Ave! Ihana olo, kun on viimeinkin asettunut uuteen kotikaupunkiinsa, kolmen viikon uutuudenviehätyksen ja tohinan jälkeen. Olen kääntänyt uuden, puhtaan sivun…Mulla on aina ollut intohimo uusiin alkuihin. Juuri nyt ei ole tarvetta muuttaa mitään, kun pääsimme vanhasta, helvetistä ja maailman persereiästä pois. Oli avomiehen kanssa sellanen sopimus, kun seukkaamaan alettiin ja kimppaan muutettiin, että hän vapauttaa häkkilinnun, minut, itse kyhäämistäni kahleista…Jeesaa ja potkii persuksiin niin paljon, että pelko kuolee vähitellen. Suhtauduin asiaan kyynisesti..En uskonut, että se olisi mahdollista, mutta nyt olemme kaukana poissa maailmasta, jossa elin…Ja jossa kultanikin joutui kanssani elämään puolitoista vuotta. Iso kiitos hänelle! Elämäni valolle! 😀 Tuossa toinen istuu Nalle Puh-aamutakissa ja katsoo piirrettyjä, ja rakas hamsteriotuksemme David Bowie, vanha poika, on untenmailla vielä. Meille ei lapsia tule, vaikka lapset onkin ihania ja niin aitoja, mutta karvasia lapsia pitää aina olla…Kissa lienee seuraava `Hulk Hogan`eller `Madonna`…Olen rakastanut nimiin! Ja sanoihin yleensäkin! Suomen kieli on waltavan rikas…Välillä tuntuu, että sanoissa ja lauseissa on salaisia viestejä…Ja monen kirjan voisin omistaa, itsekkäästi, omalle elämälleni, kuten Anna-Leena Härkösen teoksia ja Anja Kaurasen (nykyinen Snellmann) Sonja O. kävi täällä…Suoraa tekstiä molemmilla naisilla, ja asiat lausutaan niiden oikeilla nimillä…Korusanoja on täysin turha käyttää, jos niillä ei tarkoita mitään todellista. Suoraan vaan särmää peliin! 😀
Mutta tässäpä hivenen aamuista pohdintaa…Saatan palata myöhemmin tänään. Olisin hyvilläni kommenteista! 🙂 Moips!
