Kun muuan nainen yllättäen jätti minut – kultamunan! – pyysin mieskaverini lasilliselle Tornin baariin ja tilitin murheitani.
”Se jätti minut! Mitään etukäteen varoittamatta! Meidänhän piti olla onnellisia yhdessä. Olimmekin, käsittääkseni. Me rakastimme toisiamme. Emme koskaan riidelleet. Ja nyt se nainen yhtäkkiä lopettaa suhteen. Eikä sanaakaan selitystä. Minulla ei ole harmaintakaan käsitystä, miksi minut on jätetty”, ruikutin kaverilleni.
”Ive seen that. Ive been there”, kaverini sanoi. Sitten hän kertoi oman tarinansa.
Hän oli elänyt avoliitossa naisen kanssa, ja he asuivat yhdessä. Heillä oli tuttavapariskunta, jotka niin ikään asuivat yhdessä omalla tahollaan. Eräänä lauantaina kaikki neljä kokoontuivat viettämään mukavaa iltaa toisen pariskunnan keittiöön, juotiin viiniä, naposteltiin pikkusyötäviä ja juteltiin niitä ja näitä. Oli hauskaa olla yhdessä, ja kaikki tuntuivat tyytyväisiltä iltaan ja elämäänsä. Pienintäkään kitkaa ei kummankaan pariskunnan sisällä ilmennyt. Kaksi onnellista pariskuntaa. Neljä tyytyväistä ihmislasta kauniin taivaankaaren alla.
Lauantaina viikkoa myöhemmin nuo kaksi miestä istuivat taas iltaa samassa keittiössä. Nyt kahdestaan. Kummankin miehen nainen oli jättänyt miehensä sen viikon aikana!! Kummallekin kaverille se oli tullut täytenä yllärinä. Kummallakaan ei ollut mitään käsitystä, miksi hänet oli jätetty tai mitä vikaa suhteessa muka oli ollut.
Nyt kysynkin, miksi naiset jättävät hyvän miehen. Tässä on nimenomaan kysymys hyvistä miehistä eikä apureista ja ketkuista. Kysymys on miehistä, joiden puutetta naiset jatkuvasti valittavat. Miksi nainen mielettömällä tuurilla hyvän miehen kaapattuaan jossain vaiheessa lähes vuorenvarmasti jättää sen jäpikän?
Hyvä mies saa tietenkin nopeasti uuden hyvän naisen, siinä mielessä en valita, mutta minkä tähden te naiset jätätte sellaisen miehen, joka voi aiheellisesti todeta itsestään, että Im the coolest bugger whos ever breathed.
Puhun miehistä kuten me kolme yllämainittua heppua ja brother Dean.