A77uros

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on alkoholi.

Alkoholimatematiikkaa: join tuopin, kauanko maksa polttaa?  1

Suomessa yksi alkoholiannos on 12 grammaa absoluuttista alkoholia, ja sen saa esimerkiksi pienestä kolmosoluesta, lasillisesta viiniä tai 4 cl:sta viinaa. Mutta alkoholihan on prosentteja ja litran osia, ei grammoja, kuinka nuo grammamäärät eri annoksille saadaan?

Lopulta kyse on vain siitä, että on ollut peruskoulun matematiikan ja kemian tunneilla hereillä: alkoholi grammoina = juoman väkevyys x juoman määrä x etanolin tiheys. Prosenteista kannattaa muistaa, että 1% on sama kuin 0,01, ja juoman määrä kannattaa muuttaa litroiksi. Ihmisille kelpaava alkoholi on etanolia ja sen tiheys taas on noin 790 g/l. Näin ollen esimerkiksi pienellä kolmosoluella (4,7%, 33cl) saadaan 0,047 x 0,33l x 790g/l = 12,25g (eli noin 1 alkoholiannos).

Tämä tieto olisi muuten turhaa, mutta karkea nyrkkisääntö on, että maksa polttaa alkoholia gramman tunnissa 10 painokiloa kohti. Näin ollen 75 kg:n henkilön maksa polttaa alkoholia noin 7,5g/h. Usein alkoholia käyttävän maksa tottuu ahkeroimaan, eli maksa polttaa alkoholin nopeammin, mutta rappioalkoholistin hajoamispisteessä oleva maksa taas hitaammin. Mutta keskimäärin 75 kg:n henkilö polttoaika tuolle pienelle kolmosoluelle on 12,25g / 7,5g/h = 1,63h eli noin 1h 40min. Polttoprosessi taas alkaa melko pian alkoholin imeytymisestä verenkiertoon.

Eli, jos illalla juo pullon viiniä (13%, 75cl), saa alkoholia 0,13 x 0,75l x 790g/l = 77,0g, eli noin 77,0 / 12 = 6,4 alkoholiannosta. 75 kg:n henkilön polttoaika on eli selviäminen kestää 77,0g / 7,5g/h = 10,3h. Jos siis on aloittanut viinin juomisen klo 22, alkoholia veressä riittää noin klo 8:20 asti aamulla (karkea arvio), joten silloin ei kannata lähteä omalla autolla töihin.

Mitä tästä opimmekaan? Jos muistaa juomiensa määrät ja alkoholipitoisuudet, voi peruskoulumatematiikalla tehdä arvion, kauanko selviämiseen menee aikaa. Toki voi googlata alkoholilaskurin, sillä sama teoria niissäkin on taustalla.

Huomattakoon vielä, että laskelma antaa vain arvion kauanko alkoholia on veressä. Se ei siis kerro sitä, paljonko promilleja on missäkin vaiheessa, se riippuu monesta muustakin seikasta. Mutta jos laskelma kertoo, että aamullakin on vielä alkoholia veressä, on parasta testata ajokunto alkometrillä ennen auton rattiin tarttumista.