Uusi pohja on valmis. 165x235cm. Vahvat puut, paksu kangas. Pinoan kaikki muut taulut nurkkiin, typerät pikkuneliöt, hävetkää!
Toisena päivänä kävelen työhuoneelle, mietin ensimmäistä väriä. Rakennustyömaan kohdalla kappale keltaista pahvia kiinnittää huomioni, hieno kalpeankeltainen.
Päädyn sekoittamaan liimaveteen rautamustaa, kromivihreää ja titaanivalkoista pigmenttiä. Sitten pursotan joukkoon kellanvihreää purkkiväriä ja hieman sitruunankeltaista. Vielä loraus gessoa ja pohjavärini on valmis.
Maalaan leveällä pensselillä, taulu nojaa seinää vasten. Oikealta vasemmalle, käsivarren mitta kerrallaan. Valumat on pyydystettävä vikkelästi! Jokin sävyero pitää olla, maalaan vasemmalle ohuesti phtalovihreää.
Sitten ensimmäiset struktuurit. Jatkan pohjaväriseosta mikropalloilla. Otan viuhkan muotoisen pensselin, huiskin massaa taulun yläalueelle. Toisesta seoksesta teen vaaleampaa, kellervää. Kankaalle tulee hiekkaisia harjanteita. Mutta tahdon myös kiiltäväää pastaa! Palettiveitsi sekoittaa viileänvihreän kiisselin, sitten vadelmaisen, vielä ärhäkän sinisen…
Näyttää niin kiltiltä. Pitäisikö räiskäistä johonkin riitaisa tumma kontrasti, vaikeuksia huomiseksi? Ei suin päin. Mutta jossain pitäisi olla tummia alueita, ehkä sinisiä. Vaan kuinka teen ne, mihin, minkä muotoisiksi?
Kuivana pohjavärin sävy on paljon kylmempi kuin kuvittelin. Pastamöntit ovat onnistuneet, olen arvioinut koostumukset oikein: värit niin kuin pitääkin, ei ikäviä valumia tai halkeamia.
Mitä nyt? Kuka sinä olet? Mikä sinusta tulee?
Vaaleita, luulen, paksuja massoja. Laventelia, kaunista. Mutta eikö viinintummaa myös, uhkea kiiltävä laseeraus!
Neljäntenä päivänä maalaus kääntyy vaakaduunista pystyyn. Bordeux-reuna kaduttaa ja ärsyttää. Itsessään se on hieno, mutta uusien vaaleiden sävyjen kanssa se näyttää väärältä, ainakin sen ala on liian suuri.
