Kymmenisen vuotta sitten erään mediafirman palveluksessa aamuvuoro alkoi talvella 4.30 ja kesällä 5.30. Muistaakseni silloin viimeksi kieriskelin satunnaisesti sängyssä raivoten, kun en saa unta ja aamuinen töihinlähtö vähän jänskätti.
Terve. Tilanne on nyt taas päällä.
Jostain syystä mikään mahti maailmassa ei sammuta mun päätä. Tätäkö se unettomuus on/oli?
Ajattelin vääntää pienen pätkän tekstiä ja kokeilla, olenko kenties monipuolisempi ilmaisussani kun olen hieman kujalla väsymyksestä. Vai onko tämä enemmänkin ylikierroksilla käyntiä?
Noh…
Taannoin eräässä blogauksessa (kissa perkele) tuli mainittua että asuin Helsingissä. Hirmuisessa paineessa etsiskelin kämppää opiskelujen jo alettua ja eräänä päivänä bongasin lehdestä ilmoituksen: Hakaniemi, osoitesejase, 25 neliöö, vuokra 2250mk.
Hops vaan, soitto välittäjälle ja eikun kartta kourassa etsimään oikeaa osoitetta.
Satoi vettä kuin saavista kaatamalla ja vaikka mulla oli sadetakki päällä, paitani kastui likomäräksi. Tämän huomasin vasta kun olin pitkähkön harhailun jälkeen löytänyt oikean talon.
Asunnon välittäjä oli vanhempi mieshenkilö, vaikutti asialliselta mutta heti pistin merkille että tyypillä on melko kehnossa kunnossa olevat hampaat.
Tervehdin äijää iloisesti (olin kovin naiivi vielä noihin aikoihin), kättelin ja ihmettelin että olipas tänne vaikea löytää. Vaikkei oikeasti edes ollut. Yksi bussipysäkki sinne, toinen tänne ja avot, savolainen eksyi.
Ukko oli kovin ystävällinen ja kun tempaisin sadetakin pois päältä, hän riensi tarjoamaan minulle keittiöpaperia koska valutin vettä joka paikkaan. Paikkailin valuneita ripsivärejä ja katselin että jahas, tämähän on melkoinen pommi mutta edullinen ja sentään sais asua yksin. Kustannustehokkaana kelasin että opintoraha ja asumislisä riittää kokonaisuudessaan vuokraan, loput elinkustannukset hoidan opintolainalla! Hihhei!
Paikalla oli muitakin renkaanpotkijoita, mutta epäilivät ääneen asunnon kuntoa. Se oli kyllä hirveä pommi. Seinissä sata vuotta vanhat tapetit, likaiset ja tupakasta pinttyneet, lattialla edesmennyt muovimatto joka jäljitteli puuta, kylppäriksi muutettu entinen vaatekomero oli suorastaan surullinen näky esihistoriallisine muovimattoineen. Keittiö.. No, oli siellä kaikki tarvittava.
Äitini tarjoutui maksamaan vuokravakuuden, tilanne oli kuitenkin melko hätäinen koska majailin muiden nurkissa ja se oli aika hermoillekäypää.
Sain kämpän vuokrattua enkä ajatellut ollenkaan, etteikö siitä saisi asuttavaa murjua. Ikuinen optimisti?
Takuut pankkiin, avaimet käteen ja sitten tutkailemaan että mihin sitä nyt tulikaan sitouduttua asukkaaksi.
Ihan ekana tajusin että asunnossa oleva jääkaappi oli levähtänyt. En tiedä milloin, mutta se haisi ihan helvetin pahalle ja käytännössä ovi oli kiinni yhdellä saranalla. Nou proplem! Soitanpa tästä välittäjälle eka että mitä tehdään?
Ukko vastasi puheluun ja kun esittelin itseni, hän totesi ”ai sinä nuori nainen, minä muistankin sinun rintasi…” sitten se vähän niinkun hiipas hiljaiseksi ja itse ajattelin että kuulin takuulla väärin. Esitin ongelman ja välittäjä lupasi olla yhteydessä asunnon omistajaan. Sillä välin minä kikkailin netistä lakipykäliä että voinko mä edes velvoittaa omistajaa hankkimaan uuden jääkaapin. Vastaus oli lain mukaan, että voin, asunnossa pitää olla toimiva jääkaappi.
Vuokraisäntä, varsinainen isäntämies ja sikatilallinen jostain varmaan ihan kotiseudultani soittaa mulle ja puhkuu puhelimeen että asunto on vuokrattu siinä kunnossa, saapi luvan kelvata. Taas jälleen naiivin vilpittömästi heitin faktan tiskiin että laki sanoo tämmöstä, jääkaappi pitää olla.
Isäntä murisi että hän hoitaa asian.
Joitakin päiviä myöhemmn asunnon välittäjä soittaa ja ilmoittaa kohteliaasti että uusi jääkaappi on tulossa. Hän itse tuo sen… Ja niinhän se raahasi vastavuokrattuun kämppääni käytetyn, vähintäänkin epäilyttävän jääkaapin nokkakärryillä.
Vähän nauratti, eihän se uusi ollut mutta oli kuitenkin toimiva. Koska se oli ihan tajuttoman törkyinen, ties kuinka monessa huushollissa jo palvellut, maalasin sen akryyliväreillä siniseksi. Buhhahhaa.
Sitten nämä sisustukselliset elementit. Kun ne eivät niin kovin miellyttäneet joten päätin tehdä pikku remontin koulutöiden ohella.
Aloin rapsuttelemaan tapetteja irti. Siinä meni tovinsa ja pari kaveriakin pestattiin projektiin mukaan. Suihkuteltiin vettä seinille ja raavittiin sormilla , veitsillä, haarukoilla ja luoja ties millä irti sitä monikerroksista paskaa.
