Mä uskon että koko maailma ja elämä on pohjimmiltaan pelkkää energiaa. Kaikki ihmiset, tapahtumat, kaikki. Tuli vaan mieleen, kun luin filosofian tenttikirjaa, ekan kappaleen Sokratesista. Tuli vaan sellainen outo ajatus mieleen, että Sokrates ja Jeesus on olleet tavallaan sitä samaa energiaa, niillä on ollut sama tarkoitus ihmiskunnalle, herätellä ihmisiä siitä koomassa, missä monesti eletään, kun ei ajatella sen kummemmin, ei ajatella, miten omat teot omassa elämässä vaikuttaa toisiin. Mä itse henkilökohtaisesti olen tottakai enemmänkin Sokratesin fani 😉 Ihan loistavaa, miten joku (ne molemmat) on pystyneet omistamaan koko elämänsä suuremmalle aatteelle, ja toisten ”valaisemiselle”.
Vaikka olenkin aika uskonnollisesta perheestä, kanttorin tytär, en ole koskaan ollut itse kauhean uskonnollinen. Luin raamatun 4-5-vuotiaana läpi, ja jo siinä iässä mietiskelin ihan hirveästi kaikenlaista, ja arvostin Jeesusta ihan hirveästi ihmisenä (vaikkei se muka ihminen kokonaan ollutkaan, mutta minä näen sen ihmisenä:) Omaksuin joitain ajatuksia silloin pikkuisena siltä, kuten ”Rakasta lähimmäistäsi ja vihollistasi” 😀 Se meni kyllä vähän överiksi, kun vain ymmärsin ja ymmärsin kaikkia, ja annoin (ja edelleenkin annan) kaiken anteeksi, vaikken hyväksyisikään toisten tekoja. Ihan hyviä piirteitähän nuo on, mutta äiti oli ainakin tosi huolissaan mun mielenterveydestä kun olin LIIAN kiltti ja LIIAN iloinen 😉
Mä koen olevani vähän liiankin täynnä kaikenlaista energiaa. Positiivista ja negatiivista. Karkeasti otettuna ehkä voi jakaa ihmiset vakaisiin ja epävakaisiin, ja epävakaa ei mun korvissa kuulosta pahalta, olen itse sellainen 😉 Äh, yritin vain sanoa, että jotkut ihmiset on tasaisia, ja toiset kulkee ääripäästä toiseen, ja itse kuulun jälkimmäisiin. Kai mä tarvitsen niitä järkyttävän pahoja ahdistuksia ja masennuksia, jotta voisin myöhemmin taas olla iloisen energinen ja onnellinen. Ei onnellisuutta olisi olemassa ilman onnettomuutta. Vastakohtia tarvitaan aina.
Inhottaa vaan joskus, kun ne ääripäät on niin voimakkaita. Kun ahdistus iskee, lamaannun täysin, en oikeasti pysty puhumaan, hengittäminenkin tuntuu tuskalliselta. Saatan alkaa itkemään ihan yhtäkkiä, yllättävässä paikassa, tietämättä itsekään, mikä vaivaa. Tuntuu vaan niin hemmetin pahalta. Ikävät ajatukset vaan sinkoilee päässä sitä tahtia, etten edes ehdi kaikkia tunnistamaan.
Onneksi myös onnellisuus tulee yhtä vahvana. Hymyilen melkeinpä yötä päivää, olen aivan täynnä positiivista energiaa, tuntuu, että kaikki on mahdollista (kyse ei kuitenkaan ole maniasta tai edes hypomaniasta;) Rakastan kaikkia ihmisiä ja haluaisin vain laulaa ja tanssia läpi päivien, sekä tietysti jutella ihmisten kanssa ja halata niitä. Onneksi näitäkin olotiloja ilmenee tosi usein.
Kuitenkin aina molemmat on läsnä minussa. Olen aina onnellinen ja surullinen, se vain on minua, ja opettelen yhä elämään itseni kanssa. En kuitenkaan haluaisi olla tasaisempi ihminen, tämä vaihteleva tunteellisuus on minusta aivan valtava lahja, olen siitä tosi onnellinen. Täytyis vaan olla varovainen, etten käytä sitä lahjaa väärin. Etten tukehduta ihmisiä tunteisiini, tai jumita suruun ja tuskaan. Täytyis oppia tehokkaammin jakamaan tätä lahjaa muille, että voisin antaa energiaa myös kanssaihmisille. Sanoa useammin kauniita ja kivoja asioita, vaikka niitä on joskus vaikea sanoa, kun ne voidaan tulkita mielistelyksi ja teeskentelyksi. Pah, tyhmät ihmiset jos ei näe että olen tosissani 😉 No mutta, mähän oon hirveen nuori vielä, varmasti opin vielä hyödyntämään lahjaani paremmin. Satun vaan olemaan niin kärsimätön, että haluaisin kaiken nyt ja heti, mutta ei voi mitään. Ja itsestänihän se on kiinni.
Ihanasti vaihtui olotila täydellisestä lamaannus-ahdistuksesta pirteyteen ja hiljaiseen onnellisuuteen, kun kahdessa päivässä satoi puol metriä lunta. AIVAN IHANAA! Rakastan lunta! Ulkona näyttää ihan satumaisen kauniilta, hymyilyttää kun katson ulos. Vaikka tänään koin pahoja vastoinkäymisiä lumen ja jään takia, kahlasin lumessa, luistelin tietä eteenpäin ja kaatuilin, ja kaiken lisäksi turhaan, Academic reading-tunnit oli peruttu, kukaan ei vaan muistanut mulle ilmoittaa 🙁 No mutta, ei voi mitään, hyvältä tuntuu silti, ja ollaan Markon kanssa muutettu hieman tavaroiden paikkaa ja siivoiltu, tai siivoilin yksikseni kun Markon meni yövuoroon. Mutta nyt menen kyllä jo nukkuun, että jaksan huomenna pomppia mahdollisimman aikaisin 😉 Hyvää yötä! <3