Tässä päivänä eräänä sattui muuan jännä tapaus:
Tyylikkäästi pukeutunut vanhempi herra pyöritteli käsissään Karamazovin veljekset-kirjaa.
Puheliaana tyyppinä ajattelin että piställän tässä vähän tarinaa samalla kun teen töitäni.
– Mitenkäs.. Onko tämä Tolstoi minkälaista luettavaa.. tarkoitan siis kuinka raskassoutuista? Minä kun en niin näitä venäläisiä kirjailijoita tunne vaikka yleissivistyksen kannaltakin olisi hyvä, hehe..
Mies pyörittelee kirjaa käsissään mietteliäästi, katsoo minuun jotenkin jännästi. Mietin että ihan kuin tässä olisi jotenkin jännä tunnelma.. Tolstoi… Sota ja rauha… Marilyn Monroehan haaveili esittävänsä Grushenkan roolin mahdollisessa Karamazov-filmatisoinnissa… miten tää nyt jotenkin…
Mies keskeyttää ajatuskarusellini selvittämällä kurkkuaan ja sanoo:
– Niin. Sehän tietysti riippuu vähän siitä kuinka hyvin tuntee näitä venäläisiä klassikkokirjailijoita.
Minä, hieman häkeltyneenä ja jonkinlaiset alitajunnan hälytyskellot kalkattaen:
– No näinhän se tietysti on. Ei ole tullut hirveästi luettua Tolstoita vaikka olen pyöritellyt noita käsissäni montakin kertaa. Pitäisi varmaan lukea! Hehe!
Mies katsoo minua jälleen jännästi ja toteaa:
– Aivan. No.. Minun täytyykin tästä joutua… Oikein hyvää päivänjatkoa sinulle.
Hyvästelin miehen iloisesti ja lähdin kahvitauolle.
Kahvia kaataessa tajusin että Karamazovin veljekset on Dostojevskin teos.
Ei Tolstoi.
Dostojevski.
Samperin samperi.