Syyllistyn blogillani pahan olon viljelemiseen ympärilleni. Olo on ristiriitainen: ahdistunut mutta toiveikas. On tarve roiskauttaa tämä inha lamauttava adrenaliinihuuruinen vellova ameeba pois sisältäni.
Ehkä joku muu graduntekijä voi saada lohtua siitä, että tämä maailmaasyleilevä gradun jumiutumisen takia ahdistuminen on niin tavanomaista.
Elämä on pysähdyksissä, koska en pääse gradussa eteenpäin. Siitä on nyt kaikki kiinni: asuminen, kehon muokkaus, itsetunto, työn puute, ihmisuhteiden hiipuminen. Mutta kai lopulta kyllästyn ahdistukseen ja vain pullautan sen tekstin jotenkin, sen epämuodostuneen ja verisen, mykän möykyn.
Suhtaudun skeptisesti blogittamiseni säännöllisyyteen. Katsotaan, miten käy.