Vallan mainio kirjoitus Tommy Tabermannilta Me lehdessä nro:2, Olen elossa!
Tässä pieni osa ”kun lapsi tulee tulee tiettyyn ikään, hänelle opetetaan, että nyt loppui leikki ja alkaa jokin, jota elämäksi kutsutaan. Se merkitsee sitä, että hymy on karistetteva huulilta ja otettava tilalle irvistys. Aikuisuus on paska keikka joka on jollain tavalla keploteltava läpi.”
On siinä artikkelissa paljon muutakin mutta en viitsi kaikkea siteerata. Olipa vaan jälleen kerran sattuvasti sanottu.
Miten pärjäisimme ilman Tommy Tabermannia ja muita joilla on sanan säilä hallussaan?
Hän osaa pukea sanoiksi sen mitä kenties kaikki tunnemme.
Varmaan tämä ilmastomme vaikuttaa myös luonteeseemme. Karua kansaa. Nytkin ulkona pakkasta 20 astetta. Ei puhettakaan, jotta voisi kiertää edes korttelin ympäri tällaisena puolikuntoisena.
Ainoa hapenottopaikka on parveke. Karvalakki päähän, tumput käteen ja sinne seisomaan.
Vielä Tabermanniin hän kirjoittaa ”omaa kuolinilmoitustani en ole vielä lehdestä löytänyt, mutta olen varautunut siihen muistuttamalla itselleni, että rakkaudessa ei ole yhtäkään saavutettua etua, vaan se on lunastettava joka päivä uudelleen. Suurella riemulla”.
Tällaisia ajatuksia tänään jostain syystä. Ajatukset ovat kuin jatkuva virtamo joita tulee ja menee. Miten vaikea on hallita ja tai katkaista ajastusten virtaa, jokainen on joskus varmaan yrittänyt
Antaa ajatuksen virrata, olivatpa ne mitä tahansa. Kuin joki joka virtaa lakkaamatta, saapumatta koskaan perille. Toki ajatuksiaan voi hallita tai ohjata tiettyyn suuntaan. Olen siis elän!
