A77uros

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Korona.

Koronarokotevastainen julistaminen?  1

Koronarokotukset ovat edenneet viimeinkin nuoriin, ja kouluihin onkin perustettu rokotuspisteitä. Tästä syystä jotkut ovat kuitenkin päättäneet pyrkiä kouluihin julistamaan koronarokotevastaista sanomaansa. Ihmettelen tätä julistusintoa, sillä siinä menee metsään sekä menetelmä että päämäärä.

1) Menetelmä:
Suomessa on vapaus valita, ottaako koronarokotuksen vai ei. Mutta se, että tavallisesti kouluihin täysin liittymättömät henkilöt pyrkivät varta vasten koululle julistamaan koronarokotevastaisia mielipiteitään, ei ole oikein. Kyseessä ei ole enää neutraali tiedonlevitys vaan painostaminen, jossa oman vakaumuksen perusteella pyritään toisilta viemään oikeus valita vapaasti, ottaako rokotteen vai ei, ainoaksi vastaukseksi halutaan ei.

2) Päämäärä:
Koko rokotevastaisuus on toisaalta hieman kyseenalaista, eikö rokote pyri ehkäisemään vakavaa sairautta eikä aiheuttamaan sitä?

Kun oma henkilöauto tuntuu joillekin olevan niin rakas, käytän sitä vertailuna. Moniko kehuu autonsa moottorin olevan hyvässä kunnossa, koska auton lohkolämmitintä ei ole juurikaan käytetty? Mutta tosi asiassa kylmäkäynnistyshän se moottoria julmasti kuluttaa eikä lohkolämmitin. Päin vastoin lohkolämmitintä käyttämällä juuri ehkäistään, ettei niitä kuluttavia kylmäkäynnistyksiä tulisi.

Samalla tavalla koronarokotteella on tarkoitus ehkäistä sairastumista vakavaan koronavirustautiin, ei aiheuttaa vakavaa sairastumista. Rokote voi aiheuttaa tilapäistä oireilua, mutta rokotteesta saatavat hyödyt ovat moninkertaisia haittoihin nähden. Rokotevastaisten mielipiteistä kuitenkin saa kuvan, että koronarokote olisi itse sairaus ja koronavirustauti mitätön flunssa.

Jos ei aio ottaa koronavirusrokotetta, pitäisi olla painavat syyt, eikä luulotauti kuulu niihin. Ongelma on siinä, että ilman riittävää rokotekattavuutta tauti jää jylläämään keskuuteemme ja ne, jotka eivät aidosti voi ottaa koronarokotetta, ovat vaarassa saada tartunnan.


Matkailu- ja ravintola-alan Timo Lappi, kestovalittaja  1

Matkailu- ja ravintola-alan nokkamies Timo Lappi on varsinainen kestovalittaja. Aina kun päättäjät muuttavat koronarajoituksia niin Timo Lappi valittaa: Jos rajoituksia kiristetään, Lappi valittaa, kuinka ne syrjivät matkailu- ja ravintola-alaa. Jos taas rajoituksia kevennetään, Lappi valittaa, että matkailu- ja ravintola-alan rajoituksia ei kevennetä tarpeeksi. Tätä tapahtuu joka ikinen kerta, kun koronarajoituksia muutetaan.

Timo Lapin valittamisesta saa kuvan, että päättäjät tahallaan koronapandemian varjolla yrittäisivät ajaa majoitus- ja ravintola-alan yrittäjiä konkurssiin ja että muut alat ja yksittäiset kansalaiset saisivat tehdä koronasta huolimatta mitä haluavat. Matkailu- ja ravintola-ala on kyllä yksi pahiten koronasta kärsineitä aloja, mutta kyllä muutkin ovat kärsineet rajoituksista. Kuitenkin Timo Lapille tärkeintä tuntuu olevan majoitus- ja ravintola-alan yrittäjien rahanteko, ja koronapandemian aiheuttama kansanterveydellinen ongelma on vain majoitus- ja ravintolan-alan yrittäjien rahanteon este. Mitä väliä, että koronan takia ihmisiä joutuu sairaalaan tai pahimmassa tapauksessa kuolee.

Tällä jatkuvalla valittamisellaan Timo Lappi on saanut aikaan sen, että minun silmissäni hänen uskottavuutensa on nollassa. Vaikka hän jatkossa valittaisi ihan asiallisesta syystä, lyön hänen kirjoitukseensa leiman "aiheeton valitus". Matkailu- ja ravintola-alan on turha hakea koronaongelmiinsa sympatiaa niin kauan kuin järjestön nokkamiehellä mielessä vain yrittäjien rahanteko kansalaisten terveydestä välittämättä.