Kävelen ja ihmettelen talvista kävelykatua,
se kaunis on.
Karu on kaunista ajattelen.
Siinä on lunta, jäätä, hiekkaa ja pieniä kiviä,
epätasaisuuksia ja lukemattomia muotoja,
joistakin kohtaa pinta on sulanut ja paljas asfaltti näkyy,
se on kuivunut niistä kohdista.
Ihailen sitä, ihailen ja ihmettelen luonnon monimuotoisuutta.
Kaunista.
Se Olen Minä,
. . .
Nauran omille ajatuksilleni,
Huvittaa, kun synkistelen.
Aina vain ei jaksa, taikka muista nauraa,
Se saatan olla minä,
joka hymyilee iloisesti kävellessään,
kuin olisin onnellinen taas, vaikka en ole.
Iloitsen pienistä asioista,
vaikka kurjuudestani,
jos minulla ei muuta satu olemaan.
. . .