Idiootteja liikenteessä (taas kerran?)

  • A77uros

Voisi helposti kuvitella, että sunnuntaina ei liikenteessä olisi kenelläkään kauhea kiire. Kuinka väärässä taas olinkaan.

Ensimmäinen idioottimainen käytös oli bussikuskilla, joka painosti pitkän matkaa edellä ajavaa henkilöautoa ajamaan ylinopeutta roikkumalla lähes takapuskurissa kiinni. Kyseessä on vähintäänkin liikenneturvallisuuden vaarantaminen, ihan käytännösäkin eikä vain paperilla. Entä jos jollain suojatiellä olisi ollut jalankulkija? Henkilöauton kuljettaja olisi ollut lain perusteella velvollinen antamaan jalankulkijalle tietä. Mutta bussikuski ei oman käytöksensä takia ehtisi jarruttaa, vaan törmäisi henkilöautoon ja työntäisi tämän jalankulkijan päälle. Henkilövahinkojen sattuessa kyseessä on aina poliisiasia, ja bussikuski voisi sakkojen lisäksi saada ajokieltoa. Se tarkoittaisi suoraan ansionmenetyksiä, kun ajokiellossa ollessa ei voisi harjoittaa bussikuskin ammattia. Luulisi ammattiautoilijalla olevan enemmän järkeä päässään, ettei liikenteessä käyttäytyisi kuin idiootti.

Toinen havainto taas oli se, että joidenkin on päästävä pysäkiltä lähtevän bussin edelle keinolla millä hyvänsä. Lain mukaan kaupunkialueella pysäkiltä lähtevälle bussille pitää antaa tietä. Jotkut henkilöauton kuljettajat katsovat, että "vielä hän" ehtii mennä, eikä anna tietä. Tällä kertaa ohittaja oli niin myöhässä, että hän ohitti bussia vielä liikennevaloristeyksessä vasemmalle kääntyvien kaistalla. Kaiken idioottimaisen käytöksen lisäksi liikennevalotunnistin rekisteröi vasemmalle kääntyvien kaistalla auton, joten se vaihtoi vastaantulijoille punaisen ja vasemmalle kääntyvien kaistalle vihreän. Tästä syystä kolme vastakkaisesta suunnasta tullutta autoilijaa joutui pysähtymään punaisiin valoihin olemattoman kääntyjän takia.

Joillekin polttomoottoriauto ja ajokortti tuntuvat olevan "ihmisoikeus", johon ei saa kajota. Mutta sitten tässä joukossa on näitä idiootteja, jotka eivät käytöksellään ansaitsisi kumpaakaan.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus