Udaipurin kaupunki, Rajastanissa, Luoteis-Intiassa. Satumaisen kaunis kaupunki jarven ymparilla. Tata kutsutaan Intian Venetsiaksi. Bollywoodin filmiryhmat kayvat taalla toisinaan kuvaamassa jaksoja elokuviinsa.
On menossa haakausi, joka alkoi tammikuun 15. paiva ja jatkuu helmikuulle. Joka paiva kaupungin halki kulkee valtavaa metelia pitavia haakulkueita. Ensimmäisena ajaa kaiutinauto, jonka amyreista raikuu jarjettomalla volyymilla musiikkia ja hindin kielista selostusta. Kaiutinauton perassa kavelee haavaki ja viimeisena tulee parin kastittoman tyontamat puurattaat, joilla porisee generaattori.
Morsian ei ole kulkueessa. Jos olen oikein ymmartanyt, kulkue on matkalla morsiamen luokse. Kaiutinauton jaljessa, kulkueen etupaassa ratsastaa sulhanen valkoisella hevosella. Sulhanen on puettu prinssiksi.
On ilmeisesti mahdollista vuokrata valkoinen ratsu. Vai pitaisiko sanoa diapamia syonyt kaakki. Nama ratsut ovat nimittain tylsamielisen rauhallisia. Mikaan meteli ei hairitse niita. Ne eivat heita sulhoa selastaan.
Kulkue matelee kaupungin katuja. Se pysahtelee vahan valia, jotta moykkaa saadaan pidettya ylla loputtomiin.
Valkoisen ratsun selassa istuva sulhanen on yleensa tylsistyneenn ja tympiintyneen nakoinen. Muut kulkueessa saavat tanssahdella ja huudahdella ja heilutella itseaan. Sulhon on jokotettava satulassaan.
Siina ei varmaan mitaan muuta pysty ajattelemaan kuin tulevan haayon riemuja. Jos kestan taman korottelyn hevosen satulassa, paasen pukille.