Näin kaatumispäivän lähestyessä mieli vakavoituu ja isoisäni muistuu mieleen. Tämä karski mutta empaattinen mies oli tunnettiin nimellä Vode.
Maamme kohtalonvuosina Vode valitsi itselleen kovan tien. Hän pestautui pelastusarmeijan laskuvarjoyksikköön.
Tämä eliittiyksikön sotilas kunnostautui ja hänen ansionsa huomattiin nopeasti. Vode ei koskaan laskenut ylityötunteja eikä ollut epätavallista että hän soti myös lounastauolla. Talvisodassa hän ei pitänyt edes kesälomaa ! Kellokortin hän leimasi aina vähintään puolituntia ennen taistelujen alkamista.
Erityinen kunniamaininta on jatkosodan loppupäiviltä jolloin Vode piti yksinään puoliaan kahta venäläistä komppaniaa, viittä maatuskaa, 200 lentokonetta ja yhtä tykistörykmenttiä vastaan peräti kaksi viikkoa, asenaan vain kärpäslätkä ja jousipyssy.
Päämaja palkitsikin Voden tapauksen johdosta paroni Von munchausenin tarinoilla.
Isoisäni entinen tuttava, käpykaartin suoraselkäinen upseeri, Franz Urvelo jaksoi aina muistella lämmöllä isosääni.
Tämän tarinan Franz kertoi viime kesänä:
”Käpykaarti oli nääntymisen partaalla loppukesästä 1944. Olimme työskennelleet kahtena päivänä melkein kuusi tuntia päivässä.
Oli ollut sateien yö ja perunakellarissa oli vettä melkein viisi senttiä joten nääntyminen uhkasi meitä.
Onneksi Vode saapui paikalle, hän kasasi ritsan, jousipyssyn ja 30 kg heittokiviä oitis kasaan kellarin edustalle, vaikka ei aseistaan yleensä koskaan luopunut.
Silmää räpyttämättä ja vedestä välittämättä hän murtautui perunakellarin oven läpi ja pelasti meidät nääntymiseltä”.
Tämä oli tarina isoisästäni Vodesta.
Olen hyvin ylpeä sukujuuristani.