Olen vieläkin ihan ymmälläni siitä, että Helsingistä löytyy edelleen herrasmiehiä. Luulin, että he ovat jo sukupuuttoon kuollut laji, mutta ehei…
Mistä kaikki alkoi? Nooh, alkuviikosta tein heräteostoksen: fillarin nastarenkaat. Ostopäätös sai positiivista valoa kun ajattelin, että fillari on talvellakin ainut keino välttää Hakamäentien liikenneruuhkat. Nimittäin viime viikolla kärvistelin ruuhkissa 40 minuuttia ja matkaa vain 5 km. Niinpä ruuvailin kesärenkaat pois fillarista ja eikun renkaanvaihtopuuhiin… 2 euron kolikon ja ruokalusikan avulla homma ei ollut ongelma eikä mikään. Sitten takaisin kellariin kiinnittämään vanteet takaisin fillariin. Tässä vaiheessa kellariin tuli toinen talvipyöräilijä, joka kohteliaasti kysyi, että tarvitsenko apua? Siis mitä? Minä? Saatoin epäilemättä näyttää täysin kykenemättömältä pyöränkiinnitystehtäviin. Tällaisessa yllättävässä herrasmies-tilanteessa ei oikein tiedä mitä sitä sanoisi. Jotain sönkättyäni, tämä kiva setä tuli tarkistamaan, että ketjut ovat varmasti oikein asennettu. Hih. Oli ne.
Myöhemmin kömpiessäni takaisin kotikolooni kädet mustina ketjurasvasta, samainen herrasmies tuli tupakki suussa vastaan ulko-ovella ja vielä varmisti tuliko homma valmiiksi. Samassa rapussa mun kans asuu ihkaoikeita herrasmiehii. Tai ainakin yks semmonen…
Nyt vaan täytyy parannella flunssa pois alta ja sitten pyöräilemään. Viime viikolla Kukkei kellotti ajan: 17 minuuttia.