Varmaan jokaiselle meistä on tuttu tunne se, että huolehtii asioista jotka eivät ole enää (tai koskaan olleetkaan) omissa käsissä. Mikä sitten laittaa ihmisen niistä huolehtimaan ja pohtimaan? Onko syy se, että koemme nykyaikana että kaikkiin asioihin voimme vaikuttaa? Vai se, että pelkäämme vai seurauksia olivatpane millaisia tahansa?
Henkilökohtaisesti syy taitaa löytyä yllätysmomentista. En pidä yllätyksistä, en edes positiivisista. Olen monta vuotta treenannut miten tulla toimeen tilanteissa missä on paljon vieraita ihmisiä. Työni on luonteeltaan sellaista, että näitä tulee aika paljon vastaan. Luulen, että se on muokannut myös omaa maailmaani niin, että koska osaan ottaa aika hyvin vieraita ja uusia ihmisiä vastaan niin valmistumisaikaa tarvitsen todella vähän mutta jos se otetaan kokonaan pois on siihen minun vaikea reagoida. Sekavaa? Niin se voi olla mutta ehkä joku nyt ymmärtää mistä puhun.
Nyt olen aamun pohtinut ongelmaa jota minulla ei itse asiassa ole mutta läheiselle ihmisellä on. Enkä voi sille mitään mutta minua kiusaa se, että tiedän mitä pitäisi tehdä ja tiedän miten se vaikuttaa minuun jos henkilö ei ota asiaa huolehtiakseen mutta en voi hänelle kertoa mitä tehdä koska se ei ole hänen tapansa toimia. Tavallaan ärsyttävintä on, kun tietää että jos asialle ei mitään tee se pahenee kun se vielä olisi korjattavissa. Tai ei ehkä korjattavissa mutta oma tontti voitaisiin hoitaa mutta ystävyyssuhteet ovat mutkikkaita ja jokainen hoitaa ne tavallaan. Toiset paremmin toiset huonommin ja jotkut eivät ollenkaan…
Sen kuitenkin tiedän, että huomenna asiat ovat minun kannaltani paremmin… lukuunottamatta sitä, että mulla on varmaan huomenna krapula 😉
Hauskaa viikonloppua kaikille!