Vihdoin seinät olivat paljaat, nyt loistivat ankean harmaana betonina joka pienimmästäkin kolauksesta rapisi lattialle.
Näähän pitää tietty kitata ja maalata, tuumasin.
Ja eikun Kaisaniemeen Kodin Anttilaan maalia ja kittiä ostamaan. Valkoinen Remonttitähti oli edullisin maali ja sitä tuli raahattua ihan helvetin monta ämpäriä ennenkuin somistajana työskentelevä sukulainen vihjaisi että ehkä se maali kannattaa ohentaa vedellä niin sujuu nopeammin.
Kieltämättä olin tuhlannut monta purkkia maalia pikkuruiseen alueeseen, mutta en vaan tajunnut ohentaa paksua maalia ja sen leipominen seinään oli kyllä aika vittumaista hommaa.
Maalausurakka saatiin päätökseen ja kelailin että tää lattiamatto on kyllä ihan kamala.
Taas kaivettiin esiin veitset (asunnosta löytämäni linkkuveitsi, jos ollaan tarkkoja) ja alettiin repiä mattoa veks. Ensin toki tarkistettiin että alla on jotain puuntapaista ja hommahomma. Fiskarsit, linkkuveitsi ja päättäväinen asenne tuotti tuloksen: muovimatto päätyi paloina roskikseen ja josta myöhemmin riitelin talonmiehen kanssa aika railakkaasti. Olin tukkinut taloyhtiön yhden roskiksen matonpalasilla. Talonmieheltä oli mennyt monta tuntia mattopalojen pienimiseen ja hän vaati minulta 300 markkaa vaivannäöstä. Sanoin että mikäs siinä, haluan kyllä kuitin tästä. Ukko kimpaantui täysin ja metelöi roskiksen luona että ”näistä mitään kuitteja kirjoitella, nää on ihan tämmösiä pikkujuttuja mistä mä saan pitää rahat itse”. Totesin iloisesti, että en kyllä usko tuommosta, kuitti pitää saada tai en maksa mittään!
Voin kertoa että äijä jäi nuolemaan näppejään mutta vihasi mua kuin ruttoa siitä edespäin. Aina kohdatessamme jostain huomautteli ja oli edelleen sitä mieltä että olen hänelle velkaa.
Isompi ongelma olikin tiedossa. Sisustushuumassa pääsi unohtumaan semmoinen juttu kuin lautalattian hionta ja lakkaus. Kavereiden kanssa oltiin kelailtu että eiköhän sen voi itsekin tehdä.
Lyhyestä virsi kaunis: ei voi.
Ratkaisin ongelman niin, että menin yhden koulupäivn jälkeen koulumatkan varrella olevaan remonttitarvikeliikkeeseen ja tiedustelin, löytyiskö heiltä tyyppiä joka osaa rempata lautalattian. Yllättävää kyllä, löytyi. Eikä aikaakaan kun residenssiini saapasteli lyhyt, viiksekäs mutta mukava äijä. Tunnusteli lattiaa ja koputteli. Totesi että tähän pitäis mieluummin vetää päälle lastulevy ja uus matto, kun laudoitus on aika huteran oloista. Minä halusin lakkauksen ja hionnan.
Näytin sille vielä, miten olin paikannut patterin edestä painuneita lautoja: ruiskutin sinne polyuretaanivaahtoa (tällä on varmaan joku helpompikin nimi) ja ohjasin jalalla lautaa niin, ettei se jää törröttämään liian korkealle. Remonttimies katsoi minua ja totesi että aika nokkelasti kyllä teit. Noin mä olin paikannut myös alaosasta lohjenneita seiniä, maalia vaan pintaan eikä kukaan huomannut mitään.
Lopulta reiska suostui hiomaan ja lakkaamaan lattian. Ei vissiin ollut vielä niin laho, etteikö olisi voinut. Hinta 2000mk. No minähän tämän kustannan opintolainasta. Lisäksi äijä asensi laminaatin vajaan neliön kokoiselle keittiön lattialle, sekin kun oli ihan pommi. Samalla tuli todettua lievä kosteusvaurio ”kylppärissä”. Asensi sinne auton sisätilalämmittimen kuivaamaan ja sanoi että hän tässä puuhailee iltaisin, ollaan yhteydessä.
Lattia ja kylppäri valmistui ajallaan ja minä pääsin muuttamaan. Sanottakoon tämän remonttireiskan kunniaksi se, että se myös samaan hintaan laatoitti kylppärin lattian koska arveli, että ei siitä muuten hyvä tule. Siitä tuli ihan mainio.
Mystinen juttu tapahtui kun rupesin asentamaan telkkaria: mulla oli ikivanha Nordmende-merkkinen töllö, josta kanavat piti vielä vaihtaa käsin säätämällä. Kanavia hakiessa havaitsin sen, että antennijohtoa ei tarvittu, itseasiassa siitä oli ennemminkin haittaa.
Telkkarin alla oli pyörillä liikkuva kahvipöytä ja kun liikuttelin pöytää telkkuineen pitkin kämppää, kirkas kuva ja ääni löytyi tietystä kohtaa. Jopa sisustuksellisesti ajateltuna sain töllön asettumaan tiettyyn nurkkaan. Kummallista.
Vielä asunnon ilmettä piristääkseni, maalasin jämerän valurautapatterin samalla sinisellä akryylimaalilla millä olin sutinut jääkaapin. Ja sitten maalasin vielä telkkarinkin koska ajattelin että kyllä täytyy saada yhtenäinen ilme.
Että jos joku joskus on muuttanut hakaniemessä yksiöön, jossa on ollut sininen patteri, se on mun tekosiani 🙂
Kiitän.
Ehkä nyt pystyn nukkumaan.