Kiinan Xi Jinping, ylpistynyt vai ei?

  • A77uros

Olen kiinnittänyt huomiota, että kaikissa mahdollisissa kuvissa Kiinan presidentti Xi Jinping näyttää aina siltä, kuin olisi tukehtumassa ylpeyteensä. Tämä herättää minussa kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Mutta muutamia arvailuja ja vaihtoehtoja pystyn esittämään.

1) länsimainen lehdistö valitsee tahallaan Xistä kuvia, joissa hän näyttää mahdollisimman ylpistyneeltä ja itseään täynnä olevalta
2) tyypillisissä itämaisissa kasvonpiirteissä etenkin Xillä on jotain sellaista, minkä länsimaalaisena tulkitsen virheellisesti ylpeydeksi
3) asema on oikeasti kihahtanut Xin hattuun ja hän on tukehtua ylpeyteensä suurena Kiinan johtajana
4) inhoni Kiinan johtoa kohtaan saa minut katsomaan värittyneiden lasien läpi, enkä ole puolueeton

Lista syistä, jotka lisäävät inhoani Kiinan johtoa kohtaan, on pitkä, tässä niistä merkittävimmät: omien kansalaisten sairaalloinen valvominen, toisinajattelijoiden vainoaminen, tiibetiläisten ja muiden vähemmistöjen sortaminen (esim. Kiina pitää rauhaa rakastavaa dalai lamaa terroristina), uiguurien sortaminen ja sulkeminen pakkotyöleireille, Taiwanin väittäminen Kiinan maakunnaksi (kansainvälisesti ajateltuna itsenäinen Taiwan ei ole Kiina, eikä Taiwan kuulu Kiinaan), Hongkongille luvatun 50 vuoden autonomian purkaminen alle 25 vuoden jälkeen (kansainvälisen Hongkongin luovutussopimuksen rikkominen), perusteettomat aluevaatimukset ja -valtaukset Etelä-Kiinan merellä, sananvapauden estäminen ja sensuuri (esim. Tiananmenin aukion vuoden 1989 tapahtumien kieltäminen), kansainvälisten patenttien ja tavaramerkkioikeuksien rikkominen ja piraattituotteet... Kiinan johto tuntuu haluavan kaiken, mutta käytöksensä takia se ei kyllä ansaitsisi mitään.

Tätä listaa katsoessa kohta 4) taitaa nousta hallitsevaksi, joten en taida olla oikea henkilö arvioimaan, onko Xi Jinping ylpistynyt vai mistä on kyse.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:27

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus