenhetket.

Hyvä esitys, olipa kyseessä ooppera, teatteri tai elokuva, jättää aina jälkeensä muutaman kysymyksen ja herättää keskustelua. On vaikea lähteä arvioimaan Julius Caesaria yleisellä tasolla, sillä en pysty vertaamaan kuin Juhaan ja Juhaan tätä barokkioopperaa ei oikein voi verrata. Kokemus oli kaikin puolin hieno ja ihastukseni oopperaan jatkuu edelleen.

Jenni Ekkala

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi