Tänään ei naurata.
Tämä aamu Elukon elämässä ei ollut niitä kaikkein loistokkaimpia. Aamulla kellon soidessa klo 6.20, Eluko oli pihalla kuin lumiukko. Tuntui kuin yö olisi nukuttu todella pinnallisesti tai ainakin muutama REM-vaihe jäänyt väliin. Ja ensimmäisenä Elukon tajuntaan tulvahti sana ”Mitäääää?” Se ei raukka tajunnut yhtään mitään lähimpään 5 minuuttiin. Eihän se kyllä yleensäkään tajua, mutta nyt vieläkin vähemmän (mikäli mahdollista). Karu todellisuus siitä, että todellakin on maanantai, pakotti Elukon keräämään luunsa ylös sängystä ja raahautumaan aamupesulle. Edes kylmä vesi ei pahemmin edesauttanut heräämisprosessia.
Edelleen jumissa olevat leuat saivat hädin tuskin työstettyä aamupuuron eteenpäin ja sitten olikin jo aika lähteä reippailemaan ihanan vilpoiseen syysaamuun. Syksyisen kylmä ilmavirta sai Elukon naamalle hieman tervettä väriä ja edesautti myös heräämistä vähäsen. Ainut ilo matkalla oli Haagan paloaseman pojat, jotka kokosivat iloisesti kamppeitaan varmaankin jotain harjoitusta varten. Se näky sai jaksamaan viimeisen kilometrin kohti Pitäjänmäen toimistohelvettiä.
Niin, ja täällä sitä nyt ollaan, hädintuskin hengissä, teemuki nenän alla. En lupaa olla tänään työmoodissa, mutta fyysisesti olen läsnä, eikö se riitä? Mitäääää? Emmä tajuu. Tällä kertaa sekin on harvinaisen totta. Mä en oikeesti tajuu.