Päätin tässä lähteä yölliselle kävelylle. Sain kaverin mukaan, ja lähdettiin katsomaan minne vois eksyä. Kyl se on joskus kannattavaa pitää silmänsä auki, en oo ikinä tiennyt, että näinkin läheltä kotiovea löytyy noin kauniit maisemat.
Oon nyt halunnut sinne sitten koko ajan, iltaisin ja öisin se maailman paras paikka ajatella. Istua hiljaa laiturilla ja katsella, kuinka ne valot heijastuu sieltä vedenpinnalta. Kukaan ei huuda ja pystyn kuulemaan omat ajatuksenikin. Jotenkin tulee mieleen se aika, kun käytiin porukalla öisillä kävelyillä.. iski pieni haikeus, ja halu tuntea enemmän kuin mitä nyt tuntee. Kohdettakaan ei ole, tosin.
Ehkä, mutta vain ehkä, mä olen löytänyt sataman, jonne voin mennä unelmoimaan ja pakenemaan itseänikin.